Olen todella julma! Koirani on jo todella vanha ja usein mietin tulevaa ilman sitä.
Koirani on ollut aina todella rakas minulle. Se on hyvässä kunnossa iästään huolimatta, mutta siltikin usein havahdun mietteistäni, kuinka tajuan ajatelleeni elämäämme ainoastaan toisen koiramme kanssa.
Tunnen syyllisyyttä. En haluaisi luopua siitä, mutta olen huomannut senkin että tiedostamattani olen ruvennut ottamaan etäisyyttä tähän koiraan.
Sehän on väärin koiraa kohtaa. Pitäisi tarjota sille mahdollisimman hyvä vanhuus ja taata ettei se tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Jostain syystä en vain pysty tähän. Elän varmaan jotain kriisiä. Ajattelen liikaa tulevaa. En vain voi sille mitään.
Sattuu jo nyt niin paljon. Tämä on sitä koiranomistajan tuskaa...
Mutta emmehän me sairaasta lapsestakaan näin ajattelisi!!! Koirani on yhtä rakas kuin olisi lapseni, enkä haluaisi siitä luopua...tekisin mitä vain etten koskaan joutuisi siitä luopumaan. Silti tämä kaikki kuullostaa kuin koirani olisi minulle pelkkä riippakivi!
Sitä se ei kuitenkaan ole. Lopettaa en sitä halua. Pelkään tunteitani...sekava olo....paha olo ja pelottaa...
Koirani on ollut aina todella rakas minulle. Se on hyvässä kunnossa iästään huolimatta, mutta siltikin usein havahdun mietteistäni, kuinka tajuan ajatelleeni elämäämme ainoastaan toisen koiramme kanssa.
Tunnen syyllisyyttä. En haluaisi luopua siitä, mutta olen huomannut senkin että tiedostamattani olen ruvennut ottamaan etäisyyttä tähän koiraan.
Sehän on väärin koiraa kohtaa. Pitäisi tarjota sille mahdollisimman hyvä vanhuus ja taata ettei se tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Jostain syystä en vain pysty tähän. Elän varmaan jotain kriisiä. Ajattelen liikaa tulevaa. En vain voi sille mitään.
Sattuu jo nyt niin paljon. Tämä on sitä koiranomistajan tuskaa...
Mutta emmehän me sairaasta lapsestakaan näin ajattelisi!!! Koirani on yhtä rakas kuin olisi lapseni, enkä haluaisi siitä luopua...tekisin mitä vain etten koskaan joutuisi siitä luopumaan. Silti tämä kaikki kuullostaa kuin koirani olisi minulle pelkkä riippakivi!
Sitä se ei kuitenkaan ole. Lopettaa en sitä halua. Pelkään tunteitani...sekava olo....paha olo ja pelottaa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et ole mielestäni julma. On kai aivan luonnollista yrittää ottaa etäisyyttä asiaan, josta pian täytyy luopua. Se on jonkinlainen selviytymismekanismi. Uskon että pystyt antamaan koirallesi ihanat viimeiset ajat ja luopumaan, kun sen aika on. Toivon samaa itsestänikin...
kun omakoirani oli tullut vanhaksi n.17 vuotiaaksi ja voi pahoin mun oli pakko lopettaa se, mutta että koirasi voi hyvin toi on aivan sairasta puhetta.
Kun oma koirani aika lähestyi loppuaan minulle puhuttiin jo toista koiraa, mutta minulle alkoi käydä kaikesta huolimatta samoin ja vaikka kuinka yritin, lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja aloin olla sen kanssa päivä päivältä enemmän. mutta se tuska kun jouduin luopumaan siitä oli kammottava, kaikesta ajatuksista huolimatta en ottanut ½ vuoten sitä uutta "kauan" kaivattu pentua vaan sain yllätyksenä itselleni 2 vuotiaan pitkäkarvaisen seefferin vai miten tuo nyt kirjoitetaan. se meinattiin lopettaa koska se ei mahtunut enään kamuni elämään vaan hänen uusi pentunsa. siis mitä me kaikki opimme kannattaa antaa kaikki aikansa myös tuolle vanhalle ystävälle, sillä tuo 17 vuotias koirani oli kaikesta huolimatta ollut se joka lohdutti kun oli murheita oli rinnalla aina tapahtu mitä tapahtui, ei se välittänyt muiden puheista. nyt koirani on n.11 ja sillä on todettu sdsydänvika eli se saattaa elää pari tai 10 vuotta. olen antanut kaikki mahdollisen vapaa aikani sile ja elellyt normaalia päivärytmiä, mutta uutta pentua en ole ajatellut hankkia, vaikka olisin saanut sellaisen 2 vk sitten heti omakseni "vahinko" pentueesta.
Ole siis koirasi kanssa ja nauti sen kanssa vielä niistä kauniista hetkistä kun on mahdollista ja unohda aina kriisisi ja pelkosi välillä ja elä tätä päivää..