Järki lähtee

Ollaan seurusteltu jonkun aikaa. Mies eronnut vuosi sitten, minä kolme vuotta sitten. Miehellä neljä lasta joista kolme teiniä paikkakunnalla ja yksi pari vuotias toisella puolella maata. Minulla yksi, kohta aikuinen. Muuten menee hyvin, suunnittelemme yhteistä elämää, lasten kanssa tullaan puolin ja toisin toimeen. Paitsi että tämä nuorimmainen asuu äitinsä kanssa kaukana ja tämä hiertää. Mies kun käy lähes kuukausittain viettämässä viikon tuon lapsen luona. Ja näistä sovitaan eksän kanssa toisin sanoen mies menee kun eksä tarvitsee vapaata. Väittää etteivät ole tekemisissä muuten kuin lapsen asioissa. Kaikki lomat ja kaikki rahat menee tuohon kulkemiseen. Ja eksä ei suostu tuomaan lasta miehelle tai edes puoleen väliin kun se on kuulemma niin hankalaa ja kallista. Ja mies tekee kaiken niinkuin eksä pyytää. Tarkennetaanpa vielä sen verran että se oli miehen eksä joka otti ja lähti lapsen kanssa toiseen päähän maata. Ottaa niin päähän kun tuo nainen sanelee miehen menemiset. Ja tuota lastakaan en edes ole nähnyt! Ja kai sekin vaivaa etten tiedä kuinka paljon eksä ja mies ovat tekemisissä silloin kun mies lapsen hakee ja muutoinkin. Eikä tässä tietenkään vielä kaikki vaan harmikseni tunnen olevani muutoinkin mustasukkainen miehen menneelle elämälle vaikka tiedän ettei siinä ole järkeä. Pahoitan mieleni jos hän viestittelee muiden naisten kanssa jne. Taidan olla aika epätoivoinen! Olisikohan parempi kuitenkin elää yksikseen?
3194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hölmö, jos kerta tämän lapsen äiti ottanut ja lähtenyt se todella tarkoittaa ettei halua sitä ukkoasi. Se on vaan semmonen juttu kun on yhteinen pieni lapsi sitä joutuu olemaan tekemisissä toisen vanhemman kanssa, todennäköisesti loppuelämän kun on lapsen juhlat,häät, lapsen lapset..jos et kestä nähdä lapsen äitiä,kannattaa etsiä mies jolla ei ole lasta. Olisihan se helpompaa että asuisivat lähellä,samalla kunnalla. Lapsenhoito helpompaa ja näkemiset. Kun lapsi isompi mies varmaan tuo mukanaan kotiinsa viikoksi,nyt niin pieni et helpompaa pitää tutussa ja turvallises ympäristös sanoisin et 3-4v voi jo matkustel.

Äänestä

Nauti vapaaviikoistasi...hanki vaikka sala dildo ja pidä omaa kivaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MustasukkainenAkka kirjoitti:

Ollaan seurusteltu jonkun aikaa. Mies eronnut vuosi sitten, minä kolme vuotta sitten. Miehellä neljä lasta joista kolme teiniä paikkakunnalla ja yksi pari vuotias toisella puolella maata. Minulla yksi, kohta aikuinen. Muuten menee hyvin, suunnittelemme yhteistä elämää, lasten kanssa tullaan puolin ja toisin toimeen. Paitsi että tämä nuorimmainen asuu äitinsä kanssa kaukana ja tämä hiertää. Mies kun käy lähes kuukausittain viettämässä viikon tuon lapsen luona. Ja näistä sovitaan eksän kanssa toisin sanoen mies menee kun eksä tarvitsee vapaata. Väittää etteivät ole tekemisissä muuten kuin lapsen asioissa. Kaikki lomat ja kaikki rahat menee tuohon kulkemiseen. Ja eksä ei suostu tuomaan lasta miehelle tai edes puoleen väliin kun se on kuulemma niin hankalaa ja kallista. Ja mies tekee kaiken niinkuin eksä pyytää. Tarkennetaanpa vielä sen verran että se oli miehen eksä joka otti ja lähti lapsen kanssa toiseen päähän maata. Ottaa niin päähän kun tuo nainen sanelee miehen menemiset. Ja tuota lastakaan en edes ole nähnyt! Ja kai sekin vaivaa etten tiedä kuinka paljon eksä ja mies ovat tekemisissä silloin kun mies lapsen hakee ja muutoinkin. Eikä tässä tietenkään vielä kaikki vaan harmikseni tunnen olevani muutoinkin mustasukkainen miehen menneelle elämälle vaikka tiedän ettei siinä ole järkeä. Pahoitan mieleni jos hän viestittelee muiden naisten kanssa jne. Taidan olla aika epätoivoinen! Olisikohan parempi kuitenkin elää yksikseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu