Ollaan vaimon kanssa ostamassa omaa. Käytiin katsomassa valmiita 80-90 -luvun taloja ja nyt mietitty että rakentaisiko kuitenkin oman. Mutta.... olemme ikämme asuneet pienen kaupunkimme keskustassa hyvin palveluiden lähellä, ja uudet ok-tontit sijaitsee kaupungin laitamilla, vielä niiden lähiöidenkin takana.
Käytiin juuri eilen kiertämässä yksi valmistuva asuinalue. Toinen toistaan hulppeampia taloja postimerkin kokoisilla tonteilla, aivan kiinni toisissaan. Sääli sinänsä että nekin talot mitä ihastelimme, olisi ollut todella upeita sijaitessaan arvolleen kuuluvalla tontilla, nyt näyttivät lähinnä naurettavilta.
Karua kommuunista näkyä pahensi pihan kasvu, joka oli todella alussa, kun haluttu sen komean pytinkin koristeluun käyttää mahdollimman halpaa ja pientä taimiaineistoa.
Olen itse arkkitehti, ja täytyy näin ammattilaisen silmin todeta että näky oli vaan sen verran kauhea, että meni halut siihen uuteen taloon kokonaan.
Ja koska haluamme säilyttää palvelut ja iltaelämän lähellä, päädyimme keskustan uuteen saunalliseen kolmioon. Ja täytyy sanoa, että alue näyttää huomattavasti viehättävämmältä kun tuo kroteski näky peltoaukealla. Yksi syy saattaa olla siinä, että täällä pihan on rakentaneet ammattilaiset, ok-taloalueilla monesti harrastelijat tai maanrakentajat.
Käytiin juuri eilen kiertämässä yksi valmistuva asuinalue. Toinen toistaan hulppeampia taloja postimerkin kokoisilla tonteilla, aivan kiinni toisissaan. Sääli sinänsä että nekin talot mitä ihastelimme, olisi ollut todella upeita sijaitessaan arvolleen kuuluvalla tontilla, nyt näyttivät lähinnä naurettavilta.
Karua kommuunista näkyä pahensi pihan kasvu, joka oli todella alussa, kun haluttu sen komean pytinkin koristeluun käyttää mahdollimman halpaa ja pientä taimiaineistoa.
Olen itse arkkitehti, ja täytyy näin ammattilaisen silmin todeta että näky oli vaan sen verran kauhea, että meni halut siihen uuteen taloon kokonaan.
Ja koska haluamme säilyttää palvelut ja iltaelämän lähellä, päädyimme keskustan uuteen saunalliseen kolmioon. Ja täytyy sanoa, että alue näyttää huomattavasti viehättävämmältä kun tuo kroteski näky peltoaukealla. Yksi syy saattaa olla siinä, että täällä pihan on rakentaneet ammattilaiset, ok-taloalueilla monesti harrastelijat tai maanrakentajat.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Heh heh, sano vain suoraan että teillä ei ole varaa uuteen omakotitaloon.
Ostitte sitten kolmion upeasta arkkitehtoonisesta BETONIKUUTIOSTA. Sellaistahan ei näe juuri missään, etenkään entisissä neuvostoliiton maissa:)
Yleensä mitä tunnen arkkitehtejä, he suunnittelevat itselleen talon juuri sellaisen kuin haluavat ja rakentavat/rakennuttavat sellaisen.
No onhan se kiva nyt kun teillä tuntuu vaimokkeen kanssa olevan tuo alkoholismi harrastuksena keskutan baareissa, että ne on lähellä ja niistä on lyhyt matka kontata kotia. Onnea vain teille!
Postimerkkitontilla oleva omakotitalo ei paljon sen kummempi kuin rivitalo tai paritalo, paitsi että itse määräät ja vastaat kaikesta. Helsingissä lähiössä kävelin yhden sellaisen minitontti-alueen ohitse. Talot ihan ok, mutta tontin pienuus kyllä häiritsee mua samoin kuin rivareissakin. Rivareissa se tontti on tietenkin ihan minimaallinen.
