Olin rannalla kävelemässä, ja minulle tuli puhrlinsoitto. Veikkaukselta ilmoittivat, että olin voittanut eurojackpotissa 10 miljoonaa.
Puhelinsoitto rannalla
2
155
Vastaukset
Niin, ja vedessä oli kiviä jonossa, joita pitkin kävelin merelle päin. Ajattelin, että pitää varoa, ettei kengät kastu. Ajattelin myös, että veikkaukselta soittaneen miehen ääni on jotenkin tutun kuuloinen.
Uni on yleensä ja erään teorian mukaan jopa aina toiveen ilmentymä. En tiedä onko sinulla kuponki vetämässä, mutta unessa koet yllättävän väliintulon jonkin korkeamman voiman taholta eli Veikkaus Oy:n.
Kävelit unessa merelle päin ja astelit jonoon asetettuja kiviä pitkin. Et halunnut kenkiesi kastuvan, joten sinulla ei oikeastaan ollut paljon vaihtoehtoja. Joko seuraat kiviä, eli valmiiksi asetettua reittiä taikka jalkasi kastuvat.
Unesi antaa ymmärtää, että mahdollisesti seurasit kohtaloa, jossa sinulla ei ollut vaihtoehtoa. Kenties lottovoitto olisi ainoa keino muuttaa tilannetta.
Tutun oloinen ääni Veikkaukselta kertoo tilanteesta, että joku tuttu päästää sinut ahdistuksesta ja ikävästä tilanteesta. Hän siis ilmoittaa sinun voittaneen lotossa julkean summan, jolla pääset vapauteen etkä joudu seuraamaan kiviä hukkumiseen asti.
Toisin sanoen toivot (sekä voittavasi lotossa että) saavasi anteeksi joitain velvoitteita joltain tutulta, eli akordia eli anteeksiantoa.
Onko mahdollista, että kadut jotain tekemääsi ja toivot anteeksiantoa?
Toisaalta tämä uni voi viitata hyvin moneen asiaan. Kuvailemasi tapahtumaympäristö sai minut kokemaan asian hyvin melankolisessa valossa. Miksi lottovoitto liittyisi masentavaan ympäristöön? Kenties se on ainoa keino päästä pois?
Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä uni, kiitos sen jakamisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1592950- 502238
- 2352203
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2472006Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261720Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve451481Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä831470- 1321249
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3171070Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65905
