Nyt nolottaa

Oikein kovasti nolottaa kun joku vähäpäinen, oli aamun tunteina liimaillut edesvastuuttomia lappusia liikennevalojen tolppiin ja pylväisiin. Nämä lappuset eivät suinkaan kuvasta enemmistön kantaa maahanmuutajiin, joka kanta on hyväksyvä ja jopa arvostavakin.
Nytten kissoin, koiriin kanssa etsitään tätä, mahdollisesti puperteetti ikästä uhmanuorta, pensalenkkarria mopopoikaa. Tämä kaikki on pois poliisin tonitsin syöntiajasta, poliisihan toimii tonitsilla ja kahvilla. ABC kohta mennee konkkaan Nilsiäntiellä, kun eivät siellä käy ennää.
Ehkäpä lappusten tehtailia, 6 kpl, ajattelee nyt minkälaista nekatiivistä kuvaa on pitäjästä tullut, ei ainoastaan Suomen tietoisuuteen vaan aivan ulkomaille asti. Kuinka mahdolliset tulevat asiakkaat suhtautuvat kuntaamme, ystävällisenä ja ymmärtävänä sioituspaikkana
Ei käy laatuun tälläinen. Tapahtumalla on vääjättömät seuraukset niin kansallisesti, kansainvälisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kunnan taluoskehityksen kannalta kestävämpään suuntaan myöskin huomioiden yhteisöiden sulautumisen vähentymän.
18241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Hyvällä asialla oli, tahtoi varoittaa ihmisiä väkivallan uhasta

Äänestä

Hyvä että varoitetaan. Joka viikko jo raiskaus j a useita ahdisteluja munsulmaanien toimesta, syytä on näitä varoa varsinkin tyttöjen ja naisten, myös.lampaiden.

Äänestä

Hyvä, että on edes jossakin vielä muita suomalaisia suojelemaan pyrkiviä suomalaisia. Maistelepa haaveilemiasi ilon hetkiä pari viikkoa niiden irakinvieraiden tuomista onnenhetkistä ja palaa asiaan..

Äänestä
  • Mikäli liikennemerkki herättää ylimielisille kansalaisten yläpuolelle asettuville poliiseille muistoja Hervannan kursseilta, jäitä muniin. Käykää syömässä raflassanne salaatti, pääruoka, leivät, juomat ja jälkkäri hintaan 6,2 euroa. Sitten täydellä mahalla ratsaamaan alle seiskalla pitsaa myyvä mamujen rafla.

    Äänestä

Ei kuvasta enemmistön kantaa? Usea äänestys, jota ei ole manipuloitu kuten iltalehdessä yms. kertoo että enemmistö 90-95% nimenomaan on vastaan maahanmuuttajia.
Valtamedioissa on menossa suvaitsevaisuus kampanja. Omasta tuttavapiiristäkään ei löydy tälle tilanteelle oikein ymmärrystä.

Tilastojen mukaan ulkomaalaistaustaiset syyllistyvät raiskauksiin jopa 17 kertaa yleisemmin kuin kantaväestö. Hyvänä esimerkkinä Ruotsi jossa, jos muistan oikein, raiskataan n. 60000 kertaa vuodessa. Ja jos muistan oikein niin 80% tekijöistä on ulkomaalaistaustaisia.

Miksi suomeen pitäisi saada samanlainen tilanne?

Äänestä

Joukolla tekemään rikosilmoituksia ja kanteluita tästä komissaarista. Lukenut vain Poliisilakia, nukahtanut ennen kuin pääsi Perustuslakiin asti. Pyrkii rajoittamaan sananvapautta uhkailemalla.

Äänestä

Tarkhoitan tiethysti tätä komissaari Pohjolaista, jonka epäilen pyrkivän rajoittamaan perustuslaillisia oikeuksiamme. Ylimielisyydellä on rajansa. White Trash puhuu paskaa.

Äänestä
  • Kun matut riehui Suonenjoella ,niin samainen Komisaari Harri-Pekka Pohjalainen sanoi huolestuneille kansalaisille että olisi parempi jos asiasta ei INFROMOIDA mediaa.Eikös tuon ukon työhön kuuluis tuoda julki totuuksia eikä piilotella niitä.

