Muistelen lapsuuteni joulua. Jouluaatto oli täysi työpäivä. Isä oli savotassa ja tuli kotiin aattoillan hämärtyessä hevosella ajaen.
Kun alkoi kuulua aisakellon helinää, tiesimme isän olevan tulossa viikon savotareissulta jouluksi kotiin.
Siihen aikaan myös aatto oli työpäivä, mutta työt loppui jo puolilta päivin ja savottajätkät lähtivät kuka hiihtaen, kuka taas hevosella reessä istuen ajamaan kotikylälleen.
Savottatyömaat oli usean peninkuorman matkan takana ja loppupäivä meni ajellessa hevosella kotiin.
Oli jo aivan hämärä ja isä tuli odotettua myöhemmin kotiin.
Reessään hänellä oli jostain mukaan tempaistu joulukuusi, jota me penskat odotimme suurella mielenkiinnolla.
Kuusi tuotiin pirttiin ja kun sitä aikamme tutkailtiin, aloimme puhumaan, että ei tämä ole hyvä kuusi.
Isä kuunteli suivautuneen näköisenä uksimistamme kuusen suhteen ja sanoi: "Eihän tuota oikein kerinnyt kuusta katella, kun oli jo niin pimmeä ja kylymä ramahteli reen pankolla istuessa.
No oiskait sitä nyt parempiahi kuusia löytynyt vaikka mistä!" Sanoi äiti" Tuommonen karahka ei ole mistään kotoisin !
Se riitti isälle. Sanaakaan sanomatta hän tempasi kuusen kainaloonsa ja vei sen liiterin taakse.
Siellä hän pilkkoi kuusen pieniksi päreiksi.
Tultuaan takaisin pirttiin hän virkkoi:"Saatta tästä lähin hakia ite kuusenne, minä en ennää kuusia tähän pirttiin haalaa !"
Sitten aloimme me penskat toimeutua kuusen hakuun.
Minä muistin kesällä nähneeni oikein hienon kuusen, tosin aika kukana, mutta uskoin selviäväni sen hausta.
Myös vanhempi velipoikani oli lähdössä pimeän selkään kuusen hakuun.
Kesti kauan, ennenkuin selvisin takaisin kuusenhakumatkaltani, mutta kuuseni oli oikein rotukuusi.
Isän tuomat kuuset olivat aina mielestäni olleet muotopuoleisia.
Tullessani varpaat jäässä pirttiin kuuseni kanssa hämmästyin, sillä vanhempi velipoikani oli ennättänyt minua ennen kuusineen pirttiin.
Ei täällä tarvita enää kuusta, vie vaan takaisin: "Kuului isä tokaisevan !"
Mutta tämä on paljon sievempi kuusi, kuin tuo ranki, vuodattelin melkein itkuiseen äänensävyyn.
Äiti tuli luokseni ja kehui kuustani hyväksi.
Viijään se tuonne mummun ja vaarin kamariin !
Mummu ja vaari olivat ihmeissään kuusesta, mutta totesivat, että nythän täällä kamarissa ei taho olla ennää jalansiijaa, kun kuusilla täytetään pienet tilat.
Siihen aikaan naisväki leipoi ja siivosi vasta aattopäivänä.
Mummun ja papan kamarikin siivottiin. He eivät oikein tykänneet, että sinne tultiin luutain ja luutuussankkojen kanssa sähläämään.
Savusaunan lämmitys piti aloittaa jo puolilta päivin, koska saunan valmistus kylpykuntoon vei rutkasti aikaa.
Niin kauan kuin muistan, minun hommana oli haalata avennosta saunavesi suureen peltitynnyriin, joka oli tehty vanhasta öljytynnyristä.
Tynnyristä lähti putki, joka kiersi mutkan suuren kiviuunin läpi tullen takaisin tynnyriin.
Kun saunan kivipesään laitettiin tulet, alkoi vesi kiertämään putkessa lämmittäen veden tulikuumaksi.
Myös halkoja piti savusaunaan väättää kelkalla iso rojo.
Vasta sitten, kun äiti oli tehnyt navettahommat ja käynyt lypsyllä, alkoi joulunvietto.
Perinteeseen kuului laulaa :"Enkeli taivaan lausui näin!"
Isän traditioihin nimenomaan kuului aloittaa veisuu, ja johon muu perheväki yhtyi.
Mummo ja vaari kähnivät myös omalta puoleltaan pirttiin istumaan ja jouluvirttä veisaamaan.
Pirtin uunista tuli kypsyneen lihan tuoksua.
Jouluksi lahdattiin vasikka ja potka pantiin uuniin paistumaan.
Juotiin joulukahvit pirtissä. Tarjolla oli torttuja, pipareita ja kakkua.
Vaarini oli ikiajoista asti suolannut aina kahvinsa ja niin isänikin.
Koska kaikki eivät tykänneet suolatusta kahvista, piti pöytään nostaa suolakippo, josta mummo, vaari ja isäni saivat suolata kahvinsa.
