Uuden sukupuolineutraalin avioliittolain voimaantulo vaatii myös muun lainsäädännön päivittämistä. Varsinainen sukupuolineutraali avioliittolaki tulee voimaan maaliskuussa 2017.
Hallitus on hyväksynyt torstaina 15.10.2015 sukupuolineutraalin avioliittolain vaatimat lainmuutokset. Valtioneuvosto käsitteli 15.10.2015 kuuden eri lain muutosta.
Transsukupuolisen sukupuolen vahvistamisesta annetusta laista poistettaisiin naimattomuusvaatimus, jonka mukaan sukupuolen vahvistamista hakeva henkilö ei saa olla avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa.
Lisäksi laista poistettaisiin säännös avioliiton muuttumisesta rekisteröidyksi parisuhteeksi, kun uusi sukupuoli vahvistetaan.
http://yle.fi/uutiset/vastentahtoinen_ministeri_ei_saapunut_paikalle__sijainen_joutui_esittelemaan_sukupuolineutraalin_avioliittolain/8383553
Translakia muutetaan
5
101
Vastaukset 5
Valitettavasti siitä ei poisteta sterilisaatio- ja täysi-ikäisyysvaatimuksia eikä siihen liitetä itsemääräämisoikeutta.
- kjlkkl
Eli tulos oli vielä huonompi kuin odotettiin. STM:n työryhmä esitti kompromissin hallitukselle, jo siitäkin puuttui eräitä tärkeitä tavoitteita. Nyt tuo työryhmän esityskin vesitettiin. Translain korjaushaaveet voidaan haudata seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.
Amnestyn Suomen osasto ja Amnestyn Sateenkaariverkosto järjestävät Itsemääräämisoikeus NYT! -mielenilmauksen Senaatintorilla 23.10. klo 10.30. Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/879436138791796/ . Amnestyn vetoomuksen translain uudistamisen puolesta on allekirjoittanut jo lähes 17 000 ihmistä. Ministeri Rehulalle luovutettavan vetoomuksen voi vielä allekirjoittaa osoitteessa https://www.amnesty.fi/vetoomukset/uusi-translaki-nyt/ .
- uytj
Miten meni ja montako oli paikalla? Työaikaan vähän huono ajankohta oli, mutta toivottavasti ei tyhjäksi huuteluksi jäänyt.
Väkimäärää olen huono arvioimaan, liekö ollut toista sataa henkeä. "Mun hetu, mun päätös" -huudot kuitenkin kaikuivat hienosti Senaatintorilla.
Ministeri Rehula otti vastaan 18 000 nimen saatteleman adressin. Adressia oli luovuttamassa Amnestyn, Setan, Trasekin, Sateenkaariperheiden ja Dreamwearclubin edustajat.
https://www.facebook.com/amnestyfinland/photos/a.10150235164351350.367753.134934386349/10153752050506350/?type=3&theater
Rehula ilmaisi sympatiansa asialle, mutta toisaalta myös asian edistämisen vaikeuden tässä hallituksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a430899- 56569
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o157550- 51535
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä164517Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.216485Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20436Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta90424Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.63418Se siitä sitten
Hyvin lyhyt oli loppuelämä, kun ei suhde ehtinyt edes alkaa ennen, kuin päätit lopettaa. Nauti olostasi sitten.22410