Olemme hiukan alle 3-kymppisiä ja molemmat säästäneet ihan nuoresta pitäen. Itse pääsin pari vuotta sitten vakitöihin, eli nyt tuli ajankohtaiseksi ostaminen. Ehkä joskus vanhana, 4-kymppisenä voisi joku muukin sijainti kiinnostaa kuin keskusta.
Ja sen verran hintoja katseltiin, että kolmio tässä uudessa kerrostalossa keskustassa maksaa saman verran kun tulisi maksamaan ok-talon rakentaminen (ja ne isommat taimet) tuolle pellolle.
Mutta on toki ihan selvää, että katson maisemakuvaa enemmän kuin ok-taloasukas, joka valitsee sen 200 neliöisen talon siihen 700 neliön tontille ja katselee ensimmäiset 6 vuotta naapurin ikkunasta sisään.
Meillä nyt matkaa ruokakauppaan 20 m ja rantaan 50 m, elokuviin ja iltaelämään alle 500 m. Jos asuisimme pellolla, kävisimme kaupassa lähiöasukkaiden kanssa ja asuisimme keskellä ei mitään elämää. Eli valinta senkin suhteen. Maksuasioitakin, sitä ei voi kieltää.
""Ehkä joskus vanhana, 4-kymppisenä voisi joku muukin sijainti kiinnostaa kuin keskusta. ""
Heti kun hankit lapsen mikäli hankit rupeaa kiinnostaa kaikki muu paitsi keskusta. Voin sano sen kokemuksella......
Ollaan vaimon kanssa ajateltu, että lapsillekin etu kasvaa tämmöisen pienen kaupungin keskustassa, missä koulut ja harrastukset kävelymatkan päässä.
Olen käsittänyt että tuo ok-talosta haikailu onkin kuulunut enemmän juuri ikäryhmälle 40 v. joilla ei ole ympäristövastuuta noin muutenkaan. Onneksi me nuoremmat osaamme nähdä jo muutakin kuin oman egomme kasvattamisen.
No jaa. Itse olen asunut miljoonakaupunkien keskusta-alueilla ja vähän kauempana omakotitaloissa. Aika paljon kysymys on elintavasta, eikä niinkään paikasta.
Keskustassa oli kiva asua silloin, kuin etsin naisia kapakoista yms. Nyt kun on vakivaimo, niin ei ole tarvetta kiertää kapakoissa. Enempi on tarvetta rakennustarvikkeille- ja koneille. Vielä kun löytäisin keskeisellä sijainnilla omakotitalon, jonka yhteyteen saisi teollisuushallin, niin olisin nirvanassa.
700 m2 tontti on nykyasukkaille passeli. Harva osaa tai ehtii puutarhaa hoitaa. On parempi, että hoitoa vaille jäävä piha on pieni ja asfaltoitu.
Kerrostaloon minua ei enää saa.
On kai muutakin kulttuuria olemassa kuin kapakat? Ilmeisesti sulle ei sitten ollut. Voi vaimo parka.
Kaksi viinaan menevää löysi toisensa. Onnellinen loppu, tai sitten ei...
Moro, oltiin varmaan samoissa hommissa, minäkin asunut miljoonakaupungeissa ja tein mm Pekingissä kattopellityksiä ja tiilimuurauksia, näitä hommia tehnyt paljon Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa ja Kanadassa.
Teollisuushalleja on kyllä tarjolla, tietenkin hinta ratkaisee, itsellä kolme tarjousta vetämässä.
Kas siinä selvis se ainoa kulttuurin tarve -kapakat. Duunareita molemmat.
Kyllä minäkin asun mielummin keskustassa omassa kaksiossa hyvin hoidetussa taloyhtiössä, kuin savipellolla kaupungin rajalla. Mutta niinhän se menee, duunarit haikailee savimajoihin, me koulutetut keskustaan.
Minä olen tappiin opiskellut akateeminen. Kulttuuriharrastuksia on, olen kärsinyt ilmeisesti Venäjän kaikki oopperat, kausikortteja on useampaankin korkeakulttuurilaitokseen, soitan muutamaa instrumenttia, olen usean ammattilliton jäsen, jne.
En pidä yleinkatseisesta jaosta akateemisiin- ja duunariammatteihin. Maisteri tai insinööri voi olla tyhmä, mutta yksinkertaisen sähköasentajan sähköisku korjaa pois.