Isovanhempieni kahvinjuonti oli huvittavaa katseltavaa.
Kouralla he ripistelivät suolaa kahviinsa ja ryystivät aina vajista, ei koskaan kupista.
Sitten tuli vanha ja raihnaisen näköinen joulupukki nurinpäin käännetty pomppa päällään.
Joulupukki istuutui kuuman uunin kylkeen, mikä oli virhe teko.
Pakkasen takia kuumaksi lämmitetty pirtinuuni oli liikaa pukille, jolle tuli tukala olo.
Yht´äkkiä pukki päästi ilmoille surkean valituksen:
"Päästäkää minut äkkiä pois näistä turjostuksista, minä tukehun tänne.
Ukko riisuttiin kiireesti tamineistaan, jolloin paljastui, että mummohan se siellä olikin, eikä joulupukki.
Uskoin silloin vielä pukkiin, mutta en käsittänyt, miksi mummo oli pukeutunut joulupukiksi.
Lahjat eivät olleet silloin kummoisia.
Minä sain vasta kudotut vanttuut, villapuseron, puuauton ja tikkukaramellin.
Kuusessa paloivat oikeat kynttilät. Joulukuusi tuotiin sisään vasta aattona, koska ei silloin ollut sellaista jalkaa, jossa olis vesi pysynyt.
Kuusi kuivui äkkiä ja siinä saattoi polttaa kynttilöitä vain yhtenä iltana.
Jouluaattona meillä sai ratio soida aamusta iltaan.
Radio oli ainoa hupi, mitä jouluna saattoi tehdä.
Yöllä, kun tulee hiljaista, alkaa russakat ja luteet juosta pirtin seinänravoissa.
Monasti kuuntelen ja yritän paikallistaa russakkaa, mutta harvoin niitä pääsee näkemään.
Siihen aikaan oli joka taloissa näitä erikoisia kotieläimiä.
Aamulla on aikainen lähtö joulukirkkoon...
Kello löi jo viisi,
lapset herätkää,
Juhani ja Liisi,
muuten matka jää.
Isä potkaisi aamuyöllä puusängyn laitaan, jossa nukuin sanoen: "Nyt ylös ja justiin, jos aijot joulukirkkoon lähtiä!"
Minusta tuntui, etten ollut nukkunut vielä silimäntäyttäkään, eikä ihme, sillä seinäkellon viisarit näyttivät, että nyt olis aamuyö ja neljän aika.
Pomppasin ylös ja aloin kiskoa hynttyitä niskaan.
Mummi istui jo takkipäällä pirtin kiintopenkillä piippu savuten.
Siihen aikaan vanhat naisetr olivat innokkaita piipun polttajia, se oli heille suorastaan henki ja elämä.
Ukkovaarini ei polttanut mitään, mutta vanhoilla ukoilla oli sensijaan tapana purra suussa mälliä, mitä liene ollut pikanellia, purutupakkia.
Aikansa jauhettuaan mälliä suussaan he sylkäisivät roiskeet sisällä ollessaan uunin piisiin, joskus jopa lattialle.
Koska ukkovaarini oli melkein sokea, hänen mällinsä ei osunut monestikkaan oikeaan ositteeseen, vaan nurkkiin tai lattialle äitini suureksi harmiksi.
Isä kuului touhuilevan keittiössä kahvinkeitto-puuhissa. Äkkiä kuului keittiön puolelta äyhkäisy:
"Voi rumanhengen turkanen, taas se pannu kiehahti yli. Siihen aikaan kahvia ruukattiin sananmukaisesti keittää, eikä hauduttaa.
Kun porot oli viskattu pannuunn, niiden piti saada kiehua siellä kunnolla, jotta höystöistä varmasti irtoaisi aromit kuumaan veteen.
Äitini heräsi ja tuli avustamaan isää aamiaispöydän laitossa sekä tekemään kirkkoeväitä.
Isä siirtyikin ulos valjastamaan suosiolla hevostaan jättäen ruokahommat äitin hoidettavaksi.
Meitä lähti minä, vanhempi siskoni, mummu ja isä pitkälle joulukirkkoreissulle.
Matkaa kertyi kirkolle yli kaksi peninkuormaa, joten liikkeelle lähdettiin jo viidettä käyvessä.
Tässä vesimalja,
silmät huuhtokaa,
lämmin karhuntalja,
reessä odottaa.
Vasta ruunan reessä,
silmät aukeaa,
siin´ on silmäin eessä,
synkkä metsämaa.
Vasta reessä karisivat viimeisetkin unenrippeet silmistäni. Reessä oli lämmin ja hyvä olla.
Pohjalla oli runsaasti olkia ja päällä monia vilttejä sekä raanuja.
Hevosta varten oli heiniä ja pänikkään isä laittoi kuumaa vettä hevoselle juotavaksi.
Alkumatka oli rekeä vetävälle hevoselle työläs, sillä hevostie oli kinostunut yön aikana.
Kun päästiin päätielle, oli siellä aurattu autotie ja kulku luistavan lupsakkaa.
