hiiden koulu

Nyt nähdään poliitikkojen tyhmä päätös kun rekijoen koulu suljettiin
3808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tietty sinne tulee noita mokkakikkeleitä levittämään tautejaan. Nyt on meinaan löydetty erilaisia pisaratartuntana leviäviä tauteja Suomesta. Ei siis tarvi olla noiden kanssa hlökoht. kontaktissa vaan taudit leviää ihan normiteitse esim kun ne koskettaa omenaa kaupassa. Kiitos Salon päättäjät ja ennenkaikkea Suomen hallitus tästä "rikastumisesta"!

Äänestä

Kiitos Salo

Nyt nähdään että miten asioita hoidetaan -

suomalaiset lapaset vain suuriin keskuksiin ja ulkolaiset tilalle ?

Äänestä

Nyt olisi pienet koulut tarpeen , ei Koronan vaan huumeiden vuoksi.
Pitää ihmetellä päättäjien aneemista aivotyöskentelyä. Kuinka 50 oppilasta tuottaa voittoa kun heidät siirretään toiseen kouluun josta edelleen väistötiloistaväistötiloihin.
Rekijoki olisi oiva paikka etäopetukeen jossa voisi hyvin antaa lähiopetusta, mutta päättäjät määräävät että säästää pitää vaikka säästöohjelma tulisi kuinka kalliiksi tahansa.
Päättäjien säästöt tarkoittaa aina suunnattomia kustannuksia. Taloustiedettä on ihmeellinen asia kun päättäjät eivät saa numeroita täsmäämään niin aletaan tuunaamaan niin suurta kuviota ettei enää tarvitse lukujen täsmätä vaan kaikki sokaistuvat suunnattomasta hankkeesta. On hyvä esimerkki OL 3 joka on kesken vielä pitkään ja rahaa palaa järjettömästi mutta sähköä ei vain tule. Laitoksen käyttöikä pitää suhteuttaa rakennusajan pituuteen joten laitos tuottaa vielä sähköä ensi vuosituhannen vaihteessa täyttä häkää. Nyt vuosi 2021. Kyllä se siitä alkaa toimimaan kun oikein säästetään. Sääntöhän on tehokas tapa saada suuret kustannukset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rekijoki kirjoitti:

Nyt nähdään poliitikkojen tyhmä päätös kun rekijoen koulu suljettiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu