Heippa. Onko muita uusperheellisiä joilla vastaavanlaista tilannetta...
Elikkäs, olemme olleet pikkasen alta 5v yhdessä. Yhteen muutettiin pian seurustelun alettua. Molemmilla on lapset edellisestä liitosta. Saman ikäiset tytöt. Ennen yhteen muuttamista, mieheni tytär oli isällään silloin tällöin, ja yleensä vain yhden yön. Heillä ei siis ollu mitään konkreettista sopimusta siitä että olisi esim viikko/viikko systeemillä. Kun muutie yhteen, mainitsin miehelleni, että mielestäni olisi lapsen kannalta erittäin tärkeää, että tapaamiset olisi säännöllisiä ja että viettäisi lapsen kanssa ns."perus arkea" eikä niin, että isin kanssa käydään vaan hop lopissa ja jätskillä silloin tällöin. Hetken päästä tilanne muuttui niin että Hänen tytär oli meillä joka toinen viikonloppu, pian tämän jaökeen siirrytiin viikko/viikko systeemiin. Mieheni on yrittäjä ja tekee töitä PALJON. Eikä hänellä ole mitään säännöllistä työaikaa. Itse tein silloin vielä vuorotyötä. Pääsääntöisesti kaikki vapaapäiväni osui viikolle ja muutenkin työni oli enemmän ilta/yö painoitteista. Ensimmäisen vuoden, minä hoidin molemmat lapset. Käytännössä kokonaan yksin. Mies painoi pitkää päivää, tuli illalla kotiin juuri kun lapset iltapalalla, eli ei lasten kanssa "joutunut" juurikaan olemaan. Lapset oli tuolloin hirveimmäissä mahdollisessa iässä. Molemmat oli vajaa kolmen kun lyötiin hynttyyt yhteen. Vuoden jaksoin sitä rumbalaa, että lapset, jänenkin lapsi, oli käytännössä täysin minun vastuulla. Jos ja kun joskus kerroin kuinka kirjaimellisesti karsea ja helvetillinen päivä minulla oli ollut, niin mies aina vähättäeli tilannetta tai antoi yltiö huikeita "neuvoja" kuinka lasten kanssa tulisi toimia jotta ne päovät olisi helpompia. Vuoden sitä pyöritystä jaksettuani, ilmoitin miehelleni että nyt riittää. Että jatkossa, jos hän haluaa että lapsi on meillä viikko/viikko systeemillä, niin hän vie lapsensa joka päivä päiväkotiin, siitä huolimatta oliko minulla vapaa tai ilta vuoro, ja jos hän ei pysty hoitamaan töitään päiväkodin aukioloaikojen puitteissa, niin hakee lapselle toisen tarhapaikan vuorotarhasta tai sitten sopii ex-vaimonsa kanssa lapsen olemiset jollain muulla tavalla. Lapsi kun ei kuitenkaan meille tullut minua tapaamaan vaan viettämään aikaa isänsä kanssa enkä myöskään koe että oli minun tehtävä hoitaa myös hänen lapsensa täyspäiväisesti. Aikaa meni ja oli jos jonkun moista säätöä aina sillä viikolla kun lapsi meillä, kun mies ei vaan ehtinyt tarhalle viideksi, tai joutui aamulla menemään niin aikaisin töihin, ettei voinut lasta viedä ensin tarhalle. (Lapsen tarhalle meiltä 45min ajomatka). Lapsi oli monesti "isä viikkona" kuitenkin äidillä jokusen yön tai päivän/illan. Pari kuukautta kun säätöä oli jatkunut, mies rupesi vaan aikatauluttamaan työnsä niin että todellakin pystyi lapsen aamulla viemään ja viiteen mennessä tarhalta noutamaan. Siitähän se riemu sitten syttyi... :D meni vissiin 3 kertaa kun lapsonen oli meillä ollut, niin että isä todellakin joutui elämään sitä arkea lapsen kanssa, kokea uhmat ja kiukuttelut ja huomata että "edes niillä omilla huikeilla neuvoilla" ei pysy lapsi/lapset aina aisoissa... sitten hän jo ehdotti että pitäisikö lapsen sittenkin olla vaan joka toinen viikonloppu koska nämä viikot oli niin vaikeita. Eikä hän väärässä ollut. Ne viikot todellakin oli univelkoineen vuorotyön jäljiltä, näiden kahden uhma -martan kanssa jokseenkin mieleenpainuvaa.. sanoin miehelleni että minusta ei olisi reilua, että lapsi ns."heitetään pihalle" ja "otetaan vain viikonloppuisin" koska elämä ja arki oikkulapsen kanssa nyt vaan on rankkaa. Mutta hän tekisi niin kuin itse kokee itselleen ja lapselleen parhaaksi. Viikko/viikko systeemi jatkui. Siitä lähtien, eli vuodesta 2012 (syksy) mieheni on suoraan sanottuna kuin perseeseen ammuttu karhu silloin kun lapsensa on meillä. Usein hänen vitutus ja pahantuulisuus alkaa jo päivää ennen kuin lapsi tulee, vaikka enää lapsi ei ole täyttä viikkoa meillä, vaan on torstai illasta maanantai aamuun. Mies pitää usein mykkäkoulua sen ajan kun lapsi meillä, on vihaisen olonen koko ajan, haastamalla haastaa riitaa ihan typeristä asioista, mollaa minua äitinä ja on yksinkertaisesti k***pää. Kun lapsi meiltä maanantai aamuna lähtee ja mies maanantai iltana tulee kotiin, on hän kuin toinen ihminen. Iloinen, huomaavainen, rakastava yms. Itse olen alkanut jo vihaamaan niitä päiviä kun lapsi täällä koska tiedän että mies muuttuu totaalisesti ja on erittäin inhottava ja ilkeä minua kohtaan ja ilmapiiri kotona on jotain jäätävää. Onko kellään muulla tälläistä tilannetta että mies muuttuu täysin kun lapsi on luonanne? Meillä on yksi yhteinen lapsi, ja minun lapsi edellisestä ketkä siis tietenkin asuvat meillä koko ajan, koskaan meidän ollessa nelistään, ei ole tälläistä, mutta kun hänen lapsi tulee, muuttuu hän hirviöksi. :( Olen maininnut asiasta hänelle, mutta ri juurikaan kommentoi sitä mitenkään. Eli ilmeisesti tajuaa itsekin käytöksensä muuttuvan koska ei sitä kielläkään.
Elikkäs, olemme olleet pikkasen alta 5v yhdessä. Yhteen muutettiin pian seurustelun alettua. Molemmilla on lapset edellisestä liitosta. Saman ikäiset tytöt. Ennen yhteen muuttamista, mieheni tytär oli isällään silloin tällöin, ja yleensä vain yhden yön. Heillä ei siis ollu mitään konkreettista sopimusta siitä että olisi esim viikko/viikko systeemillä. Kun muutie yhteen, mainitsin miehelleni, että mielestäni olisi lapsen kannalta erittäin tärkeää, että tapaamiset olisi säännöllisiä ja että viettäisi lapsen kanssa ns."perus arkea" eikä niin, että isin kanssa käydään vaan hop lopissa ja jätskillä silloin tällöin. Hetken päästä tilanne muuttui niin että Hänen tytär oli meillä joka toinen viikonloppu, pian tämän jaökeen siirrytiin viikko/viikko systeemiin. Mieheni on yrittäjä ja tekee töitä PALJON. Eikä hänellä ole mitään säännöllistä työaikaa. Itse tein silloin vielä vuorotyötä. Pääsääntöisesti kaikki vapaapäiväni osui viikolle ja muutenkin työni oli enemmän ilta/yö painoitteista. Ensimmäisen vuoden, minä hoidin molemmat lapset. Käytännössä kokonaan yksin. Mies painoi pitkää päivää, tuli illalla kotiin juuri kun lapset iltapalalla, eli ei lasten kanssa "joutunut" juurikaan olemaan. Lapset oli tuolloin hirveimmäissä mahdollisessa iässä. Molemmat oli vajaa kolmen kun lyötiin hynttyyt yhteen. Vuoden jaksoin sitä rumbalaa, että lapset, jänenkin lapsi, oli käytännössä täysin minun vastuulla. Jos ja kun joskus kerroin kuinka kirjaimellisesti karsea ja helvetillinen päivä minulla oli ollut, niin mies aina vähättäeli tilannetta tai antoi yltiö huikeita "neuvoja" kuinka lasten kanssa tulisi toimia jotta ne päovät olisi helpompia. Vuoden sitä