Eilisillan tuisku oli tauvonnut ja ylhäällä avautui kirkas tähtitaivas, sekä puolikuu.
Katseltiin yläpuolella olevaa taivasta.
Katsokaa tähdenlento, mummu sanoi !
Mummu kertoi, että tähdenlento merkitsee aina sitä, että jossain päin maailmaa on joku ihminen kuollut ja sielu lentää tähtenä taivaaseen Jumalan luokse, jos on ollut uskovainen.
Matkan aikana näimme monta tähdenlentoa ja sitten minä huomasin, kuinka yksi tähti lensi hyvin hitaasti. Se on putnikki, sanoi isä!. Venäläiset ovat ampuneet maata kiertävälle radalle tekokuun.
Aisakello helkkää,
loistaa tähdet kuu,
riemua on pelkkää,
hymyyn käypi suu.
Auratulla isolla tiellä matka taittui joutuisasti.
Sitten takaamme lähestyi kovaa kyytiä toinen hevonen rekeä vetäen.
Se on Rintelän nopea humma, tiesi isä kertoa.
Paras mennä syrjään, sillä meidän hevonen ei pärjää rintelän humma hevoselle vauhdissa alkuunkaan.
Toden totta, vieras hevonen meni ravia ohitsemme, kun taas meidän hevonen vaan käveli.
Ohiajavasta reestä vilkutettiin meille ja siellä tuntui olevan reki täpötäynnä väkeä.
Vilkutimme takaisin ja pian ohikiitävä matkue katosi lähimmän mutkan taa.
Vastaantulijoita ei ollut, mutta seuraavaan kylään risteävältä tieltä lähestyi kokonainen kolonna, ainaki puolikymmentä hevosreeellistä väkeä.
Antaahan kiireisten mennä, tuumas isä, pysäyttäen rekemme antamaan oikealta risteävältä tieltä saapuville tietä.
Tuossa mökin Miina,
kulkee kirkolle,
taavetti ja Tiina,
nouskaa kannoille.
Lähellä kirkonkylää käveli tienreunaa vanha pariskunta, jolloin isä pysäytti hevosen kehoittaen hyppäämään kannoille.
Mielihyvin pariskunta tulikin reen kannoille ookaamaan loppumatkan, sillä joulukirkkoon oli matka heilläkin.
Perillä kirkonkylässä heräsin torkkuvasta olotilastani ja aloin katsella valoja, joita näkyi joka puolella.
Mäen rienteen alla,
talo törröttää,
joka ikkunalla,
kaksi kynttilää.
Ruuna virsta vielä
tepsuttele pois,
tällä kirkkotiellä
aina olla vois.
Laskeuduttiin Jussilan mäeltä ja tultiin neljäntien risteykseen. Siinä piti jo väistellä tosissaan. Isä ei tuntenut liikennesääntöjä, ja siksipä hän jäi odottamaan antaen kaikkien muiden mennä ensin ja uskalsi itse mennä vasta, kun koko risteys oli täysin vapaa.
Hevonen jätettiin rekineen Jalavan kaupan pihaan. Isä kaivoi reestä sylin täyden heinää hevosen eteen ja sitoi hepan kiinni.
Alettiin kävelemään ylöspäin kirkon mäkeä, joka oli jyrkkä ja mummulle vaikea noustava.
Mummi käveli keppinsä kanssa isän tukiessa rinnalla.
Kirkon ovella meitä oli vastaanottamassa ja tervehtimässä suntio, joka tunsi vanhempani ja ihmetteli, miten olemme syrjäkylästä saakka joutuneet joulukirkkoon, joka siihen aikaan alkoi klo.seitsemän aamulla.
Mummi köpitti keppinsä kanssa pitkin kirkon käytävää kohti etuosaa, sillä takaosan paikat olivat jo täytetty.
Penkkiriveistä nyökkäiltiin tervehdyksiä tuttuja nähdessämme.
Mummille tämä oli ensimäinen joulukirkko, niinkuin minullekkin.
Mummin toiveena kun oli nimenomaan ollut, että hän saisi ennen kuolemaansa käydä joulukirkossa. Vaarini ei ollut halunnut lähteä.
Mummi köpitti aivan eteen ja näytti törmänneen lapsuutesa tuttavaan.
Jumalan siunausta, olipa mukavaa, että näin sinua vielä. Kymmeniin vuosiin en oo sinnua tavannu.
Kirkossa oli iso joulukuusi, joka oli koristeltu oikeilla kynttilöillä ja suomen pienoislipuilla.
Ennen joulukirkon alkua suntio sytytteli kynttilät palamaan.
Nyt seisahtun mä seimelle,
oi Jeesus autuuteeni,
tuon lahjat kaikki eteesi,
jotka annoit oomakseeni.
Joulukirkko alkoi tällä tutulla jouluvirrellä. Urut pauhasi ja kanttori Roopen ääni tuntui vetten pauhinalta.
En muista, mitä pappi puhui, sillä ajatukseni olivat ihan muualla. Enkeli taivaan laulua laulettaessa minusta tuntui, kuin olisin nyt taivaan kuorossa laulamassa ja papin olemus muistutti 6 vuotiaan silmissä Isä Jumalaa.
Sitten hoksasin, että Mummini oli pistänyt piippunsa savuamaan etupenkissä.
Isä kuului hiljaa manailevan: "Pani se kuvatus tuon piippusa palamaan, ei kestäny yhtä tiimaa ilman!"
Suntio ilmoitti kirkonmenojen lopussa, että matkalaisten pirtti on auki, jotta pitkämatkalaiset voivat mennä sinne syömään eväitään, mutta että myös elämän luukku aukaistaan, jos tarvii jottai sieltä ostaa.
Söimme eväitämme matkalaisten pirtissä. Eväinä oli termospullossa kahvia, voileipiä, keuhkoa, joista mummi tykkäsi.
Mummi sanoikin, että keuhkot ovat keviät kirkkoevväät.
Ennen kun teurastettiin maalla elukka, niin siitä ei heitetty mitään hukkaan.
Vain paska jätetttiin peltoon ja henki taivaan tuuliin, kaikki muut sisäelimet olivat syötäväksi kelpaavaa tavaraa.
Sitten muummoni parkaisi matkalaisten pirtissä: "Voi hyvä isä nähköön, kun se minun tupakkimassini jäi sinne kirkon penkkiin !
"Sinä ja sinun tupakkimassisi, tuhahti isäni äidilleen!" No minä käyn sen hakemassa, jos se vielä siellä ylleesä on !
Niin alkoi paluumatka. Pakkanen oli kiristynyt ja kirkonkylässä joku kertoi olevan pakkasta jo kolomattakymmentä pykälää.
Paluumatka oli todella kylmä.
Nousin välistä reestä isäni kehoituksesta juoksemaan lämpimikseni reen perässä, jotta tulis lämpimämpi.
Mummilla oli tyytyväinen olo, sillä hän sai ostettua matkalaisten pirtistä uuden Jymy piipputupakka pussin. Matkan aikana hänellä savusi miltei tauvotta piippu suupielessä.
Kovan tupakoinnin takia muummuni sai elämänsä ehtoopuolla huulisyövän, joka vei hänet sitten lopulta hautaan.
Matkalla poikettiin tuttuun taloon lämmittelemään.
Hevonen oli aivan huurteessa. Isä juotti hevosta, mutta mukana ollut vesi ei ollut enää lämmintä.
Sisällä tuvassa oli mukavan lämmintä.
Riisuin jäätyneet kippurakärkikengät pois.
Vai on sitä oltu joulukirkossa, sanottiin talossa.
Ja tuommoisilla pakkasella.
Herra Jumala, mitenhän te selviättä loppumatkan, kun pakkanen nousee vaan koko aijan.
Talossa meille tarjottiin kahvin lisäksi poronlihavelliä.
Se oli hyvää, kun mahhaa näpisteli yletön kahvin juonti matkan aikana.
Talon isäntä alkoi kertomaan, kuinka hänen heinänsä ovat homehtuneet talven aikana.
Lehmät ei niitä ennää syö, vaan huutavat navetassa: "Huonoja heiniä, huonoja heiniä!"
Taittiin lyyvä liijan kosteina lattoon kesällä kun niin kävi. Olisko teillä myyvä heiniä ?
Isäni oli hyvin tarkka ja ei koskaan laittanut lattoihin muuta kuin krutikuivia heiniä.
Kyllä meillä heinää piisaa!
Suoniityiltäi saatiin satoja rukoja heinää.
Poron riettaat vaan oli syöneet yhestä suovasta kaikki heinät.
Loppumatkalla syötiin vielä viimeiset eväsvoileivät.
Mummullani oli tapana levittää voit leivälle peukalolla ja niin hän teki nytkin.
Minusta mummun peukalovoileivät maistuivat kaikkein parhaimmilta.
Äitini oli tosin kietänyt meitä penskoja syömästä mummun peukalovoileipiä.
Koskaan en tullut ajatelleeksi, oliko mummun peukalo puhdas.
Päivä oli kirkastunut, kun saavuttiin viimein kotiin noin kuuden tunnin kestäneeltä kirkkomatkalta.
Pirtin iso seinäkello moukutti yhtätoista juuri kun oltiin astuttu sisään pirttiin.
Tuvan akkunat oli aivan jäässä ja niistä ei juuri ulos nähnyt.
Penskana panimme nenämme ikkunaruutuun kiinni puhallellen samalla, jotta ikkunaan sulaisi reikä, josta näkisi ulos.
Tälläisiä reissuja ei totisesti tehty joka vuosi
Kun alkoi kuulua aisakellon helinää, tiesimme isän olevan tulossa viikon savotareissulta jouluksi kotiin.
Siihen aikaan myös aatto oli työpäivä, mutta työt loppui jo puolilta päivin ja savottajätkät lähtivät kuka hiihtaen, kuka taas hevosella reessä istuen ajamaan kotikylälleen.
