Kun kaikki olisi voinut mennä toisin, vai oliko sellaista koskaan?
Mikä oli se hetki?
nainen_miettii
21194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
https://youtu.be/Oixes2IyQC0
.
Kesäilta ja -yö
https://www.youtube.com/watch?v=frGAXzjjJq0
Alusta lähtien olisin voinut antaa selvempiä vinkkejä kiinnostuksestani. Tuskin edes saatoit aavistaa, että olin sinuun ihastunut.
Aliarvioitko elekielenlukutaitoani?
En mutta harmittaa oma saamattomuuteni!
Kyllä se voi olla tosi kadoksissa ihastuneella.
Se hetki oli sininen.
kaipa se hetki voisi olla vaikka juuri nyt...
niinpä ...
Silloin kun olisit ymmärtänyt jotain tärkeää.
Siulle kaunis söpö nainen: Se hetki on nykyhetki. Menneitä ei voi muuttaa. Mie tein sen virheen että annoin menneisyyden sumentaa ajatukseni, anteeksi siitä. Mut tulevaan me voimme vaikuttaa YHDESSÄ.
Elämä on täynnä mahdollisuuksia, vaikka hetken olisi menettänyt voi sen aina tehdä jos haluaa, jos ei mitään oikeasti pahaa ole tapahtunut.
Kyllä se mies tietää, missä meni vikaan. Jokin sanottu muutti suunnan.
Noh... tietyn ihmisen suhteen asiat olen tehnyt niin perusteellisesti ettei hänen suhteen enempiä tarvitse. Olen ylpeä itsestäni että minulla on selkärankaa ja rohkeutta ollut. Olen aina tiennyt minusta sitä löytyvän enemmän kuin monista muista ja nousen usein rohkeudellani yllättäjäksi aina tiukassa paikassa. Siitä annan itselleni kiitosta koska minusta rehellisyys voittaa ja asiat pitää nostaa käsittelyyn vaikka se olisi noloakin. Tein mitä vaisto käski.
Nyt mielen päällä kuitenkin eräs toinen asia joka painaa syyllisyyden lailla mieltäni..
Olen täällä suremassa läheisen ihmisen itsemurhaa.. Palaan mielessäni aikaan jolloin kerrotaan hänen sen tehneen..Kelaan sitä aikaa läpi uudelleen ja uudelleen yhä vain enemmän harmitellen sitä etten kuunnellut silloin vaistoani ja tehnyt niin kuin se käski...
Palaan aikaan joka oli noin kuukautta ennen hänen kuolin päiväänsä. Vaistoni sanoi että hänellä ei asiat ehkä hyvin ole. Jokin minussa käski ottaan yhteyttä, sopimaan riidan joka välillämme oli..Näin mielessäni hänet makaamassa kotonaan sängyssään itsemurhan tehneenä. Vaistosin hänen mahdollisia ajatuksiaan..mutta tietoisesti kielsin ne. Halusin tietoisesti ajatella että asiat on hyvin vaikka jokin epäilys kalvoi mieltäni. En ottanut yhteyttä häneen.
Sinä viikonloppuna kun hän itsemurhan teki olin kaverillani noin 1 km:n päässä hänestä juomassa ja viettämässä iltaa. Sen päivän sarastavassa aamussa (aamuyöllä) Humalassa kävelin kotini suuntaan ja vaistoni humalani seasta käski ottaan yhteyttä häneen ja meneen juuri nyt hänen ovelleen. Olin 500 metrin päästä hänen asunnostaan sinä päivänä jona hänen sanottiin kuolleen, miettien menenkö käymään ovella. Olin kahden vaiheilla arpomassa menenkö. En mennyt...
Nyt mietin että mitä jos olisinkin kuunnellut vaistoani silloin ja mennyt. Olisinko löytänyt hänet ajoissa vai olisiko hän edes vielä tehnyt sitä päätöstä päättää päivänsä ja olisin vierailullani muuttanut aatokset täysin toisiin.
Olisiko hän elossa jos olisin kuunnellut vaistoani ja kääntänyt 500 metrin päässä hänen asunnostaan askeleet kohti hänen pihaansa?