    Äänestä

Kuninkaat ovat saapuneet. Alamaiset. Tehkää kunniaa ja olkaa nöyriä.

Äänestä
  • Ai sinäkö oot se kunkku? Mistä sinut Siilintorilla tunnistan? Voin niiata ja soittaa sitten piipaa-auton, voit olla sitten vaikka keisari.

    Äänestä

suomen surkein poliisi.

Äänestä

Siilinjärveläiset on oksettavia vaimoaan hakkaavia junttipaskiaisia!

Äänestä

Enemmistön kanta on Siilinjärvellä kuin koko Suomessa näitä "pakolaisten" tänne tuloa vastaan. Vaikkakin media tekee kaikkensa esittääkseen asian eri tavalla. Ei kiitos uppoa jokaiselle median hehkutus, varsinkaan niille jotka osaavat ajatella vielä omilla aivoillaan.

Äänestä
  • Elä hulluja huasta ja lietso, minun tuttavissa ei ole vastustajia, puhu vaan omasta ja pikkupiiris puolesta. Hädänalaisia avustetaan ja huijarit palautetaan, that's the way cookie crumbles. Tervetuloa tälle vuosisadalle, ollaan jo taloudessa pohjalla kaikenlaisten vastarannakiiskien takia. Itsekin olen jo muutamat yt:t viimeaikoina kokenut, yritetään nyt päästä nurjamielisyydestä eroon, niin ehkä jokin muuttuu.

    Äänestä

  • Ai huijarit palautetaan? Onko käynyt mielessä miksi se ikä hakijan ikä yleensä on alle 18v, siksi koska silloin ei voida palauttaa.

    Toisekseen suomessa ei ole palautussopimusta irakin kanssa, joten kyllä ne "irakista" tulleet yli 18v huijaritkin tänne jää, koska niitä ei voi palauttaa takaisin.

    Kyllä nämä hommat on neuvottu aika tarkkaan kun menet kääntelemään translatella noita FBsivustoja.

    Äänestä

Ehkäpä mokkaletkuniekat itse ovat ryhtyneet tolppamainostamaan yllätysseksipalvelujaan?

Äänestä
  • Ootko saanut jo vai mistä tiedät, että sellaista palvelua on tarjolla? Kaikenlaisia idiootteja sitä Siilissä asustaa, toivottavasti Savon polliisi sai tyypin kiinni, ja toivottavasti tyyppi saa tuntuvat sakot.

    Äänestä

Optulan tilastoistahan voi tarkastaa eri kansallisuuksien auliuden mm. väkivaltaisiin yllätysseksipalveluihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kakskasinen kirjoitti:

Oikein kovasti nolottaa kun joku vähäpäinen, oli aamun tunteina liimaillut edesvastuuttomia lappusia liikennevalojen tolppiin ja pylväisiin. Nämä lappuset eivät suinkaan kuvasta enemmistön kantaa maahanmuutajiin, joka kanta on hyväksyvä ja jopa arvostavakin.
Nytten kissoin, koiriin kanssa etsitään tätä, mahdollisesti puperteetti ikästä uhmanuorta, pensalenkkarria mopopoikaa. Tämä kaikki on pois poliisin tonitsin syöntiajasta, poliisihan toimii tonitsilla ja kahvilla. ABC kohta mennee konkkaan Nilsiäntiellä, kun eivät siellä käy ennää.
Ehkäpä lappusten tehtailia, 6 kpl, ajattelee nyt minkälaista nekatiivistä kuvaa on pitäjästä tullut, ei ainoastaan Suomen tietoisuuteen vaan aivan ulkomaille asti. Kuinka mahdolliset tulevat asiakkaat suhtautuvat kuntaamme, ystävällisenä ja ymmärtävänä sioituspaikkana
Ei käy laatuun tälläinen. Tapahtumalla on vääjättömät seuraukset niin kansallisesti, kansainvälisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kunnan taluoskehityksen kannalta kestävämpään suuntaan myöskin huomioiden yhteisöiden sulautumisen vähentymän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu