Kuoleeko kylä?

Koskenlaskia

Jämsänkoski on yrittänyt elää vaikka tehdas on vähentänyt työntekiöitään.
Pienet yritykset eivät ole koskaan kelvanneet palvelemaan tehdasta. On monia esimerkkejäsiitä kun hommia meni ohi suun. Ehkä koskelaiset firmat eivät halunneet
antaa pöydän alta kuin nuo isommat firmat muualta. Eihän tietenkään esiinny tällaista
meidän kylässä, mutta esiintyy kuitenkin eri muodoissa.
Lisää tukea omille yrityksille ja nostetaan vielä kuollut kylä.
Nuorille lisää juttuja omassa kylässä. Hauskan pito ei ole vain viinaa ja olutta.
Onko urheilu se ainoa jota nuorille on annettavana.
Jos vielä joskus saatais J-koski takaisin ja oltais ylpeitä.
Ottaa pattiin kun ollan jämsän kylessä ja siihen satsataan vaikka sekin on kuolemassa.
Jämsaän keskusta on nykyään Himos. Jämsän kunnan nimi pitäis olla Himos.
Jämsänkoskesta oma maa ja Jukka Virtanen presitentiksi.
Kun viimeksi kävin koskella, niin kuollutta oli, mitä tapahtuu. ennen 70 luvulla oli nastaa olla kylällä ja lepattaa leveillä lahkeilla ja tanssia Juicen tahdissa.
Jämsänkoskelaiset on maailman paras kansa. Pitää saada oma lippu ja rahayksikkö.
Tehkää laulu Jämsänkoskesta, tatuoikaa Jämsänkoski selkäänne joka kundi ja nainen.
Ottaa niin pipoon kun hyvä hevi kylä kuivuu : )

3

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itsmebiggie

      Eipä kuule haittaa, koska tulevaisuus on maahanmuuttajissa! :)

      SPR työllistää paljon ihmisiä Auvilaan tulevassa 5-tähden hotellissa ja siitä kaupunki saa paljon nettorahaa. Siinä ei sillon paljon UPM ja muiden junttipersujen työllä ole väliä.

    • hooverii

      Jämsänkoskesta tulee asuinlähiö.

    • Hiipuuhiipuu

      Jämsänkoski olisi pitänyt liittää Jämsään samalla kertaa Koskenpään kanssa 1969. Tai 1981, tai viimeistään 1995. Olisi sopeutuminen ollut helpompaa. Nyt on ehditty tehdä semmoiset rakenteet, että niiden purku aiheuttaa parkua. Silti puretaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      91
      2047
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      56
      1230
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      186
      1013
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      968
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      962
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      959
    Aihe