Huumeet

Minä vahingossa eksyin tähän huume palstalle,
olen varmaan onnellinen sellainen kun en ole huumeita koskaan edes ajatellut kokeilla viinastakin ihan tarpeeksi syyllisyyttä tuntien
että varmaan onnellinen olen ilman huume kokeiluja ja pysyä pelkässä kossussa
3539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hienoa, että olet ottanut tämän loistavan ja lainkuuliaisen asenteen vaarallisia huumeita, kuten kannabista, kohtaan. Onhan laajalti tiedossa näiden huumeiden tappavat haitat, joten on järkevää, että kaikki pysyttäytyvät taatusti tutussa ja erittäin terveellisessä ja turvallisessa kossupullon varressa kiinni entistäkin tiukemmin.


Hyvää joulua ja "hilpeää" uutta vuotta.

-Tohtori A. L. Koholi

Äänestä

Ehkä ihan hyväkin, että toimit oman järkesi ohjaamana. Muista kuitenkin, että pulloon takertuminen on tämän kansakunnan yleisin tappaja.

Jo yksistään se että sinä puhut huumeista, kertoo paljon. Muunmuassa sen, että sinun tietosi aihepiiristä on niin suppea, ettei sinulla voi mitenkään olla tarvittavaa tietoa edes kertakokeiluun. Löytäisit itsesi kuitenkin hakkaamasta hepoa hihaasi, ja sinä puhuisit silloinkin siitä kuinka huumeita kokeilit.

Alkoholi on kaikkea muuta kuin turvallinen. Kaikkea muuta. Sinulle parasta olisi pysytellä siitäkin mahd. kaukana. Oikeasti.

Naapurin äijä
h u u m e v a s t a i n e n
- hampun kotikasvatuksen puolesta

Äänestä
  • Siis alkoholista tekee vaarallisen se, että laki sen sallii, joten voi nauttia paljon, helposti, ilman että virkavalta puuttuu asiaan. Tämä taas johtaa helposti siihen kun on kierrelty ilta baareissa ja klubeissa, muistetaan, että tultiin autolla stadiin, joka jäikin ihan tohon viereen. No, sittenhän heikon harkintakyvyn perusteella tehdään päästös että selvin ajaa. Siinä sitten joku ympäripäissään oleva suupaltti takapenkillä huutaa: "Aja urpo lujempaa, vai etkö uskalla?" Helposti vauhti onki suurempi mitä pitäs enää puuttuu se paska onni ja kaikki on ohi. Tässä yksi yleinen esimerkki alkoholin väärinkäytöstä.

    Itse käytän alkoholia, sekä kannabista. Kertaakaan en ole ajoneuvoa ajanut kun jommankumman vaikutuksen alaisena. Muutenkin hyvin vastuullinen päihteiden käyttäjä. Voi toki kuullostaa tyhmältä, jopa puolustelevalta. Mutta olen muuten huumeita vastaan, mutta tässä elämän aikana kannabiskesta on tullut osin alkoholin korvike. Ja en pidä sitä niin vaarallisena kuin muut huumausaineet. Toki suuremalla käytöllä voisi olla vaikutusta esim. kokeilla vahvempia ja vahvempia huumeita. Kannabis ei ole psyykkisesti koukuttava huume, ja yleisin syys kokeilun jälkeen jatkamiselle on hyvän olon tunne. Fyysiset haitat pidemällä käytällä samoja kun tupakan. Mutta esim. alkoholi ja tupakka on listattu vaarallisemmiksi päihteiksi kuin kannabis

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko tosi kirjoitti:

Minä vahingossa eksyin tähän huume palstalle,
olen varmaan onnellinen sellainen kun en ole huumeita koskaan edes ajatellut kokeilla viinastakin ihan tarpeeksi syyllisyyttä tuntien
että varmaan onnellinen olen ilman huume kokeiluja ja pysyä pelkässä kossussa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu