VAROKAA VAROKAA

Kuopion sosiaalitomen sanaan ei voi luottaa. Kuopion sosiaalitoimi on valehdellut tällä vuosikymmenellä ainakin minulle, ysksilöasiain jaostolle, hallinto-oikeudelle ja Eduskunnan oikeusasiamiehelle sekä todennäköisesti myös joulupukille. Tosin joulupukille valehtelusta ei ole kirjallisia todisteita, muista on.

Olen ollut töissä kolmessa eri kunnassa useissa eri virastoissa sekä myös valtiolla ja asioinut lukuisissa virastoissa eri puolilla Suomea mutta missään en ole tuollaista valehtelukulttuuria tavannut. Kuopion sosiaalivirasto on ainutlaatuinen varsin kyseenalaisella tavalla.

Totuusrajoitteisuus taitaa olla aika monella henkilöllä perusominaisuutena Kuopion sosiaalitoimessa, ihan kaikilta en tuota ominaisuutta ole vielä havainnut. Taidot ovat kuitenkin sitä luokkaa että saduille joita Kuopion sosiaalivirastossa kerrotaan buuattaisi päiväkodissakin, ei niitä varsinakaan aikuiset usko.

Tuo kannattaa ottaa huomioon kun siellä asioi. Oman oikeusturvan kannalta kannattaa äänittää kaikki keskustelut ja puhelut, äänityksestä ei tarvitse kertoa kenellekään ainakaan etukäteen. Samoin kaikki asiakirjat ja varsinkin liitteet kannattaa tallettaa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Perusohjeet suomalaisen hallintokulttuurin kanssa pelatessa on hyvä muistaa.

Kaikista hakemuksista ja niiden liitteistä kannatttaa ottaa valokuvat ennen hakemuskirjekuoren kiinni liimaamista. Mikäli samoja papereita pyydetään uusiutuvasti niin kopiokoneella kannattaa ottaa tuplakopiot. Mikähän olisi hyvä tapa äänittää puhelut ? Kajari päälle perinteinen ääninauhuri vaiko joku sovellus älypuhelimeen ? Siitä voisi olla hyötyä monien muidenkin virastojen kanssa asioidessa. Omakohtaisesti juuri sossu ei ole ongelma. Lisäksi erilaiset valitustiet, niiden yhteystiedot ja peruslomakkeet kannattaa pitää aina hollilla.

Äänestä

Totta turiset. Tuo totuusrajoitteisuus koskee muitakin viranomaisia kun sossua.

Hallintokulttuurissa pitäisi tapahtua melkoinen asenteen muutos. Nykyinen asenne on venäjän vallan ajalta ja sitkeästi säilynyt 100 vuotta, yhtenä syynä tuohon on myös "hallintoalamaisten" velliperseasenne. Hypätään vaikka pää edellä paskakaivoon sen enempää teon järkevyyttä miettimättä ja kyseenalaistamatta jos joku vähänkin virkamieheltä haiskahtava edes vähänkin vihjaa sihen suuntaan että se on välttämätöntä ja yhteiskunnan sekä asiakkaan etu.

Älypuhelimiin on saatavana ilmaisia sovelluksia aika monta eri versiota joilla voi äänittää puhelun, hyvin toimii. Henkilökohtaisessa tapaamisessa äänitän mp3-soittimella joka on helppo piilottaa esim. paidan taskuun, sekin toimii.

http://bittimittari.blogspot.fi/2014/09/puheluiden-nauhoittaminen-androidilla.html

Jos mahdollista asioin sähköisesti, onneksi lähes kaikki asiointi nykyisin onnistuu ja kaikesta jää pysyvä jälki lokitiedostoihin joita virkamies ei voi jälkikäteen muuttaa. Eivät vaan tajua sitä että valheesta jää todella helposti kiinni tuon sähköisen järjestelmän vuoksi.

Tallennan kaikki asiakirjat sähköisessä muodossa ja teen niistä varmuuskopion tikulle, vuosittain poltan tikun sisällön CD:lle tai DVD:lle jossa ne säilyy "valovuosia". Tuo on kiusallinen tapa virkamiesten mielestä mutta oman oikusturvan kannalta erittäin hyväksi havaittu.

Äänestä
  • Kyllä tuokin jo työstä käy!! Sinulle ei varmaan jää enää aikaa palkkatyöhakuun.

    Äänestä

  • parasansaitaelantoitse kirjoitti:

    Kyllä tuokin jo työstä käy!! Sinulle ei varmaan jää enää aikaa palkkatyöhakuun.

    En pitänyt kirjaa siitä paljonko aikaa tuohon menee mutta asoita on niin harvakseltaan että varmaan keskimäärin alle minuutti päivässä kun en ole mikään tumpelo tään koneen kanssa. Tukihakemusten täyttöön menee enemmän vaikka ei paljon siihenkään kun kaikki käy näppärästi sähköisesti.

    Sossun aikaa menee varmaan paljon kun jotuvat vastaamaan kanteluihin ja tekemään selvityksiä asiasta. Jos toimisivat lain mukaan ja rehellisesti niin säästyisi veronmaksajien maksamaa työaikaa varsinaisten virkatehtävien tekemiseen. Omapahan on toisaalta asiansa miten virkaansa hoitavat, sossu hakee harmeja itselleen nykyisellä tyylillä. .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SossuLeaks kirjoitti:

Kuopion sosiaalitomen sanaan ei voi luottaa. Kuopion sosiaalitoimi on valehdellut tällä vuosikymmenellä ainakin minulle, ysksilöasiain jaostolle, hallinto-oikeudelle ja Eduskunnan oikeusasiamiehelle sekä todennäköisesti myös joulupukille. Tosin joulupukille valehtelusta ei ole kirjallisia todisteita, muista on.

Olen ollut töissä kolmessa eri kunnassa useissa eri virastoissa sekä myös valtiolla ja asioinut lukuisissa virastoissa eri puolilla Suomea mutta missään en ole tuollaista valehtelukulttuuria tavannut. Kuopion sosiaalivirasto on ainutlaatuinen varsin kyseenalaisella tavalla.

Totuusrajoitteisuus taitaa olla aika monella henkilöllä perusominaisuutena Kuopion sosiaalitoimessa, ihan kaikilta en tuota ominaisuutta ole vielä havainnut. Taidot ovat kuitenkin sitä luokkaa että saduille joita Kuopion sosiaalivirastossa kerrotaan buuattaisi päiväkodissakin, ei niitä varsinakaan aikuiset usko.

Tuo kannattaa ottaa huomioon kun siellä asioi. Oman oikeusturvan kannalta kannattaa äänittää kaikki keskustelut ja puhelut, äänityksestä ei tarvitse kertoa kenellekään ainakaan etukäteen. Samoin kaikki asiakirjat ja varsinkin liitteet kannattaa tallettaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu