Mitä tästä tulee?

Tuntuu, että olen aina töissä. Töissä töissä ja töissä. Kotona käyn vain nukkumassa. Vapaapäivinä sitten yrittää jotenkuten rentoutua... Yksinkin tässä nyt sitten ollaan... Näkyyköhän missään vaiheessa sitä oikean sielunkumppanin löytämistä? Tai muutakaan tavallisesta poikkeavaa. Tekisi niin mieli vaan repäistä ja varata matka jonnekin kauas pois, mutta tietenkin jarruttaa työt.

Kiitos etukäteen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

miten voisit muuttaa työtäsi niin, että olisi enemmän vapaa-aikaa

voima: Lempeys on maailman suurin voimavara, sen avulla pystyt kohtaamaan todellisuuden ilman pelkoja. Kortti kuvastaa "alkuvoimaa" eli ihmisen vaistonvaraista puolta, joka on peitetysti yhä olemassa rationaalisessakin maailmassa. Kortti kertoo, että sinun on ensin kesytettävä rationaalinen puolesi ja saatava yhteys vaistoihisi, että tietäisit mitä ratkaisuja sinun olisi hyvä tehdä tämän asian suhteen.
Olet kuitenkin selvästi niin väsynyt, että olet kadottanut tämän "juurevan" puolen itsestäsi johon kaikki muu toiminta lopulta perustuu.


Tarkoitatko tällä "sielukumppanilla" ns."kaiken kestävää rakkautta"?! Siihen en tiedä korttienkaan avulla vastausta, mutta nostan toisen kortin rakkausnäkymillesi.

sauvojen 8: Kortin sanoma on että elämä itsessään on suuri matka. Niitä päämääriä sitten voi aina itse kukin miettiä tietyin välipistein. Mutta kortin mukaan tästä elämän matkasta kuuluu nauttia ja iloita, ei pidä elää niin että haaveet ovat aina vain jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa. Kortti kehottaa nopeisiin ratkaisuihin ja myöskin rehellisen kommunikoinnin tärkeyteen. Parempi siis sanoa lyhyesti ja kiertelemättä miltä sinusta oikeasti tuntuu kuin kierrellä asiaa päivä toisensa jälkeen vain muodon vuoksi. Lyhyesti: kun uskallat olla avoimesti oma itsesi niin eri tilanteet sekä mahdollisuudetkin alkavat vähitellen hahmottua paremmin eteesi.

Vähän vaikuttaa siltä, että matka johonkin mukavaan paikkaa voisi tehdäkin sinulle aivan hyvää ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miuloisttoibv kirjoitti:

Tuntuu, että olen aina töissä. Töissä töissä ja töissä. Kotona käyn vain nukkumassa. Vapaapäivinä sitten yrittää jotenkuten rentoutua... Yksinkin tässä nyt sitten ollaan... Näkyyköhän missään vaiheessa sitä oikean sielunkumppanin löytämistä? Tai muutakaan tavallisesta poikkeavaa. Tekisi niin mieli vaan repäistä ja varata matka jonnekin kauas pois, mutta tietenkin jarruttaa työt.

Kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu