Hei!
Olen ensimmäistä kertaa osallistumassa itsenäisesti kaksipäiväisille joulumarkkinoille myyjänä. Ennen olen myynyt tuotteita osana jaetuilla pöydillä samankaltaisiassa tapahtumissa.
Nyt kiinnostaisi tietää minkälaiset määrät teillä on mennyt tavaraa kahtena myyntipäivänä. Myynnissä minulla on mm. kransseja ja muuta pientä kodin sisustustavaraa.
Menekki kaksipäiväisillä käsityömarkkinoilla
2
72
Vastaukset
- MillaisetMessut
Tuo riippuu paljon messujen kävijämäärästä, kävijöistä (ovatko nuoria/vanhempia, nuoret usein tekevät itse ja vanhemmat ostavat) ja kuinka paljon sinulla on "kilpailijoita". Kävijämäärän arvio sinulla varmaan on, nuoria osallistujista on usein hieman vähemmän 30-40%. Kranssit ja muu sisustustilpehööhi on suhteellisen yleistä näin "joulun alla", eli kilpailijoita löytyy. Tosin osasta voi taas olla hieman aikaista ostaa kranssi jouluksi jo tässä vaiheessa.
- Pruut
Kävijöitä on edellisinä vuosina ollut noin 20 000, joten potentiaalisia asiakkaita riittää. Ajattelin lähinnä millä määrällä tavaraa te olette varustautuneet itse? Ennen on mennyt lähes kaikki, mutta nyt on oma pöytä ja iski paniikki.
Markkinat ovat vasta lähempänä joulua ja aika pieni osa tuotteistani on ns. suoraa joulutavaraa, kranssit ja muut ovat sellaisia ajattomampia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2613195Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741254- 661183
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180988Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47876- 60856
- 47809
- 45742
- 40731
- 39688