MJ-fanius = uskonto

Huh!

Siltä se alkaa vaikuttaa, kun äijähän saa tehdä mitä tahansa, ja silti aina pääsee kuin koira veräjästä. Kaikki selitellään jollain ihmeellisellä tavalla olemattomiin.

- Sai roikottaa pentua parvekkeelta koska ei pudottanut häntä.

- Sai tehdä lasten kanssa ihan mitä tahansa kun ei jäänyt kiinni, ei todistettavasti...

Olen kuullut kyllästymiseen asti kuinka MJ pelehtii kakaroiden kanssa sen vuoksi että "hän ei ole kasvanut aikuiseksi". Jos SINUN naapuriisi muuttaa joku keski-ikäinen ukko joka alkaa kerätä seutukunnan lapsia luokseen vaikkapa namuja tarjoten, ajatteletko vain että ukkeli ei ole kasvanut aikuiseksi ja haluaa sen vuoksi lapsia seurakseen?

12

735

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noitatohtori

      Emme me fanit nyt sentään sitä baby dangling juttua mitenkään hyvänä asiana pidä, mutta eikö positiivista sentään ollut se ettei mitään pahempaa tapahtunut? Emme halua puolustella Jacksonia, mutta eikö olisi jo aika unohtaa tuollainen typerä virhe? Jackson on itsekin myöntänyt toimineensa ajattelemattomasti. That's it. Kukaan ei ole täydellinen.

      Kukaan ei ole väittänyt, että lasten kanssa saisi tehdä "ihan mitä tahansa kun ei jäänyt kiinni, ei todistettavasti..." Pointti on siinä, että lain mukaan jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan, ja niin myös sinun pitäisi uskoa. Me uskomme Michaelin olevan syytön, mutta se ei tarkoita että hyväksyisimme pedofilian! Michaelin ei ole todistettu olevan pedofiili. Piste.

      • Huh!

        Ja suurimpana syynä tähän on se että se yksi poika osasi kuvailla MJ:n hepin värivirheet.


      • noitatohtori
        Huh! kirjoitti:

        Ja suurimpana syynä tähän on se että se yksi poika osasi kuvailla MJ:n hepin värivirheet.

        Jordyn kuvaus ei raporttien mukaan vastannut todellisuutta.

        http://biz1.1oftheservers.net/~mjcase/main.html
        Tuolla on vähän juttua sekä vuoden 93 tapauksesta että tästä uudemmasta.


    • kili

      Michael Jackson ei ole kuka tahansa tuntematon henkilö. Varmaan noin 90 % maailman väestöstä tietää kuka hän on. Hän ei kulje koulujen pihoilla houkuttelemassa lapsia. Lapset, jotka vierailevat hänen kotonaan, ovat joko sairaita tai köyhiä. Ja heitä on yleensä bussilastillinen ei yksi eikä kaksi.
      Miten niin hän pääsee kuin koira veräjästä? Eikö media ole pitänyt huolen siitä, että jokainen mitätönkin asia paisutellaan suhteettomiin mittoihin. Esim plastiikkakirurgia.
      Se että Michael esitteli lastaan kaiteen ulkopuolella ei ollut maailman viisain teko, mutta silti siitä tehtiin liian iso asia. Katso ympärillesi lapset istuvat autoissa ilman turvavöitä, isät heittelevät lapsiaan " leikkisästi" ilmaan. Oletko sinä heti arvostelemassa ja solvaamassa näitä isiä?
      Ei Michael ole mikään Jumala, eikä fanius ole mikään uskonto, itse haluan puolustaa tätä miestä, koska olen seurannut hänen uraansa tosi kauan yli 15 vuotta, ja tiedän hänen olevan paljon muutakin kuin iltapäivälehtien esittelemä friikki.
      Valitettavasti on liian paljon ihmisiä jotka uskovat mitä nämä roskalehdet kirjoittavat. Ensinnäkin he " unohtavat" kirjoittaa positiivisista asioista, vääristelevät ja ehkä ärsyttävintä on se kun he pilkkaavat, solvaavat ja esittelevät omia mielipiteitään asioista joista eivät viitsi edes ottaa selvää.
      Syytön kunnes toisin TODISTETAAN.

      • Huh!

        Aika jännää tosiaan että ne ovat sinunkin mukaasi miehiä jotka niitä lapsiaan ilmaan nakkelevat ja autossa ajattavat ilman turvavöitä. Ovatko miehet siis idiootteja noin yleisemminkin ottaen?

        Itse en osaa sanoa, kun minua ei koskaan ilmaan heitelty, enkä ole joutunut seuraamaan muidenkaan miesten ilmaan heittelyä ym. aivovammaista toimintaa.

        Solvaamisesta en tiedä, mutta jos isä heittää lapsensa parvekkeella ilmaan, niin kyllä minä moista arvostelen. Vaikka eihän nykyään saa mihinkään mitään puuttua... kenenkään "kasvatukseen" tai sen puutteeseen varsinkaan...


      • juho
        Huh! kirjoitti:

        Aika jännää tosiaan että ne ovat sinunkin mukaasi miehiä jotka niitä lapsiaan ilmaan nakkelevat ja autossa ajattavat ilman turvavöitä. Ovatko miehet siis idiootteja noin yleisemminkin ottaen?

        Itse en osaa sanoa, kun minua ei koskaan ilmaan heitelty, enkä ole joutunut seuraamaan muidenkaan miesten ilmaan heittelyä ym. aivovammaista toimintaa.

        Solvaamisesta en tiedä, mutta jos isä heittää lapsensa parvekkeella ilmaan, niin kyllä minä moista arvostelen. Vaikka eihän nykyään saa mihinkään mitään puuttua... kenenkään "kasvatukseen" tai sen puutteeseen varsinkaan...

        niinkö Michael teki..sinun mielestäsi? kas kun minä en nähnyt vaikka olen katsonut videon moneen kertaan..Koko kohu oli paljon melua tyhjästä..Lapsi ei ollut millään tavalla vaarassa.


      • Minä
        juho kirjoitti:

        niinkö Michael teki..sinun mielestäsi? kas kun minä en nähnyt vaikka olen katsonut videon moneen kertaan..Koko kohu oli paljon melua tyhjästä..Lapsi ei ollut millään tavalla vaarassa.

        Voi saatana mikä tollo olet.. Lapsiko ei ole millään tavalla vaarassa kun roikottaa parvekkeelta?! Oletko yhtä vastuuntunnoton paska kuin pedofiili-Jackson? Sinutkin saisi viedä saunan taakse.


      • Hippo
        juho kirjoitti:

        niinkö Michael teki..sinun mielestäsi? kas kun minä en nähnyt vaikka olen katsonut videon moneen kertaan..Koko kohu oli paljon melua tyhjästä..Lapsi ei ollut millään tavalla vaarassa.

        Lapsi oli selvästi vaarassa, ja teko oli todella typerä. Mikä on, kun et voi myöntää juttun tyhmyyttä kun jo itse Jackokin on sen aiemmin tehnyt? MJ kutsui tapausta: "Kauheaksi virheeksi" tms.


      • Anonyymi

        Kiitän tästä puheesta minkä kerroit ja joo olen hieman myöhässä täällä keskustelupalstalla, mutta aivan samaa mieltä!
        Yritän tässä keksiä keinoa kuinka todistaa vanhemmilleni että MJ on/oli toistaiseksi syytön, huoh hankalaa on tämä elämä.


    • Hippo

      Kyllä tuon lapsen roikottamisen typeryyden on jo Jackokin myöntänyt...

      Ei Jacko selviä kuin koira veräjästä, siitä Sneddon pitää huolen. Kyllä viranomaisten tutukimukset on sitä tasoa ettei Jackoa ole mitenkään helpolla päästetty. Päinvastoin. Jos MJ tosiaan on syyllinen, niin linnaan vaan. Olipa lapsuus kuinka ankea tahansa.

      Kaikki toivovat että totuus tulee julki, olipa se kuinka ruma tahansa. Kun olen osallistunut keskusteluun aiheesta, niin en ole huomannut että MJ-fanit mitenkään "puolustelisivat" lasten hyväksikäyttöä.

      • juho

        sinähän olet vain odottanut että kun kerran Michael on syyllinen niin..Sinähän olet tuominnut hänet jo etukäteen kauan sitten..


      • Hippo
        juho kirjoitti:

        sinähän olet vain odottanut että kun kerran Michael on syyllinen niin..Sinähän olet tuominnut hänet jo etukäteen kauan sitten..

        Jos, jos... Juttu voi kääntyä vielä aivan kumminpäin vaan. Kunhan langettava tai vapauttava tuomio on totuudenmukainen niin se riittää minulle. En halua että Jacko lähtee syyttömänä lusimaan, vaikka moni tilanteesta varmaan nauttisikin.

        Jackon musiikki on okei, mutta miehen olemus ja käyttäytyminen eivät. On yhtä moraalitonta julistaa joku syyttömäksi ennakolta kuin että jos joku tuomitaan etukäteen syylliseksi. Myönnän että olen varsinkin aiemmin uskonut Jackon syyllisyytteen, mutta kun paljastui ettei syyttäjällä tai oikeudella ole mitään aukotonta näyttöä Jackoa vastaan, niin silloin ajattelin ensimmäistä kertaa että MJ voisi myös oikeasti olla syytön.

        Tuo pornolehti joissa on Gavinin ja Jackon sormenjäljet, sekä mahdollinen Gavinin todistus ovat kaiketi raskainta arsenaalia Jackoa vastaan? Kumpa aiot uskoa jos poju kertoo oikeudesa että Jacko juotti hänet humalaan ja teki temppujaan sille? Valamiehistö joutuu pohtimaan tällaisia.

        100% syytön? Tuskinpa. Kaiketi jonkinlainen tuomio tulee siitä että viina ja porno olivat alaikäisen ulottuvilla. En usko MJ:n linnareisuun mutta isoihin sakkoihin kyllä. Vaan eihän sitä varmasti tiedä mikä on casen lopputulos? Toki eihän se mahdotontahan ole, että muutaman vuoden kakkukin tulee...

        Jos näin käy, niin en ole suinkaan kirjoittelemassa tänne että "mitäs minä sanoin". Mutta jos MJ todetaan syyttömäksi, niin toki fanit tietävät kertoa että heille juttu oli selvää alusta asti. Jälkiviisaus ei ole tässä tapauksessa kenenkään hyve, päättyipä juttu miten vaan.

        Mikään MJ vihaaja en ole, vaikka hymyilenkin vinosti irvokkaalle "popin kunkulle". Suunnittelen parhaillaan tuon boxin tai kokoelma albumin ostoa, jos talous antaa siihen myöhemin mahdollisuuksia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      153
      6777
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4038
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      45
      3276
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      132
      3084
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2876
    6. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2256
    7. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      42
      2142
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      272
      1993
    9. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      51
      1938
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1806
    Aihe