Nuo ajatukset kuuluu asiaan yleensä, kun tapahtuu jotain noin ikävää. Sitä syyttää itseään, miettii olisiko jotain voinut tehdä toisin.
Ehkä et olisi voinut kuitenkaan lopulta pelastaa häntä, monesti tilanteet ovat kovin mutkikkaita ja tuo tilanne meni vain niin. Sille ei voi enää mitään.
Joskus voi olla helpottavaa kirjoittaa kirje kuolleelle ja pyytää siinä anteeksi häneltä. Kirjeen voi sitten vaikka polttaa ja ajatella, että vaivaavat asiat saavat jäädä nyt ikuisiksi ajoiksi ja antaa itselleen luvan jättää tämä ihminen mieltä vaivaamasta ja siunata hänet tavallaan rauhaan.
Olen kyllä yrittänyt prosessoida asiaa mielessäni ja kirjoittaenkin. Puhunutkin aika paljon ääneen, asia on vain jotenkin niin hämmentävä ja järkyttävä. Olin aavistanut ja epäilys kalvoi mieltäni ihan oikeisiin ajankohtiin mutta en tehnyt mitään!
Olin ihan hänen "vierellään" vain 500 metrin ja hänen myöhemmin kirjattua kuolinpäiväänsä oli silloin kulunut 1-3 tuntia vasta. Aikeissa mennä hänen luokse. Jokin minussa vain kutsui minua juuri silloin käveleen sinne, mutta en mennyt.
En voinut tietää että hän juuri silloin samalla hetkellä taisteli hengestään tai miettiä niitä ratkaisevia päätöksiään yöllä yksin. Kaikki oli niin pienestä kiinni. Olin kuin tilattuna viimeisenä toivona niin lähellä ja olisi voinut olla se ratkaisevassa asemassa oleva pelastaja. Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana..
500 metriä pari tietä, muutama puu ja muutama seinä välissä.. se harmittaa että hetken mietinnän jälkeen jatkoin kotiini ajatellen että sitä vain ärsyttäisi humalainen vieras keskellä yötä herättelemässä....vaikka toisaalta tiesin että hän ei koskaan minua olisi käännyttänyt vaan halannut vain helpottuneena että siinä seisoin...
Outoa se mikä sai minut saamaan sellaisia epäilyjä päähäni että asiat ei hyvin ja minun pitäisi nyt ottaa yhteyttä ja käydä. Sitä en pysty selittään. Harmittaa että jätin tekemättä silloin sen mitä vaisto käski minun tehdä...
Olen järjellä toimiva ihminen joten suljin vaistoni äänen turhana dramatiikkana ja otin järjen silloin ohjaamaan toimintaa, mutta olisi pitänyt luottaa vaistooni ja unohtaa järki silloin... Ruumista ei ehkä olisi tullut
Tämä ajatus vain hajottaa minua eniten tässä hetkessä.. mutta ehkä tämä tähän sen kirjoittaminen vie sen kauemmaksi ja saan asiaan etäisyyttä. Sillehän ei enää kuitenkaan mitään voi. Hän on mullan alla ollut jo hyvän tovin eikä siihen valinta tilanteeseeni enää uudelleen pääse.
Mietin silloin ja yhä. Yrittikö hän (mies) kertoa tunteensa ennen viime joulua...mutta itse vaiensin hänet puhelimessa ja esitin virallista yms duunissakin kun hän vihjaili minulle aika suoraan...kyllä oli- on tunteita mutta
Ihan alussa olis voinu lähestyä jotenkin neutraalisti. (toukokuu)
Turha jossitella. Se hetki on vielä edessä, kun ME aletaan tositoimiin.
Kesäkuun alussa, jos olisi vastannut viestiini. Tai elokuun alussa kun nähtiin, jos en olisi mennyt aivan lukkoon.
Joka hetki voisi olla sellainen. Joka hetken toivon olevan sellainen. Mikään hetki ei kuitenkaan tule uudestaan ja jokaisen hetken jälkeen on tilanne ennallaan.