Mistä viestittää katse jossa henkilö kääntää aina kasvonsa alaspäin ja katsoo sinua kulmiensa alta vihaisesti. Samalla pitää palopuhetta muiden pahuudesta.
Mitä katse kertoo?
mad_eyes
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kenen pitäisi pitää palopuhetta pahuudesta, en ihan ymmärtänyt?
Itse ainakin katson silmiin ihmisiä, joista pidän. Jos koen tilanteen tukalaksi tai toisen ihmisen tunkeilevaksi, vältän myös katsekontaktia. Eli minkälainen ihminen mahdat itse olla? Epäilisin että juuri sellainen, josta haluan kaikin keinoin pitää etäisyyttä.
Aika tavallinen juttu, että maallikkopsykologilta menee puurot ja vellit sekaisin. Eli huomaat vain toisen käytöksen, muttet ollenkaan pysty käsittämään oman käytöksesi vaikutusta toiseen ihmiseen. Mitäpä jos antaisit sen ihmisen olla rauhassa, ja etsisit muuta seuraa, sellaista, joka tykkää tuijotella sinua syvälle mielesi syövereihin?