Savottatyömaat oli usean peninkuorman matkan takana ja loppupäivä meni ajellessa hevosella kotiin.
Oli jo aivan hämärä ja isä tuli odotettua myöhemmin kotiin.
Reessään hänellä oli jostain mukaan tempaistu joulukuusi, jota me penskat odotimme suurella mielenkiinnolla.
Kuusi tuotiin pirttiin ja kun sitä aikamme tutkailtiin, aloimme puhumaan, että ei tämä ole hyvä kuusi.
Isä kuunteli suivautuneen näköisenä uksimistamme kuusen suhteen ja sanoi: "Eihän tuota oikein kerinnyt kuusta katella, kun oli jo niin pimmeä ja kylymä ramahteli reen pankolla istuessa.
No oiskait sitä nyt parempiahi kuusia löytynyt vaikka mistä!" Sanoi äiti" Tuommonen karahka ei ole mistään kotoisin !
Se riitti isälle. Sanaakaan sanomatta hän tempasi kuusen kainaloonsa ja vei sen liiterin taakse.
Siellä hän pilkkoi kuusen pieniksi päreiksi.
Tultuaan takaisin pirttiin hän virkkoi:"Saatta tästä lähin hakia ite kuusenne, minä en ennää kuusia tähän pirttiin haalaa !"
Sitten aloimme me penskat toimeutua kuusen hakuun.
Minä muistin kesällä nähneeni oikein hienon kuusen, tosin aika kukana, mutta uskoin selviäväni sen hausta.
Myös vanhempi velipoikani oli lähdössä pimeän selkään kuusen hakuun.
Kesti kauan, ennenkuin selvisin takaisin kuusenhakumatkaltani, mutta kuuseni oli oikein rotukuusi.
Isän tuomat kuuset olivat aina mielestäni olleet muotopuoleisia.
Tullessani varpaat jäässä pirttiin kuuseni kanssa hämmästyin, sillä vanhempi velipoikani oli ennättänyt minua ennen kuusineen pirttiin.
Ei täällä tarvita enää kuusta, vie vaan takaisin: "Kuului isä tokaisevan !"
Mutta tämä on paljon sievempi kuusi, kuin tuo ranki, vuodattelin melkein itkuiseen äänensävyyn.
Äiti tuli luokseni ja kehui kuustani hyväksi.
Viijään se tuonne mummun ja vaarin kamariin !
Mummu ja vaari olivat ihmeissään kuusesta, mutta totesivat, että nythän täällä kamarissa ei taho olla ennää jalansiijaa, kun kuusilla täytetään pienet tilat.
Siihen aikaan naisväki leipoi ja siivosi vasta aattopäivänä.
Mummun ja papan kamarikin siivottiin. He eivät oikein tykänneet, että sinne tultiin luutain ja luutuussankkojen kanssa sähläämään.
Savusaunan lämmitys piti aloittaa jo puolilta päivin, koska saunan valmistus kylpykuntoon vei rutkasti aikaa.
Niin kauan kuin muistan, minun hommana oli haalata avennosta saunavesi suureen peltitynnyriin, joka oli tehty vanhasta öljytynnyristä.
Tynnyristä lähti putki, joka kiersi mutkan suuren kiviuunin läpi tullen takaisin tynnyriin.
Kun saunan kivipesään laitettiin tulet, alkoi vesi kiertämään putkessa lämmittäen veden tulikuumaksi.
Myös halkoja piti savusaunaan väättää kelkalla iso rojo.
Vasta sitten, kun äiti oli tehnyt navettahommat ja käynyt lypsyllä, alkoi joulunvietto.
Perinteeseen kuului laulaa :"Enkeli taivaan lausui näin!"
Isän traditioihin nimenomaan kuului aloittaa veisuu, ja johon muu perheväki yhtyi.
Mummo ja vaari kähnivät myös omalta puoleltaan pirttiin istumaan ja jouluvirttä veisaamaan.
Pirtin uunista tuli kypsyneen lihan tuoksua.
Jouluksi lahdattiin vasikka ja potka pantiin uuniin paistumaan.
Juotiin joulukahvit pirtissä. Tarjolla oli torttuja, pipareita ja kakkua.
Vaarini oli ikiajoista asti suolannut aina kahvinsa ja niin isänikin.
Koska kaikki eivät tykänneet suolatusta kahvista, piti pöytään nostaa suolakippo, josta mummo, vaari ja isäni saivat suolata kahvinsa.
Isovanhempieni kahvinjuonti oli huvittavaa katseltavaa.
Kouralla he ripistelivät suolaa kahviinsa ja ryystivät aina vajista, ei koskaan kupista.
Sitten tuli vanha ja raihnaisen näköinen joulupukki nurinpäin käännetty pomppa päällään.
Joulupukki istuutui kuuman uunin kylkeen, mikä oli virhe teko.
Pakkasen takia kuumaksi lämmitetty pirtinuuni oli liikaa pukille, jolle tuli tukala olo.
