KIITOS ÄÄNESTIN OIKEN SAIN ANSIONI
AVOIN KESKSTELU
Millä ihmeen devalvoinnilla KXXXXX pelottelee?
KXXXXX toteaa tuoreessa kirjassaan, että
"Tämän päivän näkökulmasta Suomen eurojäsenyys näyttää vakavalta
talouspoliittisesti erehdykseltä".
KXXXXXX kuitenkin tunnustautuu nykyisen valtarakenteen kannattajaksi sanomalla,
että ”euroerehdyksen korjaaminen eroamalla eurosta ei ole nyt realistinen näkymä
poliittisten, juridisten ja taloudellisten syiden vuoksi”.
Tähän on pakko huomauttaa, että ainakin juridisten syiden vuoksi eurosta
eroaminen on mitä realistisin näkymä.
Tai olisi, jos laillisuudella olisi mitään merkitystä Suomen asioiden hoidossa.
Markan vaihtaminen euroksi tapahtui nimittäin maamme perustuslain vastaisesti.
Euron käyttöönotosta ja markasta luopumisesta ei edes ole eduskunnan säätämää
lakia.
Taloudellisiakin syitä euron pakkopaidasta omaan rahaan siirtymiseen on.
Kaikki muut Pohjoismaat pärjäävät omalla rahalla ja Suomea paremmin.
Otetaan esimerkiksi suuresti viennistä riippuvainen sahatavaran tuotanto.
Euroaikana Suomen sahatavaran vuotuinen tuotanto on supistunut kolme miljoonaa
kuutiometriä.
Samaan aikaan Ruotsissa tuotanto on kasvanut saman verran.
ÄÄNESTIN OIKEIN SAIN ANSIONI
***ÄÄNESTÄMÄLLÄ OIKEIN MAHDOLLISUUS
UUSI-VALINTA
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860