Kun kaikesta tulee oireita

Niinturhautunut

Rupeen ihan kohta epäileen, että mulla on päässä vikaa. Kun en enää tajua mikä vaivaa. Viljat aiheuttaa kutinaa koko kehoon ja ihottumaa mm kasvoihin aina samaan paikkaan. Ohimoille molemmin puolin sekä korvalehteen. Muutamaan sormeen tulee minirakkuloita jotka kutiaa. Alavatsa tulee kipeäksi ja limaa ulosteeseen. Rakkoja suuhun. Vaikka mitä muuta. Aivot tilttaa, on sellanen olo kun ois saanu rauhottavaa. En osaa selittää, mut saman kaltainen olotila. Pitkän aikaa oli kaikki hyvin. Kun olin ehdoton. Nyt en sitten oo syönyt viljaa paitti menin syömään aakkoset karkkipussin viime perjantaina ja nyt sitten elämä vasta kivaa onkin. Mahtaako vaikuttaa vieläkin vai onko nyt sitten jotakin muutakin. Ihan normaalia kun tää ei ole. Naama kutiaa ja ihottumalla. Korvan lehden ihottuma kasvaa. Suu on rakoilla ja kipeä. Limaa taas ulosteessa. No enkä oo syönyt mitään muuta mis voi olla viljaa muutakun noit aakkosii. Oon syönyt vain gluteenittomia tuotteita. Ja niistäkään ei sovi mikään missä maissia, vehnää, tattarii ym. Joten niit en oo syöny. Kaikista tulee ihottumaa. Oon syönyt pähkinöitä, porkkanoita, maitoa, kananmunia, banaania, kurkkua, raejuustoo, kanaa, nakkeja (gluteeniton), muksu gluteenittomii pilttei. Mustikka keittoo(siinä tosin maissitärkkelystä) jossain mitä oon syönyt on tapiotärkkelystä, voiks se aiheuttaa jotakin? ja nää oireet vaan on ja on ja pahenee. Rupeen jo epäileen et joku noistakin mitä nyt syönyt aiheuttaa allergisia oireita myös. Vitsit et turhauttaa, kun ei enää tiedä mitä voi syödä.

7

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pähkinätpannaan

      Jätä pähkinä pois. Se on todella allergisoiva ruoka-aine.

    • Banaaniton

      Itselleni banaani on ollut täyttävä ja makean lisä, kunnes huomasin siitä tulevan kutinaa sinne tänne ja kämmensivuun pieni kutiava näppy. Aluksi en uskonut banaanin aiheuttavan sellaista, mutta testailin aikani ja totesin herkistyneeni sille. Rakas herkku on nyt ex-sellainen. Ostin luomua.

    • Kaksimuukalaista

      Mulla kanssa päässä vikaa,tuntuu että kohta sekoo.Kaikki klassiset oireet.Ihokin oireilee ja massu.Viljattomalla ollut,muttei auta.

    • akka-vaan

      Jos jättäisit ruokavaliostasi pois kaikki aineet missä saattaisi olla hometta tai homemyrkkyjä, ehkä tilanteesi kääntyisi parempaan. Homeruokia ovat mm. kahvi, tee kuivatut hedelmät ja myös juusto, viinirypäleet.

    • ihanhelppoahommaaon

      Prosessoitu suomalainen maito, viljat, sokerit, stressi, keinomakeutusaineet, prosessoidut kasviöljyt (margariinit, kasvirasvakermat jne...) ja lisäaineet. Ne kun jättää pois, rauhoittuu elimistö aika monella.

      Suomessa margariinileipä, puuro ja rasvaton maito perustuu maatalouspolitiikkaan, EI terveyttä edistävään ruokavalioon, tieteellisestä tutkimuksesta puhumattakaan.

      Viljavalmisteita ei raavaskaan mies tarvitse kahta leipäpalaa, yhtä pasta-annosta tai yhtä puurolautasellista enempää päivässä, sillä muuten ei jaksa syödä kasviksia riittävästi päivässä, joita tulisikin olla jokaisella aterialla puolet aterian koosta.

      Terveelliset ravitsemussuositukset yli 1-vuotiaalle ovat:

      Päivittäisestä energiasta lähes 40% pitäisi tulla hyvistä rasvoista. Aikuisen perusruokavaliossa tämä tarkoittaa lähes 100 grammaa rasvoja.

      Hyviä rasvoja ovat: villi kala, pähkinät, siemenet, manteli, avokado, kananmuna, kylmäpuristetut LUOMU kasviöljyt tummassa lasipullossa, koska ainoastaan kylmäpuristettu kookosöljy kestää valoa, mutta muut ei. Sekä eläinrasvat (luomu, niittyliha ja riista ovat parhaimpia). ÄLÄ SYÖ margariinia tai muitakaan prosessoituja kasviöljyjä (pullomargariini, kasvirasvakermat jne...).

      Proteiinia tulisi saada 1-2 grammaa per painokilo (normaali paino). 100 grammaa lihaa tai kalaa sisältää n. 20 grammaa proteiinia (riippuen lihan tai kalan rasvaprosentista), yksi kananmuna n. 7 grammaa ja 1dl maitoa, piimää, viiliä tai jogurttia 3 grammaa.

      Ja paljon kasviksia, hedelmiä, vihanneksia, juureksia, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja. Aikuisella vähintään 500 grammaa päivässä, mutta mieluummin 1000 grammaa.

      Ja juo ainoastaan vettä, ei maitoa, ei limsaa, ei sokerimehuja, ei kivennäisvesiä tai mitään muutakaan. Valio ei edes kerro, miten maito prosessoidaan. Moni pystyy käyttämään ulkomaisia maitotuotteita, mutta suomalaisia ei, joten suomessa maito pilataan joko prosessoinnilla tai lehmien rehu pilaa maidon. Suomessa maito on pelkkää maatalouspolitiikkaa, ei muuta.

      Vain alle 10 % suomalaisista syö suositusten määrän kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja päivässä. Osa ei lainkaan ja loput siltä väliltä.

      Syöthän D-vitamiinia?

      Iho muodostaa auringosta D-vitamiinia keskikesällä ja keskipäivällä, jopa 500µg puolessa tunnissa (elimistö hajottaa ylimäärän, joten liikaa sitä ei saa). Ruuasta D-vitamiinia saa muutaman mikrogramman päivässä, riippuen mitä syö.

      Suomessa alle 1-vuotias saa tippapullosta D-vitamiinia 10µg/vrk ja korvikkeesta (1dl korviketta sisältää 1,3µg D-vitamiinia) 10-20µg/vrk. Eli yhteensä alle 1-vuotias saa D-vitamiinia 25-30µg/vrk, riippuen paljonko korviketta menee. Ja tämä riittää alle 1-vuotiaalle.

      D-vitamiinin tarve kasvaa painon ja iän mukaan. EFSA:n turvallinen saantisuositus on yli 1-vuotiaalle 50µg päivässä ja yli 10-vuotiaalle 100µg päivässä.

      Eli jos välitätte ja itsestänne, niin tehkää kaikki ruoka itse laadukkaista raaka-aineista. Siten tiedätte, mitä todellisuudessa syötte.

    • Neuvoja1

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      12
      3169
    2. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1801
    3. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      19
      1632
    4. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1545
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1543
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      23
      1511
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      28
      1350
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1334
    9. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1274
    10. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      34
      1252
    Aihe