Yht´äkkiä pukki päästi ilmoille surkean valituksen:
"Päästäkää minut äkkiä pois näistä turjostuksista, minä tukehun tänne.
Ukko riisuttiin kiireesti tamineistaan, jolloin paljastui, että mummohan se siellä olikin, eikä joulupukki.
Uskoin silloin vielä pukkiin, mutta en käsittänyt, miksi mummo oli pukeutunut joulupukiksi.
Lahjat eivät olleet silloin kummoisia.
Minä sain vasta kudotut vanttuut, villapuseron, puuauton ja tikkukaramellin.
Kuusessa paloivat oikeat kynttilät. Joulukuusi tuotiin sisään vasta aattona, koska ei silloin ollut sellaista jalkaa, jossa olis vesi pysynyt.
Kuusi kuivui äkkiä ja siinä saattoi polttaa kynttilöitä vain yhtenä iltana.
Jouluaattona meillä sai ratio soida aamusta iltaan.
Radio oli ainoa hupi, mitä jouluna saattoi tehdä.
Yöllä, kun tulee hiljaista, alkaa russakat ja luteet juosta pirtin seinänravoissa.
Monasti kuuntelen ja yritän paikallistaa russakkaa, mutta harvoin niitä pääsee näkemään.
Siihen aikaan oli joka taloissa näitä erikoisia kotieläimiä.
Aamulla on aikainen lähtö joulukirkkoon...
Kello löi jo viisi,
lapset herätkää,
Juhani ja Liisi,
muuten matka jää.
Isä potkaisi aamuyöllä puusängyn laitaan, jossa nukuin sanoen: "Nyt ylös ja justiin, jos aijot joulukirkkoon lähtiä!"
Minusta tuntui, etten ollut nukkunut vielä silimäntäyttäkään, eikä ihme, sillä seinäkellon viisarit näyttivät, että nyt olis aamuyö ja neljän aika.
Pomppasin ylös ja aloin kiskoa hynttyitä niskaan.
Mummi istui jo takkipäällä pirtin kiintopenkillä piippu savuten.
Siihen aikaan vanhat naisetr olivat innokkaita piipun polttajia, se oli heille suorastaan henki ja elämä.
Ukkovaarini ei polttanut mitään, mutta vanhoilla ukoilla oli sensijaan tapana purra suussa mälliä, mitä liene ollut pikanellia, purutupakkia.
Aikansa jauhettuaan mälliä suussaan he sylkäisivät roiskeet sisällä ollessaan uunin piisiin, joskus jopa lattialle.
Koska ukkovaarini oli melkein sokea, hänen mällinsä ei osunut monestikkaan oikeaan ositteeseen, vaan nurkkiin tai lattialle äitini suureksi harmiksi.
Isä kuului touhuilevan keittiössä kahvinkeitto-puuhissa. Äkkiä kuului keittiön puolelta äyhkäisy:
"Voi rumanhengen turkanen, taas se pannu kiehahti yli. Siihen aikaan kahvia ruukattiin sananmukaisesti keittää, eikä hauduttaa.
Kun porot oli viskattu pannuunn, niiden piti saada kiehua siellä kunnolla, jotta höystöistä varmasti irtoaisi aromit kuumaan veteen.
Äitini heräsi ja tuli avustamaan isää aamiaispöydän laitossa sekä tekemään kirkkoeväitä.
Isä siirtyikin ulos valjastamaan suosiolla hevostaan jättäen ruokahommat äitin hoidettavaksi.
Meitä lähti minä, vanhempi siskoni, mummu ja isä pitkälle joulukirkkoreissulle.
Matkaa kertyi kirkolle yli kaksi peninkuormaa, joten liikkeelle lähdettiin jo viidettä käyvessä.
Tässä vesimalja,
silmät huuhtokaa,
lämmin karhuntalja,
reessä odottaa.
Vasta ruunan reessä,
silmät aukeaa,
siin´ on silmäin eessä,
synkkä metsämaa.
Vasta reessä karisivat viimeisetkin unenrippeet silmistäni. Reessä oli lämmin ja hyvä olla.
Pohjalla oli runsaasti olkia ja päällä monia vilttejä sekä raanuja.
Hevosta varten oli heiniä ja pänikkään isä laittoi kuumaa vettä hevoselle juotavaksi.
Alkumatka oli rekeä vetävälle hevoselle työläs, sillä hevostie oli kinostunut yön aikana.
Kun päästiin päätielle, oli siellä aurattu autotie ja kulku luistavan lupsakkaa.
Eilisillan tuisku oli tauvonnut ja ylhäällä avautui kirkas tähtitaivas, sekä puolikuu.
Katseltiin yläpuolella olevaa taivasta.
Katsokaa tähdenlento, mummu sanoi !
Mummu kertoi, että tähdenlento merkitsee aina sitä, että jossain päin maailmaa on joku ihminen kuollut ja sielu lentää tähtenä taivaaseen Jumalan luokse, jos on ollut uskovainen.
Matkan aikana näimme monta tähdenlentoa ja sitten minä huomasin, kuinka yksi tähti lensi hyvin hitaasti. Se on putnikki, sanoi isä!. Venäläiset ovat ampuneet maata kiertävälle radalle tekokuun.
Aisakello helkkää,
loistaa tähdet kuu,
riemua on pelkkää,
hymyyn käypi suu.
Auratulla isolla tiellä matka taittui joutuisasti.
Sitten takaamme lähestyi kovaa kyytiä toinen hevonen rekeä vetäen.
Se on Rintelän nopea humma, tiesi isä kertoa.
Paras mennä syrjään, sillä meidän hevonen ei pärjää rintelän humma hevoselle vauhdissa alkuunkaan.
Toden totta, vieras hevonen meni ravia ohitsemme, kun taas meidän hevonen vaan käveli.
Ohiajavasta reestä vilkutettiin meille ja siellä tuntui olevan reki täpötäynnä väkeä.
Vilkutimme takaisin ja pian ohikiitävä matkue katosi lähimmän mutkan taa.
Vastaantulijoita ei ollut, mutta seuraavaan kylään risteävältä tieltä lähestyi kokonainen kolonna, ainaki puolikymmentä hevosreeellistä väkeä.
Antaahan kiireisten mennä, tuumas isä, pysäyttäen rekemme antamaan oikealta risteävältä tieltä saapuville tietä.
Tuossa mökin Miina,
kulkee kirkolle,
taavetti ja Tiina,
nouskaa kannoille.
Lähellä kirkonkylää käveli tienreunaa vanha pariskunta, jolloin isä pysäytti hevosen kehoittaen hyppäämään kannoille.
Mielihyvin pariskunta tulikin reen kannoille ookaamaan loppumatkan, sillä joulukirkkoon oli matka heilläkin.
Perillä kirkonkylässä heräsin torkkuvasta olotilastani ja aloin katsella valoja, joita näkyi joka puolella.
Mäen rienteen alla,
talo törröttää,
joka ikkunalla,
kaksi kynttilää.
Ruuna virsta vielä
tepsuttele pois,
tällä kirkkotiellä
aina olla vois.
Laskeuduttiin Jussilan mäeltä ja tultiin neljäntien risteykseen. Siinä piti jo väistellä tosissaan. Isä ei tuntenut liikennesääntöjä, ja siksipä hän jäi odottamaan antaen kaikkien muiden mennä ensin ja uskalsi itse mennä vasta, kun koko risteys oli täysin vapaa.
Hevonen jätettiin rekineen Jalavan kaupan pihaan. Isä kaivoi reestä sylin täyden heinää hevosen eteen ja sitoi hepan kiinni.
Alettiin kävelemään ylöspäin kirkon mäkeä, joka oli jyrkkä ja mummulle vaikea noustava.
Mummi käveli keppinsä kanssa isän tukiessa rinnalla.
Kirkon ovella meitä oli vastaanottamassa ja tervehtimässä suntio, joka tunsi vanhempani ja ihmetteli, miten olemme syrjäkylästä saakka joutuneet joulukirkkoon, joka siihen aikaan alkoi klo.seitsemän aamulla.
Mummi köpitti keppinsä kanssa pitkin kirkon käytävää kohti etuosaa, sillä takaosan paikat olivat jo täytetty.
Penkkiriveistä nyökkäiltiin tervehdyksiä tuttuja nähdessämme.
Mummille tämä oli ensimäinen joulukirkko, niinkuin minullekkin.
Mummin toiveena kun oli nimenomaan ollut, että hän saisi ennen kuolemaansa käydä joulukirkossa. Vaarini ei ollut halunnut lähteä.
Mummi köpitti aivan eteen ja näytti törmänneen lapsuutesa tuttavaan.
Jumalan siunausta, olipa mukavaa, että näin sinua vielä. Kymmeniin vuosiin en oo sinnua tavannu.
Kirkossa oli iso joulukuusi, joka oli koristeltu oikeilla kynttilöillä ja suomen pienoislipuilla.
Ennen joulukirkon alkua suntio sytytteli kynttilät palamaan.
Nyt seisahtun mä seimelle,
oi Jeesus autuuteeni,
tuon lahjat kaikki eteesi,
jotka annoit oomakseeni.
Joulukirkko alkoi tällä tutulla jouluvirrellä. Urut pauhasi ja kanttori Roopen ääni tuntui vetten pauhinalta.
En muista, mitä pappi puhui, sillä ajatukseni olivat ihan muualla. Enkeli taivaan laulua laulettaessa minusta tuntui, kuin olisin nyt taivaan kuorossa laulamassa ja papin olemus muistutti 6 vuotiaan silmissä Isä Jumalaa.
Sitten hoksasin, että Mummini oli pistänyt piippunsa savuamaan etupenkissä.
Isä kuului hiljaa manailevan: "Pani se kuvatus tuon piippusa palamaan, ei kestäny yhtä tiimaa ilman!"
Suntio ilmoitti kirkonmenojen lopussa, että matkalaisten pirtti on auki, jotta pitkämatkalaiset voivat mennä sinne syömään eväitään, mutta että myös elämän luukku aukaistaan, jos tarvii jottai sieltä ostaa.