Yrittäjälle jako akateemisiin ja duunariammatteihin ei ole relevantti. Tutkin ja kirjoitan tieteellisen artikkelin/posterin silloin, kun on siihen tarvetta tai hyppää kaivinkoneen/kuormaajan puikkoihin, kun sille on tarvetta. Teollisuushallin taas tarvitsen sen vuoksi, että MIG, MAG ja TIG eivät toimi kunnolla ulkotiloissa.
Mutta mitä tällä on tekemistä käsiteltävän asian kanssa?
Terve Bauherr kun olet akateemisena tehnyt kattohommia paljonkin, niin tunnetko Gunnin veljekset, ovat maailman metropoleissa alalla hyvinkin tunnettuja, mitenkä nuoremman Gunnin käsi nyt jaksaa?
Elämä on valintoja täynnä. Onnea oman ostamisesta, vaikka se betonikuutiossa onkin. Täällä meilläpäinkin talot on kaupungin reunalla, mutta savipellolla ne kaikki eivät ole. Jos järki olisi riittänyt, olisit katsonut sitä taloa muualta kuin kaava-alueelta. Siellä tonttien koko on min 5000 neliötä. Työmatka on lähes saman pituinen, mutta rauha ja elämänlaatu moninkertainen betonikuutioon tai postimerkkitontin taloon. Näihin pääsee käsiksi, jos vaan järki riittää. Sensijaan jos kapakat ja dokaaminen on pääasiallista kultturielämää, kannattaa tosiaan pysyä siellä slummissä. Ei me edes haluta moisia peruselättejä tänne paremmille alueille.
Taas palstan multinikkien kruunaamaton ääliö, Pelleily_seis ehti laittamaan pari kommenttia, toisen ok-panonina :-D
Trollihain vainu ei petä koskaan!!!
Toi oli muuten mun eka kommentti tähän keskusteluun. Ihan vaan tiedoksi.
Hankkiutuisit jo hoitoon. Olet sen tarpeessa. Ihan vaan tiedoksi.
Tämä on viimeinen kerta, kun kommentoin sinulle arvon ääliö. Ihan vaan tiedoksi.
Meniköhän perille. Epäilen. Ei enempää tiedotettavaa.
Niin, se dokaaminen taisi olla oma käsityksesi kulttuurista. Onneksi me nuoremmat osaamme tehdä jo muutakin.
Siellä pellolla vaan ole meille elämää, mutta ehkä vanhuksille jo on.
Ei muuten ole. En käytä alkoholia laisinkaan. Vaikka tästä talomme pihalta on se puolituntia Stadin ydinkeskustaan, pääsee kulttuuria harrastamaan just silloin kuin haluaa. Esim ensi kuussa olisi valmiiksi tarjolla teatteria, oopperaa, bileitä ja virkistyspäivää. Lisäksi mulla on ollut jo vuosikausia HIFKn kausikortti, joten tekemistä kyllä riittää.
Olen asunut vuosikausia Stadin keskustassa ja lähiöissä, eikä tosiaan ole ikävä sinne takaisin kun laadukkaaminkin voi asua. Mutta ihan miten vaan, jokainen tyylillään, en tuomitse. Joku päivä monilla sitten järki voittaa ja slummielämä riittää. Tervetuloa silloin kaikki maksukykyiset tänne paremmille apajille.
Apajat = metallipaljastimella etsitään ne halvat kultakorut ja pöytähopeat, kun savi on niellyt talon alleen. Tullaan sit kaivamaan se herran solmiopidike ylös, niin voi näytös jatkua :)
Toi sekakäyttäjä itä-helsingistä on nähnyt taas näkyjä huumehöyryissään ja suoltaa niitä tänne :-D Multinikkaa raukka, kun ei ole muuta elämää :-D
Sieltä se tuli. HIFK. Minä, minulle, minun. Ei tarvinnut idiotismin juurta kauan hakea.
En näe täällä muita multinikkaajia kuin sut. Kannattas vähän miettiä.
Väärin. Aina samalla nikillä :-)
Susta en tiedä. Mutta multinikkaajat mun scripti tunnistaa, jos otan selvää :-D
Kyllä niiden talojen välillä ainakin 8 metriä on. Siellä keskustan kopperossa naapuriin on välimatkaa se 10 cm, joissain vanhemmissa taloissa jopa vähemmänkin.
Tsemppiä kommuuniin!
Siitä huolimatta kommuuniasunnot revitään käsistä, toisin kuin ne pöytäliinatonteilla olevat bulkkimajat. Tsemppiä myyntiin (paikalla vain välittäjä)!
Totta, sijoitusyksiöiden ja -kaksioiden kauppa on käynyt hyvin. Itselläkin pari kämppää, joita tuhnuni maksavat minulle vuokrissaan.
Itse en kyllä viitsisi moisessa läävässä asua. Enkä ole tätä omaa kivilinnaani myymässä, koska olen tyytyväinen tähän ja tämän sijaintiin.
Oletkohan varmasti arkkitehti? Kyseessa on Suomen pitkakestoisin opintie ja sen suoritettuaan henkilon tekstintuotto on yleisesti parempaa kuin sinulla nyt avauksessasi.
Jos olet arkkitehti, sinulla on hyvat kontaktit niin kaupungin kaavoittajiin kuin rakennusliikkeisiinkin. Kontaktiesi avulla saat hommatuksi mieleisesi tontin ja rakennutettua siihen itse optimoimasi omakotitalon. Savitontit, Alvarit, Kannustalot jne. loistavat poissaoloillaan projektistasi. Budjetillakaan ei ole suurta merkitysta, arkkitehdeilla on hyvin fyrkkaa paalla aina.
Pahoittelut jos tekstintuottoni ei miellytä. Ikää tosin vasta 27, joten en ole ehtinyt vielä päsmäämään yhtä kauan kuin sinä. Ja pätäkkääkin maksetaan vielä tässä vaiheessa uraa ihan oikeasta työn teosta, ei joojoo-miehenä toimimisesta.
Jos olisit lukenut tekstini yllä, tietäisit ettei ostaminen ole meillä budjettiasia, vaan valinta haluammeko asua lähiön takana keskellä ei mitään ei niin komeassa taloketjussa, vai keskustassa palveluiden lähellä hyvällä maulla rakennetulla asuinalueella.
Ymmärrän että kaltaisesi vanhat patut haluaa ok-taloon, koska teille on kuulemma jo nuoresta paukutettu päähän mikä on hienoa. Onneksi meillä nuoremmilla käsitykset muuttuu. Kysymys kuuluukin, kuka ne teidän savimajat ostaa sitten 20 vuoden päästä kun siirrytte syömään pilttiruokia.
Ne ostaa tyypit joilla on makua, rahaa ja halua elää elämänsä laadukkaasti. Sellainen vaan vaatii ymmärrystä muustakin kuin, että tää on hienoa, tätähän mun pitää tehdä kun isot pojat on niin sanoneet. Tajuat sen vielä, siitä voit olla varma.
Taisin olla aika lailla sinun ikäisesi, kun aloin muuttamaan käsitystä siitä missä haluan asua. Tajusin, ettei kasarmilla ole koskaan omaa rauhaa. Tajusin, että jos haluaa nukkua, on oltava korvatulpat päässä. Tajusin, ettei kassulla voi kasvattaa tasapainoisia lapsia. Tajusin, etten totta vie halua luukuttaa jossain panokopissa vain siksi, että pääsee nopeasti kaljabaariin jodlaamaan Mombasaa tahattomassa kaanonissa.
Jos hermoissa vikaa se ei kai korjaannu tiiviisti rakennetulla savipellolla. Pahinta on että te, jotka lokeroitte ihmisiä noin voittajiksi ja luusereiksi asuinpaikan suhteen, teette vielä yhtä asennevammaisia lapsia tähän maailmaan. Se pelottaa. Eiköhän kusip---herroja ole tässä maailmassa jo ihan tarpeeksi. Laittakaa edes ne piuhat kiinni, niin voidaan joskus pelastuakin ahneudelta ja kuluttamisen aiheuttamilta luonnonkatastrofeilta.
Ei niita taloja enaa kukaan osta, kaupanteko hiipui jo ajat sitten. Oman taloni myin pois reilut kaksi vuotta sitten, kuplaostaja loytyi viela silloin.
On kuitenkin syyta huomioida etta kaava-alueen omakotitalo on tarvittaessa paljon helpompi myytava kuin irrallinen haja-asutusalueen okt. Tuo on nahty vaikkapa Timo T.A. Mikkosen tapauksessa.
On ihan jees olla nyt alta viisikymppinen patu. Tata lamaa en ole maksamassa, tyota ei enaa tarvitse tehda ja elamassa on aikaa mukaville asioille taalla Etela-Euroopassa.
Jos suinkin voit, unohda kokonaan asunnon osto Suomesta ja hankkiudu toihin maailmalle. Suomessa sinulle on varattu pelkka maksajan rooli.
Aijaa, en tiennytkään, että ok-talon rakentajat eivät saa käyttää ammattilaista pihasuunnittelussa? Vai saako?! Siinäpä kysymys! Ajattelepa, jos vaikka rakentaisi juuri sellaisen talon kuin ITSE haluaa ja käyttää siinä ulkopuolista suunnitteluapua! Niinpä, eikös olisikin hienoa?
Ajattelepa tosiaan, jos saisi rakentaa sellaisen talon, kuin ITSE haluaa. Moni rakentaisikin, jos vain saisi rakennusluvan. Kaava-alueella on tarkkaan määritelty julkisivumateriaalit ja värit. Lisäkerrosten rakentaminen on yleensä mahdotonta. Hevostallille et saa rakennuslupaa, vaikka se kokonsa puolesta tontille mahtuisikin. Piha-aidan max korkeusin on määritelty tarkkaan.
Kaiken lisäksi pihalla ei saa säilyttää mitä tahansa. Hyvin nopeasti tulee siivouskehoitus uhkasakon kera, jos naapuri tekee valituksen.
Siksi se talo pitää olla kaava alueen ulkopuolella. Tänne kun saa rakentaa just kaiken tarpeellisen. Omalla tontillakin on jäljellä rakennusoikeutta vielä reilusti. Parasta kuitenkin on, että naapuri, tosi hyvä tyyppi on noin 500 metrin päässä taloineen, mutta sitä taloa ei näy ja naapuriakin vain päiväsaikaan silloin tällöin. Toista naapuriani en ole nähnyt moneen viikkoon. Silti tapaan useammin mukavia, puheliaita ja iloisia ihmisä päivittäin, kun slummikennostossa pelkäävät tuhnuraasut. Mä kun liikun paljon, näen ja tapaan paljon ihmisiä ja olen positiivinen luonne, jollaista on helppo lähestyä.
Miten tuhnulla siellä slummissa. Vieläkö vierasmaalaiset pelottavat, vieläkö kengannauhat ovat hississä kiinnostavampia kuin kanssamatkustajat vai viekö väsymys ja unettomuus mielenrauhan ja terveyden kun ei saa nukuttua. Toista se on täällä puolen tunnin päässä Stadin ydinkeskustasta. Iloa ja rauhaa päivästä toiseen, vuodesta toiseen, juurin niinkuin fiksummat haluavat. Mutta valinta on jokaisen henkilökohtainen. Jotkut tykkää ördäämisestä, kaduille kuseskelusta ja höirtitsevästyä metelistä. Toiset sitten valitsevat viisaammin. Kumpaan joukkoon haluat kuulua.
Taas palstan multnikkailija Pelleily_seis isko omilla sekakäyttöhuuruisilla mielikuvitusnäyillään :-D
Tuo alempi osa kirjoituksesta on sen omaa todellisuutta itä-helsingin slummeista
:-D
Trollihain vainu ei petä koskaan!!!
Taas toi puolen tunnin päässä -tyyppi. Oliko alue Espoossa :)))
Kuinka voi ottaakin päähän se todellisuus, että jotkut ne tykkää asua ihmisten keskellä, eikä korvessa keskellä ei mitään.
Ja mieti, jos kaikki ihmiset rakentaisivat sen talon, sunkaan omalla ei tällöin olisi mitään merkitystä.