Tilanne on tämä:
Olen jonkin aikaa seurustellut varsin hurmaavan miehen kanssa. Tavatessamme molemmilla oli tunne, että tässä on kaikki niin paikallaan kuin olla voi :) Ihastuimme ja rakastuimme toisiimme. Viime viikkoina tilanne on kuitenkin muuttunut. Mies vaikuttaa etäiseltä ja ahdistuneelta. Olemme jutelleet aiheesta ja hän vakuttaa välittävänsä kuten ennenkin mutta iso työtä koskeva päätös painaa mieltä. Olen yrittänyt ymmärtää, kuunnella ja keskustella. Oma pää vain meinaa hajota tähän tilanteeseen. Kaikki on niin epävarmaa... Olen hyvin nopea käännöksissäni enkä meinaa kestää moista jahkailua. Kauanko pitää vain kestää, ymmärtää ja ottaa vastaan? Koska on parempi sanoa kiitos ja hei?!!!
Olen jonkin aikaa seurustellut varsin hurmaavan miehen kanssa. Tavatessamme molemmilla oli tunne, että tässä on kaikki niin paikallaan kuin olla voi :) Ihastuimme ja rakastuimme toisiimme. Viime viikkoina tilanne on kuitenkin muuttunut. Mies vaikuttaa etäiseltä ja ahdistuneelta. Olemme jutelleet aiheesta ja hän vakuttaa välittävänsä kuten ennenkin mutta iso työtä koskeva päätös painaa mieltä. Olen yrittänyt ymmärtää, kuunnella ja keskustella. Oma pää vain meinaa hajota tähän tilanteeseen. Kaikki on niin epävarmaa... Olen hyvin nopea käännöksissäni enkä meinaa kestää moista jahkailua. Kauanko pitää vain kestää, ymmärtää ja ottaa vastaan? Koska on parempi sanoa kiitos ja hei?!!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siis jos kyse on työhön liittyvästä päätöksestä eli siis onko miehesi muuttamassa toiselle paikkakunnalle työn perässä vai minkälainen päätös on kyseessä? Vaiko jokin muu muutos töissä?
Tuollainen päätös on varmaan vaikea, kyllä minä ainakin antaisin aikaa miettiä rauhassa, ethän toki halua ahdistaa miestä enemmän?
Keskustelkaa ja yritä tukea miestäsi! Anna hänen ymmärtää että tuet häntä täysillä.
Kyseessä on todellakin muutto toiselle paikkakunnalle. Olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että pitää olla kärsivällinen ja antaa aikaa. Tiedän kuitenkin, että jos hän sinne lähtee se tulee muuttamaan suhdettamme pysyvästi. Eipä tässä kai auta muu kuin katsoa mitä elämä tuo tullessaan ja uskoa, että se aina kantaa...
Ymmärrän todella, että olet huolissasi suhteestanne, sillä tuleehan se muuttumaan kyllä, mikäli miehesi päättää lähteä ja jos hän lähtee yksin.
Eikö sinulla olisi mahdollisuutta seurata hänen perässään? Jos ei nyt, niin ehkä myöhemmin?
Sitten tämän välillä olevan ajan yrittäisitte elää kaukosuhteessa. Tässä ainakin punnitaan teidän suhteenne ja kuinka se on tarkoitettu kestämään. Tämä näyttää kuinka vakavissanne siis olette!
eikö rakkaus ole tärkeätä. On ihanaa, että rakastatte toisianne. Arvosta sitä, koska harvoin tuntuu niin olevan. Ja arvosta sitä, että miehesi kertoo sinulle työasioistaan ja siitä että ne asiat painavat hänen mieltään. Monet miehet eivät juttele niistä. Ole miehesi tukena, kun hän tarvitsee sinua. Nyt voi olla se hetki!!
Juttele hänen kanssaan niistä mieltä painavista, koska kun kertoo, niin samalla voi myös löytyä ratkaisu ongelmiin.
Kyllä tuo on merkki siitä, että mieheltä on alkuihastus alkanut rapista, ja tilalle on astumassa kyllästyminen. Toiselle on vain vaikea sanoa suoraan, mistä kenkä puristaa. Käyttäydyn itse juuri noin tuossa tilanteessa...
Tämä on toki käynyt mielessäni, ihan ekaa kertaa kun en kaksilahkeisten kanssa liikkeellä ole. En vain pysty ymmärtämään miksi suunsa avaaminen asiasta on niin vaikeaa! Kuten sanoin niin itse yleensä tuossakin tilanteessa teen ratkaisuni nopeasti ilman turhia vitkutteluja. Mutta nyt olen ilmeisesti tavannut varsinaisen asioiden vatkaajan...
Täsmälleen sama tilanne minullakin oli.
Alku ihanaa ja juttu näytti toimivan mainiosti.
Kunnes yhtäkkiä miehelle tuli ahdistus. Aluksi hän puhui työstressistä ja väsymyksestä. Hän kertoi, ettei tiedä mistä paha olo johtuu: työstä, kaamoksesta vai mistä. Päätteli, ettei sitten kai olekaan valmis seurustelemaan ja halusi elää elämäänsä hetken yksin. Ikävintä oli se, että hän vakuutteli yhä olevansa ihastunut ja viihtyvänsä seurassani, mutta jokin tiedostamaton aiheutti ahdistuksen.
Halusi kuitenkin miettiä vielä asiaa muutaman päivän, mutta ei sitten koskaan enää palaillutkaan asiaan.
No, parempi erota kuin kärsiä hiljaa pidemmän aikaa. Mitään hirveämpää ei ole kuin yksinäisyyden tunne, joka tulee toisen seurassa.
Juuri sillä mies eroa perustelikin, ettei halunnut, että hänen huono olonsa aiheuttaisi kipua toisellekin.
Niin tai näin, tunnen että hyvä orastava suhde meni hukkaan. Miestä en voi syytellä tai vihata, sillä näin kuinka hänkin kärsi. Ehkä jopa enemmän kuin minä. En ole koskaan nähnyt miehen itkevän niin lohduttomasti.