Sosiaalisia ongelmia

AuttakaaMasentunutta

Oon siis 12v tyttö ja 6lk. Mun paras kaveri sanotaan nyt vaikka elina (ei oo oikee nimi) ollaan oltu kavereita päikystä asti. Oltiin sillon ihan bff. Sitten ku mentiin eskariin, meidät pistettiin eri luokille. Me sitten erkaannuttiin, mä sain paljon kavereita, mutta elina ei. Elinalla ei ollut kuin yksi "kaveri" silloin. Olin itse unohtanut elinan kokonaan ja hän tuli monta kertaa kysymään että voinko olla hänen kanssaan. Olin aina silleen "en nyt ku oon sen ja sen kaa.", siitä erkaannuttiin pahemmin, elinalla oli todella vaikeaa elämää siinä 2lk. Itse olin unohtanut hänet ja minulla oli paljon kavereita, poikia ja tyttöjä. Sitten 4lk. Elina ja minä olimme samassa matikan ryhmässä. Aloimmr taas kaveeraamaan ja 4lk. puolessa välissä olimme taas parhaita kavereita. Minulla oli silloin paljon kavereita vieläkin ja hänellä vain minä. Näin jatkui 5lk. puoleen väliin kunnes hän sai uusia kavereita. Minua ei haitannut kunnes hän alkoi 5lk. loppu puolella ottamaan myös minun kavereitani. Heidän luokalleen tuli uusi oppilas, sanotaan vaikka Siiri. Elina ja Siiri alkoivat olemaan hyviä kavereita. Sitten 6lk alussa hän alkoi olemaan myös Siirin parhaan kaverin kanssa, sanotaan vaikka Noora. Elina ja minä olimme vihanneet häntä ennen sitä koska hän vaikutti ärsyttävältä wapissa. Mutta nykyään Elina on minulle kokoajan silleen "Noora on nykyään yks mun parhaista kavereista.", ja aina kun olen Elinan kanssa hän puhuu pelkästä Noorasta ja muista kavereistaan. Hän on myös alkanut loukkaamaan ulkonäköäni jne. "Läpällä". Minua kuitenkin aina loukkaa ne kommentit. Ja koska meidän perhe harkitsee muuttoa toiseen kaupunkiin, aina kun puhumme siitä hän sanoo että "mut mua ei haittaa sun muuttos nii paljoo, koska mulla on nykyään muitakik kavereita". Sekin loukkaa minua todella paljon, koska se tarkoittaa sitä että en ole hänelle enää tärkeä. Eli nykyään hän on muiden kanssa enemmän, hänellä on enemmän ystäviä, osa minun jotka hän on varastanut. Tietysti olen iloinen että hänellä on nykyään kavereita, mutta minusta tuntuu että minut jätetään taka-alalle. Ja hän on nykyään aika ärsyttävä välillä, mutta en halua lopettaa kaveruuttamme, koska minusta tuntuu että minulla ei ole enää muita kavereita, paitsi poikia jotka pelaavat aina jalkapalloa, jota minä vihaan. Ainoa "hyvä kaverini" on tällä hetkellä (sanotaan Oona) joka on todella epäluotettava. Olen hyvin masentunut nykyään tästä tilanteestani, ja haluan takaisin vanhat ajat. Itken joka päivä, enkä pysty ajattelemaan muuta. Minulla on tällä hetkellä myös paljon muita ongelmia elämässäni ja minua stressaa niin paljon. Minulla on kokoajan niin syyllinen olo ja haluaisin vain pois... Mitä minun pitäisi tehdä?

Ps. Juu pitkä juttu ja anteeks jos kirjoitusvirheitä, kirjoitin puhelimella.

2

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väsyttää

      Vähän sekavalta kuulostaa :D mut sanot sille, jos se loukkaa sua. Jos sitä ei kiinnosta niin unoha se ja yritä hommata muita frendei. Ja eikö se oo hyvä jos te muutatte, pääset tutustuun uusiin tyyppeihin sitte siellä :)

    • Karma BITCH :D (ei pahalla) mut kaverit tulee ja menee, et jos se on ärsyttävä nii älä oo sen kans.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      977
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe