Elämäni on varmaan monien silmissä hyvää. Opiskelen, minulla on sosiaalisia suhteita ja harrastuksia. En kärsi mistään pahasta fyysisestä sairaudestakaan. Olen onnekas, eikö vaan?
Luulin joskus että sitten kun saan kaikki ne asiat mitä minulla nyt on, niin tulen onnelliseksi. Luulin että jahka minulla on opiskelupaikka ja kavereita niin olen onnellinen. Mutta ei. Olen nyt ollut pari päivää niin masentunut että hyvä kun pääsen aamulla ylös sängystä. Ei vaan huvita oikein mikään. Kaikki tuntuu täysin yhdentekevältä. Ei missään ole oikein mitään mieltä.
Olen kokeillut monia asioita elämässäni, mutta masennus ei ole lähtenyt. Olen kokeillut terapioita, lääkityksiä, uskontoa ja vaikka astrologiaa. Mikään ei poista sitä pohjatonta onnettomuuden tunnetta joka minulla on jatkuvasti. Pitäisikö minun hyväksyä se etten koskaan voi olla onnellinen? Että olen aina onneton ja tunnen itseni surkeaksi?
Luulin joskus että sitten kun saan kaikki ne asiat mitä minulla nyt on, niin tulen onnelliseksi. Luulin että jahka minulla on opiskelupaikka ja kavereita niin olen onnellinen. Mutta ei. Olen nyt ollut pari päivää niin masentunut että hyvä kun pääsen aamulla ylös sängystä. Ei vaan huvita oikein mikään. Kaikki tuntuu täysin yhdentekevältä. Ei missään ole oikein mitään mieltä.
Olen kokeillut monia asioita elämässäni, mutta masennus ei ole lähtenyt. Olen kokeillut terapioita, lääkityksiä, uskontoa ja vaikka astrologiaa. Mikään ei poista sitä pohjatonta onnettomuuden tunnetta joka minulla on jatkuvasti. Pitäisikö minun hyväksyä se etten koskaan voi olla onnellinen? Että olen aina onneton ja tunnen itseni surkeaksi?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Telkusta tuli joskus ohjelma, joka kertoi miehestä, joka sai tyydytystä ostamisesta. Hänellä oli paikat täynnä kalliita hienoja esineitä. Elektroniikkaa ym. Paljon oli myös avaamattomia paketteja. Hän varmaan ajatteli myös, että kun mä saan ton ja ton jutun, niin sitten mä olen onnellinen. Ja kyllä se hetken mielihyvää tuottikin, mutta heti perään tuli syvä pudotus.
Tossa luin, että olet kokeillut uskontoa. Uskonto on sellasta pintapuolista juttua. Ikäänkuin harrastus. Ei se anna mitään, mutta usein se ottaa ja tuottaa uhreja. Uskonto on sellanen vaatimusten kehä, jossa sä joudut itse ponnistelemaan. Se on monesti kuin kaunis ulkokuori ja sisältä tyhjä.
Se on raskasta. Usko taas on ihan toista. Se tulee sisältä sydämestä. Se ei ole vaatimusta. Jumalan Sana ei ole vaatimusta, vaan se varassa voi levätä. Jumalahan sanoo, että hän valvoo Sanaansa toteuttaakseen sen. Eli hän itse myös pitää huolen siitä, että hänen Sanansa toteuttuu meissä. Hän itse siis antaa voiman elää hänen Sanansa mukaista elämää.
Ei hän ole poliisi, niin kuin joistain Raamatun käännöksistä saa vaikutelman. Hän on ennenkaikkea johdattaja ja auttaja. Hyvä Paimen. Sauvallansa hän meitä ohjaa. Nostaa kuopasta ylös. Ja se vitsa, joka meitä myös Raamatun mukaan lohduttaa. Se ei tietenkään paimenella ole lampaita varten, vaan vitsa on susia varten.
Sitä on kahdenlaista uskoa. Järkiuskoa ja sydämen uskoa. Rukoile Jumalalta uskoa. Vain Jeesuksen usko voi tehdä sut onnelliseksi. Ja voit iloita jopa silloin, kun siihen ei olisi edes aihetta.
Monella suomalaisella on asiat liian hyvin joka itsessään aiheuttaa pahoinvointia. Kauheasti jaksetaan valittaa kun "pakolaisille annetaan meiden rahat" vaikka jokaisella suomalaisella on tasa arvoiset mahdollisuudet hyvään elämään. Iso osa kodittomista on alkoholisteja ja velkakierteessä olevia joita ei edes kiinnosta mitä elämänsä eteen tekee. Liian vähän puhutaan kantasuomalaisten valtion varojen hyväksikäytöstä. Monet työttömätkään ei edes yritä hakea töitä....
Älä anna itsellesi lupaa ajatella, ettet koskaan tule olemaan onnellinen. Sen kun teet, niin teet samalla aiemmat ponnistelusi onnellisuuden eteen tyhjiksi ja luot tulevaisuudestasi itsellesi epätoivoisen kuvan, mikä vain pahentaa masennusta.
Luulen, että paras vaihtoehto on oppia suhtautumaan depressioon samalla tavalla kuin mihin tahansa muuhun pitkäaikaiseen sairauteen. Se on sairaus, se ei ole sinun vikasi, mutta on sinun vastuullasi hoitaa sitä niin hyvin kuin mahdollista, niin kuin olet tehnytkin. Samalla tavalla kuin muissakin sairauksissa, on vaikeita kausia, mutta on myös niitä parempia aikoja. Ne ei vain välttämättä tule vastaan silloin, kun niiden odottaisi tulevan.
Masennus on aivan helvetillinen kaveri. Opettele tunnistamaan ne asiat ja ajatukset, jotka ovat osa sinua itseäsi ja identiteettiäsi, ja pyri erottelemaan ne ajatukset, jotka ovat masennuksen tuotosta. Silloin pystyt helpommin hahmottamaan ja jopa hallitsemaan oireitasi. Yritä katsoa itse sairautta tavallaan sinusta ja elämästäsi irrallisena asiana, niin et putoa ainakaan syvemmälle siihen synkkään ajatuskierteeseen.
Masennuksen ajatteleminen sairautena on itseasiassa juuri se syy, miksi ihmiset vaipuvat epätoivoon. Ajattele sitä vain normaalina suruna, niin on paljon paremmat mahdollisuudet nousta kärsimyksestä.
Hyvä idea, paitsi jos kyseessä on todella depressio, sillä ei ole mitään tekemistä normaaliin elämään kuuluvien tilannesidonnaisten mielialanvaihtelujen kanssa, eikä se mene suremalla ja odottelemalla ohi.
Pahinta, mitä ihminen voi omalle toimintakyvylleen tehdä missään elämäntilanteessa, on passivoida itse itsensä ja antaa ajan kulua. Tässä linkki artikkeliin, mikä summaa kivasti, mitä se ajan valuttaminen, murehtiminen ja odottelu voi tuoda tullessaan, mitä krooninen depressio todella on: http://theconversation.com/depression-damages-parts-of-the-brain-research-concludes-43915.
En sanonut että odottele ja ole passiivinen ja anna ajan kulua. Olen sitä mieltä, että surullisena liikunta, hyvä ruokavalio ja mukavien asioiden tekeminen on parasta terapiaa. Kannattaa tehdä jotain mielekästä joka pitää mielen pois ikävistä asioista.
Masentuneena ihminen ei kykene kuvaamiesi kaltaisiin asioihin. Jos alakulo vaivaa nuo saattavat onnistua.
Luetko kirjoja? Ota jostain lista maailmankirjallisuuden valioita ja pidä aina joku sängyn laidalla. Kun et muuta jaksa, lue. Se ei koskaan mene hukkaan, ja avautuu uusia ajatusmalleja.
Elämisen sietämätön keveys voisi olla kova sana. Ilmisen mieli on kummallinen. Jokatapauksessa et ole yksin tällaisten ongelmien kanssa. Meillä vaan on joskus liikaa aikaa, ja joskus on tullut tehtyä liikaa töitä jonkin päämäärän eteen.
Tsemppiä ja onnea matkaan.
Olen niin pahoillani,kaikesta,mitä sulle on sattunut ja että tunnet itsesi ahdistuneeks ja yksinäiseksi.Ymmärrän sua..Jos yhtään lohduttaa,meitä on muitakin,jokaisella ristinsä kannettavanaan.Halusin sun tietävän tarpeeks.Että ymmärrät,kaiken,Ny ton sanottu.Tää on muiden valtakunta,mää poistun nyt.Toivon että pysytään ystävinä niinku ehdotitkin.Toivon,että löydät ja saat kaiken,mistä oot ikinä haaveillut.Meissä kaikissa on hyvää ja pahaa.Yritetään keskittyä siihen hyvään puoleen.
Aloittaja onko sinulla elämänkumppani / puoliso / nais- tai miesystävä?
Jos ei, ehkä masennuksesi johtuu siitä?
Et ole ainoa masennuksesta kärsivä. Joka viides suomalainen kokee masennuksen jossain elämänvaiheessa. Lääkkeet ovat vain apukeino, mutta hyvä sellainen. Masennuksesta toipuminen on prosessi, joka vaatii ponnisteluja myös itseltään. Helposti sängyn pohja kutsuu ja samat ajatukset päässä pyörivät. Ihminen on luotu sosiaaliseksi olennoksi ja liikkumaan. Pidä siis yllä sosiaalisia suhteita, liiku luonnossa ja vaihda maisemaa välillä. Kotona sänkyyn jääminen on ehkä pahinta, se ei paranna ketään, vaikkakin se tuntuisi mukavimmalle vaihtoehdolle masentuneena. Toki välillä saa ja pitääkin levätä sängyssä, masentunut tarvitsee lepoa enemmän kuin terve.
Olen tuntenut muutamia ihmisiä vuosien ajan, joilla on "diagnosoitu masennus-sairaus".
Masennus ei ole sairaus, vaan ihmismielen reaktio elämäntapahtumiin.
Jos masentunut alkaa lääketehtaiden sponsoroimien lääkäreiden myötävaikutuksella kuvitella, että kyseessä on sairaus, hänen identiteettinsä vääntyy sairaan ihmisen identiteetiksi. Tämä on turhanaikaista mm. aloittajan kohdalla, koska hän kertoo olevansa muutoin terve.
Sanon 'turhanaikaista', koska todellisten sairauksien aika tulee myöhemmin lähes 100% varmuudella. Kun ikää tulee, tulee sairauksia, vaivoja ja kremppaa liukuhihnalta.
Tiedättekö ne lasten puuhakirjat, joissa on tehtäviä ja pulmia, mm. "etsi eroavuudet kuvaparista", "vedä viiva pisteestä pisteeseen" ja "yhdistä sanat pareiksi"?
Masennuksessa on kyse tämän kaltaisista pulmista. "Yhdistä sanat pareiksi" -tehtävässä on randomilta vaikuttavia sanoja vasemmassa ja oikeassa sarakkeessa, ja ratkaisijan on yhdistettävä viivalla toisiinsa yhteen kuuluvat käsitteet.
Masentuneen vasemman puoleisessa sarakkeessa on käsite 'olen ollut sinkku aina, vaikka ikätoverini ovat olleet parisuhteessa' ja oikeanpuoleisessa sarakkeessa on käsite 'olen masentunut'. Masentunut itse ei välttämättä osaa yhdistää näitä käsitteitä toisiinsa, mutta ulkopuolinen sivustakatsoja osaa.
Mutta kuinka sivustakatsoja kehtaa huomauttaa masentuneelle kausaalisuhteesta, jonka näkee selvästi? Tyypillisesti toinen ei kehtaa huomauttaa siitä, vaan antaa masentuneen jatkaa loputonta suossa tarpomistaan lääkkeiden, psykiatrikäyntien ja mystisen masennus-oireiston kanssa.
Masentunut itse saattaa torjua masennuksensa aiheuttajan: ei pysty kohtaamaan sitä. Toinen, yllättävämpi vaihtoehto on, että masentunut tiedostaa sisimmässään, miksi on masentunut, mutta häpeää masennuksensa aiheuttajaa eikä kehtaa ikinä kertoa siitä kenellekään, vaan takertuu sosiaalisesti kulttuurissamme vallitsevaan masennus-käsitykseen, eli siihen, että se on mystinen sairaus, joka iskee ihmisiin valikoimatta ja täysin riippumatta yksilön elämänkokemuksista.
"Masennus sairautena" -käsitys on valtava taloudellinen etu seuraaville ryhmille: lääketehtaat, lääkärit, psykoterapia-instituutio. Viimeksi mainittu on mukana listassa siksi, että sairaan identiteetin omaksuttuaan yksilö hakeutuu ammattiavun piiriin todennäköisemmin kuin muutoin.
Mikä sitten oikeasti auttaa masennukseen? Ensisijainen vastaus on: masennuksen aiheuttajana olevan olosuhdetekijän korjaaminen. Mutta lähes aina kyseessä on olosuhdetekijä, joka on lopullisesti yksilön kontrollin ulottumattomissa. Kuinka voi pakottaa jonkun esim. seurustelusuhteeseen kanssaan? Kuinka voi parantaa parantumattoman fyysisen sairautensa? Kuinka voi pakottaa työnantajan työsuhteeseen ja vakituiseksi tulonlähteeksi?
Ainoaksi jäljelle jäävä vaihtoehto on sovittaa masentava olosuhdetekijä osaksi elämäänsä, tunnustaa sen masentava vaikutus ja elää positiivisemmalla asenteella, etsien positiivisia pilkahduksia nnistä asioista, jotka on hyvin. Elämänkumppania kaipaava vanhapoika / -piika, joka kuitenkin on fyysisesti suht terve, voi aloittaa kuntoiluharrastuksen ja liittyä vaikka juoksuryhmään maratonin treenausta varten. Fyysisesti sairas, jolla pääkopassa raksuttaa suht hyvin, voi lukea itsensä vaikka filosofian tohtoriksi tai kirjoittaa romaanin. Köyhä pitkäaikastyötön voi tehdä vapaa-ajallaan mitä vain: sivistää itseään, kuntoilla, katsella elokuvia tms.
Tai sitten voi masennella koko loppuelämänsä. On siinäkin ajanvietettä.
Muita vaihtoehtoja ei ole. Lääkkeet voivat tepsiä oireisiin (eivät masennuksen aiheuttajaan!!!) hyvin lievästi ja tilapäisesti, mutta ne voivat aiheuttaa lisäongelmia: seksuaalisia toiminnanhäiriöitä, kognitiivisia vaikeuksia, unettomuutta, liikaunisuutta, pahoinvointia jne. Psykoterapia aniharvoin parantaa masennusta, mutta on monille mielekästä ajanvietettä, tosin se voi aiheuttaa lisäongelmia; puhumalla kun asiat eivät ratkea.
huh mitä paskaa. tämän kirjoittaja on aivan pihalla.
Perustelisitko mielipiteesi?
ajatuksenjuoksusi on sen verran lennokasta, että en siihen lähde ollenkaan mukaan. kannattais tutustua aiheeseen pikkasen tarkemmin...
Monilta osin ihan fiksusti mietitty. Masennus on nimen omaan tunne, ei sairaus kuten valitettavan moni kuvittelee. Masennusta voi kuvata isossa kuvassa myös kokemukseksi, johon liittyy erilaisia vaiheita, mutta sairautta siitä ei saa millään.
Olet ladannut itsellesi odotuksia ja tavoitteita tyyliin sitten kun olen saanut nämä ja nämä asiat....
Sitten kun olet saavuttanut, onnea ei tullutkaan. Sairastuit ''saavutusten tavoittamisen jälkeiseen masennukseen'. Kaikki nuo tavoitteet joita kehitit itsellesi, olivat ulkokohtaisia juttuja, et pysähtynyt todella kysymään itseltäsi mikä todella tekee sinut''onnelliseksi''.
Sitten kun et tullutkaan onnelliseksi, vaan masennuit, ryhdyit etsimään apua uskonnosta - astrologiasta! - jälleen asioista joita et kokenut omiksesi koska ne jäivät niin ulkokohtaisiksi. Näin kuljit yhä kauemmas oman itsesi luota.
Tuossa onkin syy masennukseesi. Olet kohdellut itseäsi väärin. Kylmiä listoja tavoitteista, teennäisiä apukeinoja olosi parantamiseksi...
Olet kohdellut todellista itseäsi kuin vihollista. Miksi?