Käsityötaito

Siunattu olkoon se äiti/isä, joka siirtää käsientaidon jälkeläisilleen.
Nykyaikana ei olisi kaiken maailman masennuksia, eikä vapaa-ajan ongelmia, jos jokainen osaisi tehdä käsillään edes jotain.
Suorastaan on halveksittavaa, jos tytär lähtee kotoaan maailmalle, osaamatta laittaa ruokaa, leipoa, tehdä millään tasolla käsitöitä.
Miten se aika siellä lapsuuden kodissa onkaan vierähtänyt?
Sitten ollaan roikkumassa vähänkin rahaa omistavissa uroksissa, kynsin hampain.
Kuka rahamies sellaista naisekseen haluaa, joka ei muuta kuin tuhlaa, eikä osaa laittaa edes perheelleen ruokaa.
Käsillä tekemisen taito on tärkeää, sekä erittäin arvostettavaa, jos taito siirtyy myöskin isältä pojalle.
Mutta jos kotona ei osata, eikä viitsitä, niin nuoret voivat hakea siihenkin ulkoista opetusta. Onneksi!
1278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minä olen melkoinen mestari mutta ukki oli maailmanmestari

Äänestä

Ai? Itse olen erittäin taitava tekemään käsilläni asioita, mutta taidot ovat unohtuneet nykymaailmassa missä ainoa tehtävä on rahan ansaitseminen muille ihmisille. Uskon että jokainen joka tekee käsillään haluaa sanoa "tein tämän itse". Ei siten että "tuo teki tämän". Vaikka olisit tehnytkin itse. Ennemmin olisin kuollut kuin annan yhdenkään käyttää enää itseäni hyväksi. Kaikenlainen itse tekeminen tulee jäämään tulevaisuudessa jalkoihin.

Äänestä

Kaikille naisille: jos satut saamaan mieheksi tällaisen nykyajan modernin uroksen joka on sitä mieltä että kotityöt kuuluvat naiselle, ja hänen on niiden lisäksi vielä tehtävä omat työnsä, ansaittava perheen elatus, tehtävä vapaaehtoistyötä sekä nysvättävä kaikki mahdolliset asiat miehen egon pönkittäjänä sekä koristajana niin ehdoton neuvoni on: ÄLÄ TEE MITÄÄN KÄSILLÄSI: ei ole mitään vitun väliä enää silloin. Kyllä se äijä taipuu lopulta, jos ei muuten niin useamman naisen voimin. Tasa-arvo se on oltava, ja YHDESSÄ tehtävä asioita. Jokainen vanhan ajan jäärä mies joka on pysynyt vaimonsa tukena ja vaimo pysynyt liitossa tietää, että kun edes yhden kerran tarjoaa vaikkapa takin lämmikkeeksi vaimolle kylmässä sateessa, on ansainnut ikuisen rakkauden. Muille näytetään persettä:D

-HuiKauhistusHuijarit-

Äänestä

Voihan sitä omaksi ilokseen tehdä käsitöitä, sekä valmistaa ruokaa.
Mutta jos ei osaa, muuta kuin vaan kynsiään lakata, sekä vaatekauppoja kiertää, ´niin täytyy pysyä vanhanapiikana ja vanhanapoikana.
Jos masentaa, niin otappa neule käteen ja neulo itsellesi, taikka naapurille jotain kivaa.
Askarteleminen on myöskin kädentaitoa.
Ihailen suunnattomasti käsityönä valmistettuja kodin tekstiilejä, sekä muita esineitä, huonekaluja ym.
En arvosta juurikaan noita valmistuotteita, joita tyylivarkaat esittelevät esim. blogeissaan.

Äänestä

Niin minäkin arvostan ihmisiä, jotka osaavat valmistaa ruokansa, sekä tehdä käsillään muutakin kuin pitää vain viinilasia tai jotain valmistuotteita ( joita on kaikilla typeryksillä samanlaisia).
Uniikki tuotteet syntyvät käsityönä, viitseliäisyydellä...arvon lukijat.

Äänestä

Ollessani vasta nuori, alle 10 v, näki valpas isäni huomattavat lahjani, koska kuulin hänen usein mainitsevan että "oot sinä melekonen mestari"
sama toistui myöskin monikossa, kun meitä "mestareita" sattui olemaan useampi samassa perheessä.
Mennessäni myöhemmin armeijaan, kutsunnoissa tietenkin kysyttiin ammattiani, tietenkin vastasin niin kuin oli opetettu, "melekonen mestari"
Kyselivät sitten minkä alan mestari sitä ollaan, niin enhän siihen osannut vastata muuta kuin että näin isäni on minulle todistellut mestaruuttani oikein vitsa kourassa navetassa, lehmien töllistellessä tilaisuutta.
Jahah jahah sanoi sota herra, teidät on valittu armeijaan.
Olen ollut elämässäni sen verran mestari, että mitä en itse osaa tehdä, teetän sen muilla, mutta yleensä olen jelpannut muitakin.
Nyt eläke vaarina taito vain kasvaa, lapsistani on tullut tosi mestareita, jopa parempia kuin minä.
Kiitos kuuluu vanhemmilleni, saivathan he aikaan montakin "melkoista mestaria"
minun lisäkseni.
"tee mieluummin vähempi, kunhan teet hyvää jälkeä" olen neuvonut muita.

Äänestä
  • Hyvin on isäsi onnistunut kannustamaan teitä mestareita!
    Itse kun olin 60-luvulla sisäoppilaitoksessa oppimassa teollisuuden ihmeellisessä maailmassa oli opettajien mottona: "Tehdään hyvää ja nopeasti". Ensin tehdään laatua ja sitten, kun osataan lisätään vauhtia.
    Nyt papat askaroimaan lastenlasten kanssa - eikä sitten kiireellä pilalle, niin tulee kärsivällisyyskasvatus mukaan :)

    Äänestä

Puhukoon kuka ja mitä tahansa, niin käsillä tekemisen taito on hyvästä.
Lisäksi se on laajakirjo, mitä kaikkea voi käsin valmistaa.
Syksyisin on luonnonmateriaaleista niin kauniita pihakoristuksia, ovikransseja, valutöitä, ruskan kaunistamista puidenlehdistä saa vaikka ja mitä. Netistä löytyy ohjeita.
Jos ei ole muuta kaveria, kuin kännykkä ja katu, niin onhan sinulla kädet.
Materiaalia käsitöihisi, askarteluihisi voit saada halpa kirppiksiltä.
Älä masennu, tartu toimeen.

Äänestä

En pidä käsitöiden tekemisestä, vaikka osaankin erittäin hyvin tehdä, ja varsinkin nuorempana harrastin hyvinkin. Ei ole kiinnostusta. Syksyssä parasta on kävely iltaisin ulkona nauttien sateesta, syksyn tuoksusta, tähtitaivaasta, syksyn tuulesta. Myös kirjastossa käyminen ja lukeminen kannattavat aina. Kynttilöitähän monet polttavat mutta ne savuttavat ikävästi, en ehkä suosittele sitäkään. Nauttikaa ulkoilmasta, ja pimeistä kävelyretkistä, ihmiset, ja opetelkaa lukemaan kirjoja.

Äänestä

Käsityötaito kunniaan, loppuu kaiken maailman haaveilut.
On se hullua, jos vielä yli kolmekymppisinä vaan haaveillaan ja unelmoidaan.
Tuossa iässä yleensä on jo kaikki selvää, eikä mitään haahuilua.
Niin, ja yleensähän yli viisikymppiset eivät haahuile iltaisin ja öisin tuolla kaduilla.

Äänestä

Haluatko nähdä kauniin keskisormeni kun työnnän sen pyllyysi?

Äänestä

Eihän ne kaikki kykene kasvattamaan jälkeläisistään realisteja, vaan haaveilijoita, sekä suuria valehtelijoita.
Kuvautetaan itsensä jos minkinlaisen rekvisiitan ja hienojen autojen edessä, että kaikki uskoisi menestyksen olevan taattu.
Surullista oman egon pönkitystä, lapsuudesta aikuisuuteen saakka kantavaa koti -kasvatusta.
Naurattaa muitakin, kuin meikeläistä; Toisaalta säälittääkin, jos raukat luulevat ihmisten katsovan heitä ylöspäin.
Kyllä se työnteko tuo sen haluamasi kunnioituksen, eikä kiiltävä kello ja valheet.
Suosittelen suurella lämmöllä....palaamaan maanpinnalle ja neule käteen vaan.
Opettele ja kysy neuvoa joiltakin Martoilta!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tekisit_jotain kirjoitti:

Siunattu olkoon se äiti/isä, joka siirtää käsientaidon jälkeläisilleen.
Nykyaikana ei olisi kaiken maailman masennuksia, eikä vapaa-ajan ongelmia, jos jokainen osaisi tehdä käsillään edes jotain.
Suorastaan on halveksittavaa, jos tytär lähtee kotoaan maailmalle, osaamatta laittaa ruokaa, leipoa, tehdä millään tasolla käsitöitä.
Miten se aika siellä lapsuuden kodissa onkaan vierähtänyt?
Sitten ollaan roikkumassa vähänkin rahaa omistavissa uroksissa, kynsin hampain.
Kuka rahamies sellaista naisekseen haluaa, joka ei muuta kuin tuhlaa, eikä osaa laittaa edes perheelleen ruokaa.
Käsillä tekemisen taito on tärkeää, sekä erittäin arvostettavaa, jos taito siirtyy myöskin isältä pojalle.
Mutta jos kotona ei osata, eikä viitsitä, niin nuoret voivat hakea siihenkin ulkoista opetusta. Onneksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu