Töihin paluu vai ammatillinen kuntoutus?

Katsoin googlella, nämä löytyi heti:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ammatillinen_kuntoutus

http://www.ammatillinenkuntoutus.fi/

Katsoin kerran dokumentin brittiläisestä 30-vuotiaasta naisesta, joka oli masentunut. Nainen oli väitellyt tohtoriksi biokemiasta tms., mutta kun hänen piti lähteä työelämään, se masensi ja ahdisti häntä niin paljon, että hän ikään kuin taantui nopeasti pieneksi lapseksi.

Nainen alkoi puhua niin kuin lapset puhuvat, sillä lailla sössöttäen, ja hän piiloutui vanhempiensa eteisen oven taakse vauvanukke sylissään ja heijasi vauvanukkea ja sössötti sille, kun ammatinvalintapsykologi tuli juttelemaan.

Heti kun ammatinvalintapsykologi oli poistunut eikä kukaan enää puhunut naiselle työelämään siirtymisestä, nainen pystyi taas keskustelemaan asiallisen aikuismaisesti, esittelemään biokemian väitöskirjaansa yms., mutta heti jos joku mainitsi jotain työelämään siirtymisestä, nainen työnsi peukalon suuhunsa, veti vauvanuken kainaloonsa ja sössötti silmät ymmyrkäisinä lasten asioista.

Dokumentin alkupuolella nauroin, että nainen ihan varmasti teeskentelee, mutta naisen psykiatri ja psykologi vakuuttivat, että kyseessä on todellinen sairaus.

http://public.brandgate.fi/etk/etk.fi/fi/tiedostot/100491/ETK_2136_W.pdf Tuossa linkki millä haetaan ammatillista kuntoutusta. Mä laitoin siihen jo hakemukseen, että haluun tommosen uravalmentajan ja toivoin noposelle pääsyä.

Joku tässä yhtälössä ei nyt toimi?? Työ ahdistaa ja tulee loppuunpalaminen, jonka jälkeen sairaslomalla ja ruvetaan haikailemaan
ammatillisia kuntoutuksia?? Itse kävelin tehtaan portista ulos ja romahdin täysin, eikä sen päivän jälkeen ole ammatit tai kuntoutukset olleet mielessä, eikä varmaan tule olemaankaan noin sataan vuoteen..

Sama juttu, mulle kotiin jääminen oli lähes loukku, ammatillinen kuntoutus oli ehdottomasti mun juttu. Noposella olin minäkin ja niiden valmentaja oli mulle vähän kuin terapeutti, konkreettisesti edettiin uuteen työhön ja samalla sai tuoda esiin kaikkia pelkoja ja tuntoja mitä siirtyminen aiheuttaa. Välillä pidettiin taukoa, mutta koko ajan mulla oli tunne että eteenpäin mennään ja nyt oon ollu uudessa työssä kohta nelisen kuukautta. Paljon paremmin on menny, kun saan tehdä sitä työtä mitä rakasta, edellinen oli "vain" työtä, jota tein elääkseni ja elättääkseni perheeni.

Mä olin kotona vain akuutin ajan, reilun kuukauden. Sitten alkoi lääkkeet ja terapia puremaan sen verran, että jaksoin jo vähän miettiä tulevaisuutta. Ammatillinen kuntoutus auttoi siinä tosi hyvin ja aloitin opinnot uudelleen ja valmistun nyt keväällä.

Mulla sama juttu, kotiin en ois voinu jäädä enää yhtään pitemmäksi aikaa, se ei vienyt mun tilannetta kuin huonommaksi. Itse en sitä tajunnu, onneksi lääkärini sen tajusi. Itselle oiis ollu helppo jäädä vaan kotiin mutta jälkikäteen sen tajus mikä merkitys lähtemisellä oikein oli.

Mulla ammatillinen kuntoutus kesti vaan 3 päivää ja sitten suositeltiin lääkinnällistä kuntoutusta. Sen jälkeen arvioitaisiin uudestaan onko edelletyksiä ammatilliseen kuntoutukseen. En ollut tarpeeksi optimisti ja annoin kuntoutusten olla ja jäin kotiin suosiolla. No ikäkin alkaa jo vitosella.

Jokainen tyylillään. Itse en ois pystynyt olemaan kotona, olo meni huonommaksi koko ajan ja sieltä ei ois ollu mulla paluuta enää ikinä töihin, tunnen itseni senverran hyvin

Jos olet ollut vuosia pois työelämästä esim kuntoutustuella niin testaapas Kelan kautta ensin työkykyäsi jollain tuetulla työpajalla. Ikävä kyllä suurimmalla osalla jotka ovat loppuun palamisen jälkeen jääneet vuosiksi työelämästä saavat kuningasidean ammatillisestä kuntoutuksesta ja kun pitääkin alkaa tekemään taas töitä toisten pillien mukaan niin romahdus seuraa pian uudestaan. Työkokeilu on se reitti jossa voit käydä katsomassa todellisen työkykysi. Se mitä tunnet ei ole sitä mihin todellisesti nyt pystyt.