Hei!
Joulu lähestyy jo kovaa kyytiä. Tai no ei ihan kovaa vielä, sillä on vasta lokakuu. Toisaalta pian on marraskuu. Itse olen joulu-ihminen ja odotan joulua jo innolla. Rakastan nimittäin kyseistä aikaa. Ei, en rakasta kyseisen ajan matearillisuutta vaan tunnelmaa.
Oikeastaan ihmettelen miten matearillisia joulut ovat. Jouluna ihmiset ostavat älyttömästi tavaraa vain muutaman päivän takia. En ymmärrä. Vietättekö joulua vain lahjojen ja tavaran takia? Vai vietättekö joulua lähimmäistesi, tunnelman vai minkä takia? Itse vietän jouluni perheeni ja tunnelman takia. Rakastan joulua ; tuoksua, tunnelmaa, perhettä, antamista. Myönnetään: lahjatkin ovat mukavia, mutten arvosta joulussa pelkästään lahjoja. Mutta siis asiaan.
En ollenkaan tiedä mitä voisin antaa perheelleni ja muutamalle ystävälle lahjaksi. Minulla on jo muutama idea (ajattelin herkkukoria tai jotain sen tapaista äidille ja ystäville jotain The Body Shopin juttuja..) mutten ole varma ja pyytäisinkin siksi teiltä ideoita.
Omat ideani äidille:
- Herkkukori
Siskoille:
- Jotain Isac Elliot juttuja
Veljelle:
- Pikku-autoja tai muita leluja.
Kavereille:
- The Body Shopista jotain
Mutta minulla ei ole mitään ideoita isän lahjaan.
Vanhempani ovat siis iältään n.30 ikäluokkaa
ystäväni n. 13-vuotiaita
sisareni n. 10-11-vuotiaita
veljeni n. 4v
Joululahjat
Pukin_pikku_apuri
3
129
Vastaukset 3
- 14vpoika
Osta joku kirves tai puukko varmasti tykkää
Ainaki mun isä - 14vpoika
Nii ja munki vanhemmat on n.30v luokkaa että laita sun äitille hiustenhoitotuotteita ja isälle puukko tai kirves
- SamaJuttu
En osaa tohon vastata, omat vanhemmat 30-40 vuotiaita, eikä mullakaan oo iskälle mitään ideaa. Mun ideat muille on tämmösiä:
Äitille:
-En siitäkään oikein tiedä, luultavasti jotain herkkuja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511702Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64605
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551