Tällästä. Ollut jo pitempi kela päällä ja ajttelin kysästä, josko jollakulla olisi kokemuksia jaettavana. Siis:
Exäni (4v yhdessä) tuli raskaaksi eräälle kusipäälle oikein klassisella tavalla (emme seurustelleet silloin)ja se siitä, mutta kun piru vie meillä jäi selvittämättömiä asioita ja ne nyt pitäisi selvittää ennen kuin voi elämää jatkaa yksin tai yhdessä. Lapsi on jo syntynyt (en ole sitä nähnyt se on 8kk) ja suoraan sanoen pelkään mennä tapaamaan sitä. Seurustelin tämän naisen kanssa myös raskauden aikana ja lähdin lätkimään pari viikkoa ennen synnytystä, kun ei pää kestänyt. Oli pakko vetäytyä, eikä sitä siinä tilanteessa voinut tehdä mitenkään tyylikkäästi. No mutta siis. Nyt syksyllä olemme olleet jo puhelinväleissä enkä enää saa hepuleita, jos joku kapakassa asiasta kyselee.
Mutta siis koska tässä on kaikenmaailman murhafantasioista (siis sen miehen joka ei todellakaan ole ottanut mitään vastuuta asiasta) kärsitty jo aikansa, eikä enää jaksaisi niin onko jollakulla jotakin kokemuksia vastaavasta. Tai siitä, että pääseekö niistä moraali-arvo-mikä-on-oikein keloista eroon eli voiko asian joskus hyväksyä? Siis voiko sen lapsen OIKEASTI hyväksyä, jos vaikka tässä yhteen palaisi. Se kun kuitenkin on viaton kaikkeen eikä sitä haluaisi sitten koskaan käyttää kiistakapulana tai aseena toista vastaan. Taikka pitää sitä huonompana jos vaikka omia lapsia joskus saisi. Tää on nyt vähän sekava, mutta on myöhä.
Exäni (4v yhdessä) tuli raskaaksi eräälle kusipäälle oikein klassisella tavalla (emme seurustelleet silloin)ja se siitä, mutta kun piru vie meillä jäi selvittämättömiä asioita ja ne nyt pitäisi selvittää ennen kuin voi elämää jatkaa yksin tai yhdessä. Lapsi on jo syntynyt (en ole sitä nähnyt se on 8kk) ja suoraan sanoen pelkään mennä tapaamaan sitä. Seurustelin tämän naisen kanssa myös raskauden aikana ja lähdin lätkimään pari viikkoa ennen synnytystä, kun ei pää kestänyt. Oli pakko vetäytyä, eikä sitä siinä tilanteessa voinut tehdä mitenkään tyylikkäästi. No mutta siis. Nyt syksyllä olemme olleet jo puhelinväleissä enkä enää saa hepuleita, jos joku kapakassa asiasta kyselee.
Mutta siis koska tässä on kaikenmaailman murhafantasioista (siis sen miehen joka ei todellakaan ole ottanut mitään vastuuta asiasta) kärsitty jo aikansa, eikä enää jaksaisi niin onko jollakulla jotakin kokemuksia vastaavasta. Tai siitä, että pääseekö niistä moraali-arvo-mikä-on-oikein keloista eroon eli voiko asian joskus hyväksyä? Siis voiko sen lapsen OIKEASTI hyväksyä, jos vaikka tässä yhteen palaisi. Se kun kuitenkin on viaton kaikkeen eikä sitä haluaisi sitten koskaan käyttää kiistakapulana tai aseena toista vastaan. Taikka pitää sitä huonompana jos vaikka omia lapsia joskus saisi. Tää on nyt vähän sekava, mutta on myöhä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ja vielä tarkennus, että tää ei ole mitään teinimeininkiä (sitä mitenkään halveksumatta)vaan asianomaiset ovat lähempänä kolmeakymppiä. Paitsi yksi lähempänä neljääkymppiä ja yksi nollaa. Tämä siksi, että kukaan ei siitä lähtisi moralisoimaan. Sitä en kaipaa. Kokemukset ovat tervetulleita
Analysoit asiaa harvinaisen hyvin.Vaikka olen naisihminen, ja sinua vanhempi, ja lapseton, näen, että haluaisit tehdä asiat oikein ja ottaa jopa vastuuta.Et sano mitään siitä, miten naisystäväsi suhtautuu asiaan.Näetkö jotain tulevaisuutta hänen kanssaan.Jos et, ei kannata edes paneutua asiaan, mutta jos juu, niin opettele isäksi.Onnea.
että isyyteen kasvaa kuitenkin aivan kuin lapsi olisi oma. Vaikea sanoa. Mutta ymmärrät kuitenkin lähtökohdan, että pieni lapsi on syytön. Monissa kulttuureissa lapsi on lahja. Oli se sitten "kenen vaan". Olen myös kuullut kommentteja miehiltä, jotka ovat seurustelleet yh:n kanssa, ja sittemmin eronneet. Ero on saattanut olla todella vaikea, koska on lapseen jo ollut kiintynyt, joutuu siis eroamaan kahdesta, ei yhdestä.
Käy katsomassa, ehkä se selkiyttäisi mielipiteitäsi?
Kiitos kommenteista. Sen verran jo tuokin selkeytti, että toki ensin ajattelen suhdetta kyseessä olevaan naiseen ja vasta sitten tulee lapsi, ja koska se nyt sitten kuitenkin on olemassa eikä siitä mihinkään pääse, niin eihän siitä suhteesta mitään tule, jos lasta ei oikeasti hyväksy. Ja myöskin anna naiselle hänen tekemiään tyhmyyksiä anteeksi (kyllä sekin on mokannut ja myöntääkin sen).
Vastuunkantamiset ovatkin jo eri juttu; jos minä kantaisin sen vastuun, mitä asianomaiset eivät ole (tai se toinen, siis mies) ottaneet kantaakseen, niin en usko että kestäisin. Tai että se on se tapa millä asiaa kannattaa ajatella. Oman vastuunsa sitä vain voi kantaa, muitten ei jaksa. Tai jos aloittaa muiden vastuusta huolehtimisen, niin pian näkee että sitä huolehdittavaa onkin aika paljon. Kyllä minäkin alkuun aloitin ristiretken koko länsimaisen kulttuurin(ja arvojen ja moraalin) virtaa vastaan, mutta ei siinä yksi risu paljon patoa tee. Pitäisi vain tehdä niinkuin tuntuu, mutta kun meidät on kuitenkin kaikesta huolimatta kasvatettu kunnioittamaan isiämme ja äitejämme ja sitä arvomaailmaa, jota ei ole koskaan ollutkaan. Ja se aiheuttaa sen, että ei tiedä miltä tuntuu tai paremminkin; ei tunnista omia tuntojaan varsinkin jos ne ovat ristiriidassa arvojen kanssa. Ja erityisesti kun pitää elää koko ajan niin helvetin täysillä, ettei ehdi kuuntelemaan itseänsä. Ja sitten paskansa purkaa muihin eikä pysty enää avautumaan suhteisiin.
No joo. Kyllä tässä parempaan suuntaan ollaan menossa. Ei näitä asioita enää niin paljoa jaksa ainakaan yksin vatvoa (siitä suosta on hankala nousta) Ja äidillä ja lapsella menee hyvin. Sillä kusipäällä huhujen mukaan ei (hähäää olen pikkusielu ja tunnustan sen).
Jos todella pidät naisesta aloittakaa alusta,sinusta tulee varmasti erittäin hyvä isä! Tsemppiä!
pahin tilanne, poistu ennenkuin on liian myöhäistä ja ihastut siihen äpärään
...siihen äpärään ihastuu, niin onko äpäryydellä enää mitään merkitystä?
Uskon että onnistutte tulevassa elämässä ja kun lapsi on vielä noin pieni niin uskon et kiinnyt siihen jos muuten lapsista pidät.Asia olisi toisin jos lapsi olisi murros iässä voisi tulla hankaluuksia.
..on tuhansia uusperheitä, joissa ollaan "isänä" tai "äitinä" jonkun muun lapselle.
Se lapsi on osaa naisesta. Ja se mikä on tapahtunut on tapahtunut. Jos rakastat naista, rakasta myös hänen lastaan. Jos olet hellä ja rakastavainen sen lapsen suhteessa, nainen rakastaa sinua yhä enemmän. Naisille ei merkitse oikea isyys mitään. Heitä ihan oikeasti oksettaa se ajatus, että he ovat "jossakin vaiheessa toimineet väärin" ja sen kanssa on vaikea elätä.
Usein sijaisisästä on tullut lapselle se oikea isä - kaikki riippuu miehestä.
Auta sitä naista lapsensa hoitossa ja ole sille isänä. Seuraava lapsi olisi sitten yhteinen ja sen biologinen sisarus, joka merkitsee paljon.
Usko, että se nainen ei halua sitä jätkää tavata eikä tulevaisuudessa jatkaa sen kanssa tapaamisia. Hän ihan oikeasti haluaisi sinun olevan se oikea isä.
Mikä on biolginen isyys? Olen myös adoptoitu myöhemmässä iässä. Tunsin myös biologisen isän. Eli mikä on isän ehdoton oikeus? Ja kuka on se ehdoton isän oikeuksilla? Se joka on adoptoinut tai se joka on biologinen?
Tiedän mitä sanoo laki, mutta päässäni ne puheet isyydestä ja isänn ehdottomista oikeuksista ja lapsen etusta olla isänsä kanssa aiheuttavat hämmästystä.
Eli kun olen adoptoitu, minulla ei ole lainmukaista etuutta olla biologisen isänsä ja hänen sukulaistensa kanssa. Minkä takia adoptoitu laitetaan erikoisasemaan?
Meni nyt aiheesta ulkopuolelle, mutta toivottavasti ymärrät viestiäni.
Ei isyydellä ole mitään mekitystä - sen lukee laistakin. Isän oikeudet ovat silloin jos exä halutaan kiusata tai muuten halutaan jostakin riitellä.
Onko todellakin niin, että biologisella lapsella on oikeus/etuus biologiseen isäänsä?
Olen ymmärtäntyt, että isyys ei veltoita tapaamista?
Uuden adoptiolain aikana adoptiotulla lapsella ei ole perintöikeutta biologisten vanhempiensa perintöön. Uusi laki taisi tulla voimaan 1980-luvulla, joten nämä ihmiset ovat suhteellisen nuoria, koska adoptoidut lapset tulee olla alle 18-vuotiaita.
Todellakin on niin, että adoptiolapsella on oikeus esim. tietää biovanhempiensa henkilöllisyys.
Perintöoikeutta sen sijaan ei ole, kuin adoptiovanhempiin.
Adoption jälkeen biovanhemmalla ei ole tapaamisvelvoitetta, sen enempää, kuin juridista tapaamisoikeuttakaan.
Tilastoja en osaa sanoa, paljonko lapsensa adoptioon luovuttaneet ovat biolapsiinsa yhteyksissä.
Jos ei halua ei tarvitse tietää mitään biovanhemmistaan/isästään!
Kyllä mies voi olla toisen miehen lapselle 'isä'.
Olen seurustellut 7 vuotta miehen kanssa ja heti ensimmäisillä treffeillä kerroin hänelle, että tähän pakettiin kuuluu myös pieni ulkomainen lapsukainen heti kun se on mahdollista. Jatkoin rehvakkaasti: ollaan niin vanhoja, eli, jos isän paikka ei kiinnosta, niin hyvää elämää sinulle. Mies sanoi, että asia sopii hänelle ja parisuhteemme alkoi siitä.
Aikaa kului ja sain pienen lapsen. Miesystäväni on lapseni "isi" - lapseni enisimmäinen sana....
Hän todella välittää lapsesta. Välillä minusta tuntuu, ettei tämä mies ole koskaan osoittanut minua kohtaa samanlaista hellyyttä kun lasta kohtaan. -ihana katsoa, kinka he välittävät toisistaan.
Herätämme huomiota liikkuessamme kolmisin, koska lapsen ihonväri kertoo, ettei (ainakaan mies) ole hänen biologinen vanhempansa. Asia ei haittaa 'isiä', hän on niin lapsen lumoissa.
Kyllä mies voi rakastua ei-biologisesti-omaan -lapseen. Rakkaus ja välittäminen kasvat sen myötä mitä enemmän annat. Niinhän sinä rakastut vieraaseen naiseenkin! Naapurin pikku-Hanna (4 v.) kertoi luottamuksellisesti, että hänen pitää mennä naimisiin vieraan miehen kanssa, koska Juha on hänen veljensä ja isä on jo naimisissa äidin kanssa. -voiko sen paremmin sanoa!
noin pieni lapsi niin luulen että sen kanssa ei tulisi ongelmia,jos luulisit pitäväsi biologisista lapsista niin varmasti pitäisit myös tästä ei biologisesta kun pääsisit hänen elämäänsä tässä vaiheessa.
Mutta kysymys onkin että oletko varma että exäsi ei joutuisi kantamaan tätä taakkaa esim. riitatilanteissa harteillaan esim syytöksilläsi tms.
Muutenhan se olisi ihanteellista jos palaistte yhteen ja lapsi saisi isähahmon jos teidän välinne ovat muutoin kunnossa.
Voithan halutessasi sopia että lapsi kutsuu sinua "nimettömäksi" eli etunimelläsi jos se isä tuntuu vieraalta...
Luulen tosiaan että se lapsen hyväksyminen on helpoin asia jos vaan pidät ylipäätään lapsista.
Noin pieni vie sydämen mennessään...no,tämä oli tietysti naisen näkökulma...
Jos rakastat sitä naista ja luulet pystyväsi isäksi, ota hänet ja lapsi . Sitten voitte tehdä yhteisenkin, jos siltä tuntuu.
Toisalta, jos ette ole yhdessä asuneet, on ylipäätään riski aloittaa se arki.Eteen tulee paljon asioita, joitsta ei olisi voinut koskaan kuvitellakaan ja niistä on selviydyttävä.
Ensin on rakastuminen, joka yleensä kestää noin 2 v ja sitten alkaa arki.
Suhtaudut asiaan aika kypsän olosesti. Tommonen on varmasti aika vaikee tilanne enkä oo ite tommoseen ikinä joutunu/päässy. Kannattaa ottaa huomioon et tuskin heti rakastat lasta "omanas" mut siihen kyllä voi kasvaa. Jos lapsen biol isä ei oo missään tekemisis ni ainaha on se mahollisuus että voisit adoptoida lapsen joskus myöhemmin mikäli tosiaan synkkaa sen äidin kans. Lapsihan on tosiaa syytön toho ja muista et lapsi on sen joka sen kasvattaa
Eikö toisaalta ole sinun etusi, että lapsen biologinen isä ei halua olla tekemisissä lapsen kanssa. Saat "omia" lapsen itsellesi. Edellyttää tietysti, että saat selkiytettyä ajatuksesi ja hyväksyt lapsen. Vauvan varttuessa sinulla on mahdollisuus kasvaa lapsen isäksi. Vuosien päästä ei biologialla ole niin suurta merkitystä kuin nyt. Jos taas et voi hyväksyä lasta, häivy.
Ei susta ole isäksi lapselle, jos nyt jo kelaat kaikkea ja on murha-ajatuksia lapsen oikeaa isää kohtaan. Et pysty ikinä todella hyväksymään lasta, jos et sitä vielä ole tehnyt.
Silloin kun riidat puhkeaa otat asian kuitenkin esiin tavalla tai toisella ja se lopulta tuhoaa koko suhteen. Kokemuksesta puhun.
Mutta tee kuitenkin päätöksesi ihan itse!
Jätä äiti ja lapsi rauhaan, ei sinusta ole "isäksi" ,näin päättelen epäkypsien kirjoituksiesi perusteella.
Lapsella on oikeus isään, olkoonkin kusipää ja holtiton. Ei tarvita toista äijää sitä roolia täyttämään.
Lapsella on oikeus nimen omaan KUNNON isään,oli sitten BIO tai ei!