Nightwishin showtime storytime viikon 4. Myydyin ja niinkun otsikko kertookin niin on listoilla 85vk ollut. Huikeaa. Mutta sitäkin huikeampi on itse dvd. Mielettömän kova konsertti jota todistamassa paikanpäällä oli vaivaiset 85 000kaiffaria. Noh seuraavana vuorossa onkin ratinan dvd! Luulisi kovaa kamaa olevan sillä show oli vaan niin järistyttävän kova. Ainut miinus suomalainen yleisö.
listaviikkoja 85
maailmallanousussa
590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
no jos euroviisutyyppisestä musiikista tykkää niin siitä sitten vaan....
Siinä olet kyllä oikeassa, että Nightwishin musiikki on tyylillisesti sen verran moninaista, että euroviisuvertaukset ovat kaikkea muuta kuin ontuvia. Sielläkinhän näkee kaikenlaista. :)
Olen monesti miettinyt miksi palaan aina vain Nightwishiin sinä kaikkein kovimpana bändinä, ja tullut siihen tulokseen, että syy on juuri tuo vaikutteiden monipuolisuus. Toki ne on aina puettu samanlaisiin vaatteisiin, mutta kuitenkin ovat niin erilaisia.
Ainoa miinus ei haittaa, kun sitä on tarpeeksi ja se osaa pitää turpansa kiinni, kun Rion kuningatar laulaa.
Hieno haastattelu Floorin ja Nightwishin teiden kohtaamisesta.
Nightwish interview - Floor (part 1)
https://www.youtube.com/watch?v=F2nWX8BSWTU
Nightwish interview - Floor (part 2)
https://www.youtube.com/watch?annotation_id=annotation_3322343407&feature=iv&src_vid=F2nWX8BSWTU&v=fqXt2-Cm1QM
Niin mutta, ihmekkös jos ratinalla nyt oli vähäsen jäykkää kun oli niin helvatin kylmä. Tuskin kukaan voisi sivuuttaa Wembleytä jos keikka nyt menee vähäänkään samaan malliin kuin muutoinkin. Onhan se nyt sentään melkein Troyn kotiareena. Joo, näin se pakostakin tulee menee. Nythän on saatavilla "vähän esimakua" dvd ja vinyylit vanhoista.