pyöritystä jaksettuani, ilmoitin miehelleni että nyt riittää. Että jatkossa, jos hän haluaa että lapsi on meillä viikko/viikko systeemillä, niin hän vie lapsensa joka päivä päiväkotiin, siitä huolimatta oliko minulla vapaa tai ilta vuoro, ja jos hän ei pysty hoitamaan töitään päiväkodin aukioloaikojen puitteissa, niin hakee lapselle toisen tarhapaikan vuorotarhasta tai sitten sopii ex-vaimonsa kanssa lapsen olemiset jollain muulla tavalla. Lapsi kun ei kuitenkaan meille tullut minua tapaamaan vaan viettämään aikaa isänsä kanssa enkä myöskään koe että oli minun tehtävä hoitaa myös hänen lapsensa täyspäiväisesti. Aikaa meni ja oli jos jonkun moista säätöä aina sillä viikolla kun lapsi meillä, kun mies ei vaan ehtinyt tarhalle viideksi, tai joutui aamulla menemään niin aikaisin töihin, ettei voinut lasta viedä ensin tarhalle. (Lapsen tarhalle meiltä 45min ajomatka). Lapsi oli monesti "isä viikkona" kuitenkin äidillä jokusen yön tai päivän/illan. Pari kuukautta kun säätöä oli jatkunut, mies rupesi vaan aikatauluttamaan työnsä niin että todellakin pystyi lapsen aamulla viemään ja viiteen mennessä tarhalta noutamaan. Siitähän se riemu sitten syttyi... :D meni vissiin 3 kertaa kun lapsonen oli meillä ollut, niin että isä todellakin joutui elämään sitä arkea lapsen kanssa, kokea uhmat ja kiukuttelut ja huomata että "edes niillä omilla huikeilla neuvoilla" ei pysy lapsi/lapset aina aisoissa... sitten hän jo ehdotti että pitäisikö lapsen sittenkin olla vaan joka toinen viikonloppu koska nämä viikot oli niin vaikeita. Eikä hän väärässä ollut. Ne viikot todellakin oli univelkoineen vuorotyön jäljiltä, näiden kahden uhma -martan kanssa jokseenkin mieleenpainuvaa.. sanoin miehelleni että minusta ei olisi reilua, että lapsi ns."heitetään pihalle" ja "otetaan vain viikonloppuisin" koska elämä ja arki oikkulapsen kanssa nyt vaan on rankkaa. Mutta hän tekisi niin kuin itse kokee itselleen ja lapselleen parhaaksi. Viikko/viikko systeemi jatkui. Siitä lähtien, eli vuodesta 2012 (syksy) mieheni on suoraan sanottuna kuin perseeseen ammuttu karhu silloin kun lapsensa on meillä. Usein hänen vitutus ja pahantuulisuus alkaa jo päivää ennen kuin lapsi tulee, vaikka enää lapsi ei ole täyttä viikkoa meillä, vaan on torstai illasta maanantai aamuun. Mies pitää usein mykkäkoulua sen ajan kun lapsi meillä, on vihaisen olonen koko ajan, haastamalla haastaa riitaa ihan typeristä asioista, mollaa minua äitinä ja on yksinkertaisesti k***pää. Kun lapsi meiltä maanantai aamuna lähtee ja mies maanantai iltana tulee kotiin, on hän kuin toinen ihminen. Iloinen, huomaavainen, rakastava yms. Itse olen alkanut jo vihaamaan niitä päiviä kun lapsi täällä koska tiedän että mies muuttuu totaalisesti ja on erittäin inhottava ja ilkeä minua kohtaan ja ilmapiiri kotona on jotain jäätävää. Onko kellään muulla tälläistä tilannetta että mies muuttuu täysin kun lapsi on luonanne? Meillä on yksi yhteinen lapsi, ja minun lapsi edellisestä ketkä siis tietenkin asuvat meillä koko ajan, koskaan meidän ollessa nelistään, ei ole tälläistä, mutta kun hänen lapsi tulee, muuttuu hän hirviöksi. :( Olen maininnut asiasta hänelle, mutta ri juurikaan kommentoi sitä mitenkään. Eli ilmeisesti tajuaa itsekin käytöksensä muuttuvan koska ei sitä kielläkään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jätä se narsistisika :)