Söimme eväitämme matkalaisten pirtissä. Eväinä oli termospullossa kahvia, voileipiä, keuhkoa, joista mummi tykkäsi.
Mummi sanoikin, että keuhkot ovat keviät kirkkoevväät.
Ennen kun teurastettiin maalla elukka, niin siitä ei heitetty mitään hukkaan.
Vain paska jätetttiin peltoon ja henki taivaan tuuliin, kaikki muut sisäelimet olivat syötäväksi kelpaavaa tavaraa.
Sitten muummoni parkaisi matkalaisten pirtissä: "Voi hyvä isä nähköön, kun se minun tupakkimassini jäi sinne kirkon penkkiin !
"Sinä ja sinun tupakkimassisi, tuhahti isäni äidilleen!" No minä käyn sen hakemassa, jos se vielä siellä ylleesä on !
Niin alkoi paluumatka. Pakkanen oli kiristynyt ja kirkonkylässä joku kertoi olevan pakkasta jo kolomattakymmentä pykälää.
Paluumatka oli todella kylmä.
Nousin välistä reestä isäni kehoituksesta juoksemaan lämpimikseni reen perässä, jotta tulis lämpimämpi.
Mummilla oli tyytyväinen olo, sillä hän sai ostettua matkalaisten pirtistä uuden Jymy piipputupakka pussin. Matkan aikana hänellä savusi miltei tauvotta piippu suupielessä.
Kovan tupakoinnin takia muummuni sai elämänsä ehtoopuolla huulisyövän, joka vei hänet sitten lopulta hautaan.
Matkalla poikettiin tuttuun taloon lämmittelemään.
Hevonen oli aivan huurteessa. Isä juotti hevosta, mutta mukana ollut vesi ei ollut enää lämmintä.
Sisällä tuvassa oli mukavan lämmintä.
Riisuin jäätyneet kippurakärkikengät pois.
Vai on sitä oltu joulukirkossa, sanottiin talossa.
Ja tuommoisilla pakkasella.
Herra Jumala, mitenhän te selviättä loppumatkan, kun pakkanen nousee vaan koko aijan.
Talossa meille tarjottiin kahvin lisäksi poronlihavelliä.
Se oli hyvää, kun mahhaa näpisteli yletön kahvin juonti matkan aikana.
Talon isäntä alkoi kertomaan, kuinka hänen heinänsä ovat homehtuneet talven aikana.
Lehmät ei niitä ennää syö, vaan huutavat navetassa: "Huonoja heiniä, huonoja heiniä!"
Taittiin lyyvä liijan kosteina lattoon kesällä kun niin kävi. Olisko teillä myyvä heiniä ?
Isäni oli hyvin tarkka ja ei koskaan laittanut lattoihin muuta kuin krutikuivia heiniä.
Kyllä meillä heinää piisaa!
Suoniityiltäi saatiin satoja rukoja heinää.
Poron riettaat vaan oli syöneet yhestä suovasta kaikki heinät.
Loppumatkalla syötiin vielä viimeiset eväsvoileivät.
Mummullani oli tapana levittää voit leivälle peukalolla ja niin hän teki nytkin.
Minusta mummun peukalovoileivät maistuivat kaikkein parhaimmilta.
Äitini oli tosin kietänyt meitä penskoja syömästä mummun peukalovoileipiä.
Koskaan en tullut ajatelleeksi, oliko mummun peukalo puhdas.
Päivä oli kirkastunut, kun saavuttiin viimein kotiin noin kuuden tunnin kestäneeltä kirkkomatkalta.
Pirtin iso seinäkello moukutti yhtätoista juuri kun oltiin astuttu sisään pirttiin.
Tuvan akkunat oli aivan jäässä ja niistä ei juuri ulos nähnyt.
Penskana panimme nenämme ikkunaruutuun kiinni puhallellen samalla, jotta ikkunaan sulaisi reikä, josta näkisi ulos.
Tälläisiä reissuja ei totisesti tehty joka vuosi
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos mukavasta tarinasta. Elin siinä itsekin lapsuuteni joulun tapahtumia. Ne ovat sellaisia muistoja ettei niitä vaihtaisi nykyjoulujen rihkamaan.
Mieleeni tuli lapsuudesta hevosiin liittyvä sana tiuhtio. Muistatko sinä mikä se semmoinen tiuhtio oli?
Oikein leppoisaa joulun jatkoa sinulle ja läheisillesi.
Terveisin Tallirenki
Ainakin Savossa tiuhtio tarkoitti irrallaan perässä juoksevaa hevosta, siis talvella reen perässä. Joskus ylimääräinen polle oli myös kytkettynä rekeen, kuljetettiin esim markkinoille.
Lapsena koulumatkalla pelkäsin kamalasti tuollaista vastaan tulevaa "saattuetta", jossa oli myös irrallaan hevonen, se saattoi olla myös valjaissa olevan hevosen varsa.