Hyvät suomenruotsalaiset ystävämme.

Ystävyysjaavunanto

Kuten olette varmasti huomanneet, tämä palsta on syytä jättää pelkästään fennojen keskinäistä keskustelua varten. Fenno on jäälleen kerran osoittanut tasonsa. Tälläistä keskustelupalstaa ei enää tarvita, koska fennojen taholta keskustelukumppani tuomitaan lähes poikkeuksetta ja useimmiten alapään termein rikollisjoukkoon kuuluvaksi.

9

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keskinäinenmuhina

      Kuten huomaatte, fennot keskustelevat keskenään. Suokaamme se heille. Ei ole syytä osallistua keskusteluun.

    • UlleBulle

      Arvostettu Ruotsissa asuva juutalainen historioitsija Ingrid Lomfors on aiheuttanut kohun väittämällä, että Ruotsin kansa ja kulttuuri ovat huijaus. Lomforsin mukaan on siis turha pelätä, että laiton siirtolaisuus voisi tuhota ”ruotsalaisen kulttuurin”.
      Lomfors on saanut koulutuksensa Jerusalemin ja Bostonin heprealaisissa yliopistoissa. Nykyään hän johtaa Ruotsin elävän historian foorumia. Foorumi on veronmaksajien ylläpitämä laitos, joka omien sanojensa mukaan rakentaa ”demokratiaa” keskittymällä tiedottamaan ruotsalaisia holokaustista.

      • Kulissit

        Höpöhöpö fenno taas:
        Näin voi ajatella esim.koko Euroopan olevan eli:
        Omia kansallisia kulttuureita ei enää ole olemassa, on vain perkeleen maailmanlaaja kulttuuri, ateismi, sota Jumalaa vastaan. Siksi ei ole olemassa esimerkiksi ”ruotsalaista” tai ”suomalaista” kulttuuria. On vain perkeleen kulttuuri, jota voidaan esitaistelijansa mukaan sanoa juutalaiseksi kulttuuriksi. Euroopan maiden omat kulttuurit ovat hävinneet; korkeintaan kulisseja on siellä täällä jäljellä.
        Eli fennot ovat pelkkää kulissia niinkuin svekotkin.


      • osui_ja_upposi
        Kulissit kirjoitti:

        Höpöhöpö fenno taas:
        Näin voi ajatella esim.koko Euroopan olevan eli:
        Omia kansallisia kulttuureita ei enää ole olemassa, on vain perkeleen maailmanlaaja kulttuuri, ateismi, sota Jumalaa vastaan. Siksi ei ole olemassa esimerkiksi ”ruotsalaista” tai ”suomalaista” kulttuuria. On vain perkeleen kulttuuri, jota voidaan esitaistelijansa mukaan sanoa juutalaiseksi kulttuuriksi. Euroopan maiden omat kulttuurit ovat hävinneet; korkeintaan kulisseja on siellä täällä jäljellä.
        Eli fennot ovat pelkkää kulissia niinkuin svekotkin.

        Nettsiveko väisti taas aiheen alkamalla puhua uskonasioista!? ;-)

        On se näköjään todella paha kysymys, tuo ruotsalaisuuden alasajo Ruotsissa?


    • kysymyksiä_pukkaa

      Olet siis suomalainen, kun kohdistat avauksesi "suomenruotsalaisille ystävillemme"!?

      Herättää ajatuksia? Ensinnäkin keiden puolesta puhut, kun käytätä monikkoa?

      Toiseksi. Keitä tarkoitat suomenruotsalaisilla? Suomessa asuvia riikkejäkö?

      Vai ruotsin kieltä puhuvia suomalaisia, joita on vielä n. 280 000 maassa?

      • Nu är du bara löjlig när du försöker göra dig oförstående över vad ordet finlandssvensk betyder.
        En rikssvensk som flyttar till Finland och registrerar sitt språk som svenska här i landet är precis lika mycket inräknad bland oss här.
        Precis som vi infödda finlandssvenkar räknas med i det totalantal som pratar svenska i världen.


      • KulesNyt
        twervig kirjoitti:

        Nu är du bara löjlig när du försöker göra dig oförstående över vad ordet finlandssvensk betyder.
        En rikssvensk som flyttar till Finland och registrerar sitt språk som svenska här i landet är precis lika mycket inräknad bland oss här.
        Precis som vi infödda finlandssvenkar räknas med i det totalantal som pratar svenska i världen.

        Vanha nettisvekomme leikkii tietämätöntä, vaikka hyvin tietää, että uudet geenitutkimukset osoittavat "surujen" olevan etnisesti suomalaisia.

        Joten riikeillä on vain sama kieli kuin "suruilla". Mutta kyllä ruotsinkieliset suomalaiset ovat enemmän sama ryhmä suomenkielisten suomalaisten kuin ruotsalaisten kanssa.

        Kyllä etnisyys on PALJON suurempi side kuin kielisyys! Esim. monet pakkovenäjänkielistyneet karjalaiset ja inkeriläiset pitävät itseään suomalaisina eikä venäläisinä.


    • kysyjä857

      Saavatko englanninkieliset, saksankieliset tai ranskankieliset osallistua tähän foorumiin?

    • Piruako

      Tuosta väitelemään suomenruotsi on sitä yhteishitoriallista ongelmajätettä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      37
      3361
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      97
      1684
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1585
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      1470
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      91
      1290
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      29
      1192
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      57
      1085
    8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      243
      1034
    9. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      125
      990
    10. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      981
    Aihe