Onko sua oman

kokemuksesi mukaan syrjitty ja/tai kiusattu työpaikalla?
11166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On kiusattu.

Äänestä
  • Onko sitä jatkunut pitkäänkin?

    Äänestä

Ei niinkään työpaikalla, mutta muuten, joskus harvoin.

Äänestä

On viimeiset kaksitoista vuotta

Äänestä

Ei, vaikka poikkean kyllä. Tiedän.

Äänestä
  • Ihmettelin kellonaikaa, ett miten se voi olla enemmän kuin mitä kello on nyt. Mutt hitsit vieköön, kellot siirrettiin just talviaikaan!!

    Eli tämä vastaus tulee aiemmin kuin se mihin vastataan. Siinä sitä on aikamoista symboliikkaa...

    Äänestä

On kiusattu ja syrjitty työpaikalla.

Äänestä

Ei vaan maailmalla.

Äänestä

Ikäväpalsta on saanut toisen merkityksen. :D

Äänestä

Olen saanut osakseni epäasiallista kohtelua. En ole pelkästään itse näin kokenut, vaan myös esimiehen vahvistamana todettu asia. Ja tämä epäasiallinen kohtelu henkilöltä, jonka kanssa on tehnyt tiivistä yhteistyötä ja korkeammin koulutettu, kuin minä.

Lisäksi koen helposti ulkopuolisuuden tunnetta, koska aistin herkästi asioita ja tunnelmaa. Olen isossa porukassa hiljainen ja tarkkailija, toisaalta joskus myös pienemmässäkin porukassa. Koen joskus, ettei ajatuksiani/mielipiteitäni arvosteta, kun sitten satunnaisesti sellaisia esitän.

Äänestä

Sanotaanko näin että vähemmän olen hyviä asioita kokenut kuin pahoja elämäni aikana. Eikä elämänmittainen armeijatyylinen kyykyttäminen työpaikalla ainakaan muuta tulevaisuutta valoisammaksi.

Sitten kun elämä toivottavasti jonain päivänä päättyy niin ainoa muisto tulee olemaan juuri tuo alistaminen joka jo päiväkodista aloitetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysynvain kirjoitti:

kokemuksesi mukaan syrjitty ja/tai kiusattu työpaikalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu