Jouluruno

PIENI JOULUENKELI

Pienen pieni enkeli
kerran maahan lenteli.
Katseli hän suruissaan
maata mustaa, pimeää,
ihmisiä murheineen,
huolineen ja kipuineen,
kamaline kiireineen.

Pienen pieni enkeli
itseksensä aatteli:
"Mistä saisin pakkauksen,
niin suuren, sievän, pehmoisen,
josta riittäis kaikille,
isoille ja pienille,
joulumieltä oikeaa,
lempeää ja rauhaisaa?"

Pienen pieni enkeli
Isän luokse palasi,
kertoi Hälle huolensa.
- Isä häntä halasi
ja sitten sanoin lohdutti:

"Rakas pikku enkeli,
kaunis on sun aikeesi,
vaan ihmisten on itsestään,
löydettävä sisältään
joulumieli oikea,
aito joulun tunnelma.
Sinä voit vain pikkuisen
heitä siinä muistuttaa
olemalla enkeli,
ihan oma itsesi."

Pienen pieni enkeli
alas maahan lenteli
ja matkallansa hymyili.
Hymy tarttui tähtösiin
ja pienen pieniin lapsosiin,
jotka vielä pystyivät
enkeleitä näkemään,
aidon joulun kokemaan.

Pienen pieni lapsonen
äidillensä hymyili
ja riemuissansa hihkaisi:
"Äiti, katso, enkeli!"
Äiti joulukiireissään
kummastellen katseli,
kesken kaiken istahti,
ja hetkiseksi hiljeni.
Hän kuuli vienon soitannan
- enkelkellon helinän.