katkerat ihmiset

On se niin pottumaista, että kun vihdoin tapaa jonkun, jonka kanssa haluaa yrittää ja josta välittää niin sitten huomaa, että joku edellinen on särkenyt tämän sydämen ja muuttanut katkeraksi.

Hyvät ihmiset: älkää katkeroituko ja muuttuko pessimisteiksi. Uskaltakaa yrittää ja luottaa! Älkää antako kenellekään sitä "iloa", että onnistuvat pilaamaan teidän loppuelämänne. Sillä niin siinä käy, jos jäätte kaivelemaan menneitä ettekä suuntaa katsetta kohti tulevaisuutta!
71724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lyhyesti. Haista sinä vittu, ota kyrpä käteen ja opettele elämään... Hyvää joulua...ruttumuna.

Äänestä

Sydämeni on särkynyt ja olen kai muuttunut katekeraksi? Ainakin olen varautunut tavatessani uuden ihmisen, sillä monesti olen kuullut toiselta osapuolelta olevani varautunut tai sitten on todettu että joku on satuttanut minua aiemmin. En tiedä mikä minusta näkyy ulospäin kun monet ovat todenneet saman. Ihmettelen itsekin kuinka en osaa ottaa rennosti ja antaa mennä vaikka luulen osaavani.

Äänestä
  • jonka sydän hajotettiin myös. Silloin en pystynyt, nyt haluasin antaa sanallisen säilän viiltää mutta itsetunto ei anna ottaa yhteyttä.

    Äänestä

  • Catceroitunut kirjoitti:

    jonka sydän hajotettiin myös. Silloin en pystynyt, nyt haluasin antaa sanallisen säilän viiltää mutta itsetunto ei anna ottaa yhteyttä.

    Oletko se sinä -H.... soitathan...uskalla

    Äänestä

  • -tt kirjoitti:

    Oletko se sinä -H.... soitathan...uskalla

    Katkera hukkuu omiin eritteisiinsä. Minä en ajatellut niin tehdä, mutta en tiedä osaanko pelastaa hukkuvaa.

    Äänestä

  • Catceroitunut kirjoitti:

    jonka sydän hajotettiin myös. Silloin en pystynyt, nyt haluasin antaa sanallisen säilän viiltää mutta itsetunto ei anna ottaa yhteyttä.

    ...että olet "en paljasta"-nikillä esiintynyt henkilö, aiemmin tässä kuussa "ihastuminen"-palstalla olleessa keskusteluketjussa ???? ;.}

    Äänestä

  • harmaaraitakolli kirjoitti:

    ...että olet "en paljasta"-nikillä esiintynyt henkilö, aiemmin tässä kuussa "ihastuminen"-palstalla olleessa keskusteluketjussa ???? ;.}

    Ensimmäistä kertaa minä kommentoin täällä. En sitten tiedä onko tämä nick jo käytössä tai joku käyttänyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


välitän sinusta kirjoitti:

On se niin pottumaista, että kun vihdoin tapaa jonkun, jonka kanssa haluaa yrittää ja josta välittää niin sitten huomaa, että joku edellinen on särkenyt tämän sydämen ja muuttanut katkeraksi.

Hyvät ihmiset: älkää katkeroituko ja muuttuko pessimisteiksi. Uskaltakaa yrittää ja luottaa! Älkää antako kenellekään sitä "iloa", että onnistuvat pilaamaan teidän loppuelämänne. Sillä niin siinä käy, jos jäätte kaivelemaan menneitä ettekä suuntaa katsetta kohti tulevaisuutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu