***Sutukset Maalle

Omaa mielenkiintoani on oman taustani ja sukututkimuksien synnyttämän innostuksen takia kohdistunut Lapin uudisasutuksen historiaan. Meillähän on tuotu esille käsitystä, että suomalaiset olisivat kolonialistiseen tapaan työntäneet saamelaisen asutuksen perimmäisille Pohjan perukoille eli nykyiselle saamelaisalueelle. Käsitys on kuitenkin yksipuolinen.

Lapin alueiden suomalaistumisen eräänä ilmiönä oli se, että varsin monet alueilla asuneet saamelaiset muun muassa Kemin Lapissa ja Sompiossa itse ryhtyivät ns. uudisasukkaiksi siten nopeasti suomalaistuen. Kuningasvallan toimesta 1600-luvun lopulla edistettiin Lapin uudisasutusta erityisillä uudisasustusplakaateilla. Tarkoitus oli huolehtia siitä, ettei uudisasutus haittaisi saamelaisten perinteisiä luontaiselinkeinoja.

Muistettakoon se, että ennen vuotta 1673 sai Lapinmaassa harjoittaa vain lappilaiselinkeinoja. Lapinmaa oli määritelty hallintorajalla ”Lapin ja lannan rajana” eikä uudistalonpojilla ei ollut ilman saamelaisten lupaa oikeutta luonnonvarojen käyttöön Lapissa.

Vuosien 1673 ja 1695 uudisasutusplakaateissa järjestettiin lappalaisen ja uudisasukkaan oikeudet erikseen kummankin talousmuodon mukaan. Uudisasukkaalla oli velvoite rakentaa tarpeelliset rakennukset, viljellä maataan ja hoitaa karjaa. Lappalaisen tuli taasen harjoittaa luontaiselinkeinoja eli kalastaa, metsästää ja hoitaa poroja. Kyse ei ollut etnisestä jaottelusta vaan elinkeinon harjoittamisen tavasta. Tuolloin uudisasutus mahdollistui. Kruunun intressi on liittynyt ilmeisemminkin maaverotukseen ja kirkolla on myös ollut omat intressinsä asemansa vakiinnuttamisessa.

Lapin uudisasutuksen historia ja saamelaisten kirjautuminen uudisasukkaiksi perustuu Kaarle XI:n hallitusaikana suoritettuun maaverotuksen uudistukseen, jolloin maaverotuksessa siirryttiin talonpojan ”vakaiden” tulolähteiden, kuten peltojen niittyjen, metsien sekä kalavesien yms. verotukseen ja joissa huomioitiin erinäisiä talon syrjäiseen sijaintiin, peltojen laatuun tai hallanarkuuteen liittyviä muuttujia.

Lapin verotuksen uudistaminen ajoittuu samalle ajalla Vanha veron perintä oli sellainen, että Ruotsille veroa maksavissa kylissä oli kannettu vuotuisveroa ja kymmenyksiä. Porojen omistukseen ja lukumäärään perustuva verotus, muuttui 1695 järjestelmäksi jolla, kullekin lapinkylälle asetettaisiin kiinteä rahamääräinen vero, joka määrältään vastaisi edellä mainittujen aikaisempien verojen yhteismäärää. Tämä järjestelmä voitiin ottaa käyttöön sekä niissä lapinkylissä, jotka maksoivat veroa vain Ruotsille että niissä, jotka maksoivat veroa sekä Ruotsille että Venäjälle. Tenolla, Inarissa ja Utsjoella maksettiin veroa myös Tanskalle (!)

Kyse oli vakaan verotulon saamisesta ja myös valtapolitiikasta eli oikeudesta Pohjoiskalotin alueisiin.

Se kuka perusti lapinmaalle uudistilan, sai nauttia vapautuksen 15 vuoden ajan kaikista veroista ja maksuista. Uudisasukkaalla oli pellonraivaus- ja rakentamisvelvoite sekä kielto kasketa liiallisesti.

Huomioitta on jäänyt, kuten alussa huomautin, se, että Lapin uudisasukkaat eivät suinkaan kaikki olleet eteläisiltä alueilta tulleita vaan monet alueella jo asuneet saamelaiset itse ryhtyivät uudisasukkaiksi siirtyen maanviljelykseen ja karjanhoitoon hyläten aiemman elinkeinomallinsa. Saamelaiset suomalaistuvat; kyseessä oli kulttuurivaihto. Kulttuurivaihdon seurauksena oli suomen kielen omaksuminen ja ylipäätään suomalaisen kulttuurin omaksuminen. Keskeistä oli tietenkin tuo sitoutuminen maanviljelystä harjoittavan väestön pysyvään asumistapaan. Toki poronhoito, kalastus ja metsästys säilyivät suhteellisen merkittävinä elinkeinoina myös uudisasukkaiden toimesta.

Kaukaiset esi-isäni ja -äitini ovat näitä 1600-luvulla uudisasukkaiksi rekisteröityneitä ja nopeasti sen jälkeen suomalaistuneita saamelaisia