Olen niin väsynyt vihaamaan ja häpeämään itseäni. Olen 28 vuotias nainen, joka ei ole koskaan oppinut pitämään itsestään. Olen kaikin puolin harvinaisen ruma ihminen, vaikka pidän enemmän huolta ulkonäöstä kuin yksikään tuntemani ihminen. En ole vain ulkoisesti vääränlainen vain myös sisäisesti. Olen sosiaalisesti varmasti maailman kömpelöin ihminen, olen toivottoman ujo ja arka ja syrjäänvetäytyvä, sellainen johon kukaan ei edes halua tutustua, kun paljon helpommin lähestyttäviäkin ihmisiä löytyy, vaikka kaipaisin niin paljon ystävää rinnalleni. Vaikka miten tsemppaisin itseäni, mikään ei auta, löydän itseni aina hyljeksittynä kummajaisena joka ei sovi muottiin mistään kohtaa. Olen outolintu. Olen niin tyhmä ja ruma, että itsetuhoiset ajatukset ovat usein läsnä. Epäonnistun aivan kaikessa mitä teen ja perheenjäseneni säälivät minua. Tuntuu että olen virhe jonka ei kuulunut syntyä, koska olen niin vääränlainen kaikin puolin, en kelpaa mihinkään.
Ihmettelen vain, että mistähän tällainen viha ja häpeä kumpuaa? Miksi minä vihaan itseäni niin paljon? Lapsuuteni on ollut normaali, vanhempani rakastavia ja lempeitä. Sisarukseni ovat normaaleja, minä olen toiselta planeetalta. Ihmissuhteissa ei ole sattunut mielestäni mitään sen kauheampaa kuin muillekaan, paitsi nyt tietysti se ettei niitä ystäviä ole juurikaan. Taitaa olla niin että viha ja häpeä tulevat siitä, että yksinkertaisesti olen sitä mitä tunnen, eli vääränlainen.
Ihmettelen vain, että mistähän tällainen viha ja häpeä kumpuaa? Miksi minä vihaan itseäni niin paljon? Lapsuuteni on ollut normaali, vanhempani rakastavia ja lempeitä. Sisarukseni ovat normaaleja, minä olen toiselta planeetalta. Ihmissuhteissa ei ole sattunut mielestäni mitään sen kauheampaa kuin muillekaan, paitsi nyt tietysti se ettei niitä ystäviä ole juurikaan. Taitaa olla niin että viha ja häpeä tulevat siitä, että yksinkertaisesti olen sitä mitä tunnen, eli vääränlainen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ystävien puute tuossa iässä saattaa johtua eri elämäntilanteista. Jos tuttavapiirissä on esimerkiksi pieniä lapsia, he voivat helposti olettaa, ettei seura kuitenkaan kiinnostaisi ym. Tiedän, kun siskollani vähän sama juttu, lapsia toki haluisi, mutta miestä ei ole vielä ja hankala tutustua, kun elää erikoista päivärytmiä
Kiitos vastauksesta, mutta minulla ei ole ollut koskaan ystäviä, paitsi ala-asteikäisenä. Kyllä ne syyt on jossain syvemmällä kuin elämäntilanteissa. :/
Ehkä on niin, että tuollainen ajatus että olet viallinen epäonnistuja, on juuttunut päähäsi ja siitä on tullut sinulle totuus.
Me ihmiset onneksi voimme - jos haluamme - muuttaa käsityksiämme. Ensin täytyy havahtua siihen että ajattelussa on jotain vialla. Siis sinussa ei todellisuudessa ole mitään ''viallista'', vaan ajattelussasi, käsityksessä itsestäsi.
Sinä voit yksinkertaisesti päättää että nyt riittää. Käsityksien muuttaminen ei ole helppoa, se täytyy tehdä tietoisesti ja täytyy olla varuillaan ettei ala toistaa vanhoja kaavoja.
Sanot että olet outolintu. Entä jos alat vakuutella itsellesi että olet persoonallinen? Sanot että olet sosiaalisesti kömpelö. Monet ihmiset jotka hyväksyvät itsensä ja uskaltavat olla oma itsensä seurassa, ovat pidettyjä. Heitä pidetään viehättävinä.
Muuta siis ajatteluasi!
Muistele lapsuuttasi.