Junaradalla leikkijät

Veturinkuljettajan tarina järkyttää: "Sydän pomppasi kurkkuun"
Tiistai 13.10.2015 klo 23.35
Veturinkuljettaja haluaa muistuttaa läheltä piti -tarinallaan, että junaradalla pelleily voi olla kohtalokas.

Junaradalla hyppiminen ja pelleily on hengenvaarallista puuhaa.

- Lapset olivat ilmeisesti keksineet uuden leikin, joka oli, että kuka hyppää viimeisenä junan alta pois ennen kuin juna tulee. Kaikeksi onneksi kerkesivät junan alta pois, kymenlaaksolainen veturinkuljettaja kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

Veturinkuljettajan mukaan hän ei ole törmännyt aiemmin mihinkään vastaavaan. Nyt kolmen-neljän hengen poikajoukko 10-13-vuotiaita pelleilivät tasoristeyksessä.

- Sain myös matkaevääksi jokaiselta pojalta kansainvälisen käsimerkin.

Menehtyminen mahdollista

Iltalehdelle veturinkuljettaja vahvistaa, että huonolla tuurilla käsimerkkiä huonomminkin olisi voinut käydä.

- Jos jotain olisi käynyt siinä, että olisi liukastunut, niin menehtyminen tai vakava loukkaantuminen olisi ollut täysin mahdollista, mies pohtii Iltalehdelle.

2,5 vuotta veturinkuljettajana mies muistuttaa, ettei hän olisi millään ehtinyt reagoida ajoissa, mikäli tavarajuna olisi pitänyt saada pysähtymään.

- Tämä juna olisi pysähtynyt 400-500 metrin päähän kyseisestä ylikäytävästä tällä nopeudella ja painolla. Mitäs jos joku pojista olisi kaatunut kiskoille? Tämä olisi päättynyt sillä ikävimmällä tavalla, josta luettaisiin huomisesta lehdestä.

Vetoomus vanhemmille

Tiistaina iltapäivällä tapahtunut läheltä piti -tilanne sai veturinkuljettajan reagoimaan. Mies kirjoitti Facebookiin päivityksen, jota oli jaettu jo tiistai-iltaan mennessä yli kaksi tuhatta kertaa.

- Toivoisin, että vanhemmat kävisivät lastensa kanssa läpi tilanteen, että jos koulumatkalle tai muulle reitille osuisi junarata, niin se ei todellakaan ole mikään leikkipaikka.

Mies muistuttaa, että jokaiselle veturinkuljettajalle vastaavat tilanteet ovat järkyttäviä.

- Mulla itselläkin oli sydän kurkussa tuossa kohtaa, ja kuinka se tilanne tuli niin nopeasti: kuusi-seitsemän sekuntia aikaa reagoida. Ei siinä oikein ehdi muuta kuin jarruttaa ja painaa torvea.

Vuosittain junan alle menehtyy pelkästään 50-70 itsemurhan tehnyttä. Menehtymiseen päätynyttä tragediaa kouvolalainen ei ole veturinkuljettajana kokenut, mutta mies muistuttaa, että jokainen tapaus on kuljettajalle aina tragedia.

- Jos toisen työpaikalle tullaan leikkimään, niin se on ihan hirveä tilanne, traaginen kokemus sinänsä, jos joku sen alle jää.
173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yle: Radalla temppuilleet leikkivät USA:sta tuttua "Kuolemanpeliä"

14.10.2015 16:57 | Päivitetty: 14.10.2015 17:04
Kuva: Katja Juurikko
Läheltä piti -tilanne sattui Tanttarin tasoristeyksessä Kuusankoskella.

Kouvolalainen veturinkuljettaja joutui tiistai-iltana vaaratilanteeseen Tanttarin tasoylikäytävällä, kun poikajoukko leikki junaradalla.

Poikaporukka leikki ilmeisesti Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta tuttua Play Chicken -leikkiä, jossa kilpaillaan siitä, kuka ehtii junan alta pois viimeisenä, kertoo Yle.

— Yhdysvalloissa Play Chicken -peli on ongelma. Lapset leikkivät siellä muutenkin enemmän junaradalla. Suomessa tapaukset ovat yksittäisiä, kertoo Trafin johtava asiantuntija Kirsi Pajunen Ylen haastattelussa.

Pajusen mukaan Suomessa ei tiettävästi ole jäänyt viime vuosina lapsia junan alle leikin seurauksena.

— Britanniassa kuolemia on ollut. Siellä vanhemmat ovat hyvin aktiivisia ja käyvät kouluissa kertomassa, että minun lapselleni kävi näin.

Veturinkuljettaja Timo Nyholm saattoi vain tehdä hätäjarrutuksen ja käyttää junan vihellintä varoittamiseen tiistaina. Lapset ehtivät alta pois, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huolestunutvanhempi kirjoitti:

Veturinkuljettajan tarina järkyttää: "Sydän pomppasi kurkkuun"
Tiistai 13.10.2015 klo 23.35
Veturinkuljettaja haluaa muistuttaa läheltä piti -tarinallaan, että junaradalla pelleily voi olla kohtalokas.

Junaradalla hyppiminen ja pelleily on hengenvaarallista puuhaa.
Junaradalla hyppiminen ja pelleily on hengenvaarallista puuhaa.
- Lapset olivat ilmeisesti keksineet uuden leikin, joka oli, että kuka hyppää viimeisenä junan alta pois ennen kuin juna tulee. Kaikeksi onneksi kerkesivät junan alta pois, kymenlaaksolainen veturinkuljettaja kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

Veturinkuljettajan mukaan hän ei ole törmännyt aiemmin mihinkään vastaavaan. Nyt kolmen-neljän hengen poikajoukko 10-13-vuotiaita pelleilivät tasoristeyksessä.

- Sain myös matkaevääksi jokaiselta pojalta kansainvälisen käsimerkin.

Menehtyminen mahdollista

Iltalehdelle veturinkuljettaja vahvistaa, että huonolla tuurilla käsimerkkiä huonomminkin olisi voinut käydä.

- Jos jotain olisi käynyt siinä, että olisi liukastunut, niin menehtyminen tai vakava loukkaantuminen olisi ollut täysin mahdollista, mies pohtii Iltalehdelle.

2,5 vuotta veturinkuljettajana mies muistuttaa, ettei hän olisi millään ehtinyt reagoida ajoissa, mikäli tavarajuna olisi pitänyt saada pysähtymään.

- Tämä juna olisi pysähtynyt 400-500 metrin päähän kyseisestä ylikäytävästä tällä nopeudella ja painolla. Mitäs jos joku pojista olisi kaatunut kiskoille? Tämä olisi päättynyt sillä ikävimmällä tavalla, josta luettaisiin huomisesta lehdestä.

Vetoomus vanhemmille

Tiistaina iltapäivällä tapahtunut läheltä piti -tilanne sai veturinkuljettajan reagoimaan. Mies kirjoitti Facebookiin päivityksen, jota oli jaettu jo tiistai-iltaan mennessä yli kaksi tuhatta kertaa.

- Toivoisin, että vanhemmat kävisivät lastensa kanssa läpi tilanteen, että jos koulumatkalle tai muulle reitille osuisi junarata, niin se ei todellakaan ole mikään leikkipaikka.

Mies muistuttaa, että jokaiselle veturinkuljettajalle vastaavat tilanteet ovat järkyttäviä.

- Mulla itselläkin oli sydän kurkussa tuossa kohtaa, ja kuinka se tilanne tuli niin nopeasti: kuusi-seitsemän sekuntia aikaa reagoida. Ei siinä oikein ehdi muuta kuin jarruttaa ja painaa torvea.

Vuosittain junan alle menehtyy pelkästään 50-70 itsemurhan tehnyttä. Menehtymiseen päätynyttä tragediaa kouvolalainen ei ole veturinkuljettajana kokenut, mutta mies muistuttaa, että jokainen tapaus on kuljettajalle aina tragedia.

- Jos toisen työpaikalle tullaan leikkimään, niin se on ihan hirveä tilanne, traaginen kokemus sinänsä, jos joku sen alle jää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu