Eiks lähes kaikkee käytetä myös maataloudessa/yrityksissä, puoliksi ja ykstyistaloudessa sit se toinen puoli, kuten silmälasit esim. jos sellaiset joutuu ostaa? Eikö kaiken sääntöjen mukaan nekin voisi laittaa vähennyksiin ainakin sen puolet? Pesuaineet ja pesukoneen, eiks senkin voisi laittaa pulet maatalousvähennykseen? Entä muut sellaiset laitteet ja konneet?
Verovähennykset?
31
1580
Vastaukset
- JärkiKäteenTässäkin
Kyllä se paremminkin on niin, että tuotetta on oltava kahdet, joista toinen menee verovähennyksiin. En todellakaan pese samalla pesukoneella utareliivejä ja lakanoita. Eli navetalla on oma kone siellä tarvittaviin pesuihin ja yksityistaloudessa omansa, eihän ole mitään järkeä edes kuljettaa sitä tavaramäärää edestakaisin navetan ja talon väliä, mitä päivittäin pestään. Samoin silmälasit on navetalla omat ja ne on hankittukin nimellä 'työlasit', eli ovat lujempitekoiset ja halvemmat, mm. Ilman heijastinpinnoitetta ja kaksitehoja, sillä toista tonnia maksavia kaksitehoja ei halua altistaa rikkoutumiselle tai lantakouruun putoamiselle lehmien hännästä, potkuista, puskuista tai muista yllättävistä syistä johtuen. Kännykkä on yksi ja sama, mutta siihenkin vaihdan suojakuoren navetalle mennessä, muuten haisisi aina navetalle kun taskussa kerää likaa ja lehmänkarvoja.
- kewadq
http://taloushallintoa.blogspot.fi/2011/07/kulujen-vahennyksesta-verotuksessa.html
http://keskustelu.suomi24.fi/t/4987060/silmalasit-ja-verotus
Silmälasit voi vähentää, jos ne on pakko hankkia nimenomaan työn vuoksi - esim. näyttöpäätteelle erityisesti suunnitellut lasit, tai jotkin erityisturvalasit. Mutta jos joudut hankkimaan lasit ihan jokapäiväistä elämää varten, kyseessä on tavallinen elatusmeno, ei vähennyskelpoinen. Sama koskee monia muitakin asioita, joita käyttää sekä töissä että vapaa-ajalla. Ja sama koskee yrittäjien lisäksi myös palkansaajiakin, siinä tapauksessa että työntekijä joutuu itse ko. asian kustantamaan.
Palkansaajat saavat kuitenkin verotuksessa automaationa tulonhankkimisvähennyksen, joka kattaa erilaisia työstä johtuvia pikkukuluja, riippumatta siitä onko niitä kuluja vai ei.- normijamppa
suakohan pikkarittii vähentöö verotuukses, xxl kokkoo ois:DD
ah ah ah
- maksankaiken
täällä eräät teki konehallin, tai no autotalliksi ne sen oikeesti teki kun niitten mersut siel aina on niin kehuivat miten edullisesti pystyy 300m2 tallin tekemään.
kyllähän edulliseksi tulee jos 1/4 lähtee alvienmukaan pois ni mikäs siinä, ja sitten ne kaikki muut vehkeet ja vermeet miten hankittu ja kenen varoilla...
puhelimet, sähkölaskut, autot, vedet ja jopa talon lisäsiivet koska toimistohan pitää olla jotta pystyy ne hirveet paperihommat tekee, arvaten kuka maksaa ja miten täydellä hintaa.
aivan, teeppä normijamppa ite nää ni yllätyt. maksat kaikesta täydenhinnan ilman mitään apuja.
jeahjeah. ja sitten vielä ruokaapukortit lyödään pöytään ku köyhii ollaan...niinpä niin.- rainerr
siis mitä? saako jussi esim auton ja konehallin käyttöönsä jos on ns viljelijä?. huhuhuh. ruoka-apukortti mikä se on?
sähköt vedet ja puhelimet? eikö ne maksa niist sit mitään?
helepolla pääsöövät jos tuo totta on - tukiaisgubbe
Ei se nyt ihan noin yksinkertaisesti mene. Viljelijät tekevät kyllä selvityksen maatalouden ja yksityiskäytön välillä, eikä yksityiskäyttöön menevästä saa vähentää alvia. Ja jos maatalouden koneita käytetään yksityistaloudessa, pitää niistä tehdä korjauserät. Työhuoneesta viljelijät saavat vähennyksen aivan samoin perustein, kuin palkasaaja "normijamppa", jos pystyy asian perustelemaan verottajalle.
Esimerkkinä tuosta työhuonevähennyksestä, vaimoni on ihan perusduunari valtion toimessa, mutta tekee etätyötä kotona suurelta osin, hänen työhön kuuluu paljon sellaista, jossa on salassapitovelvollisuus, joten siihen tarvitaan ihan erillinen työhuone ja lukittavat arkistokaapit ym. että tuo salassapitovelvollisuus on mahdollista. Vaimoni saa verotuksessa täyden työhuonevähennyksen. Vaimoni saa myös verovähennyksiin työkengät ja vaatteet, sekä auton käytöstä maksetaan km-korvaus. Toimistotarvikkeet saa vähentää verotuksessa, joita kaikkia ei työnantaja kustanna. Työnantaja kustantaa netin ja tietokoneen, niiden yksityistä käyttöä ei vuorostaan kovin hyvin valvota, joten kuinkahan moni "normijamppa" selailee työnantajan tietokoneella työnantajan laskuun yksityisiä juttujaan netissä.
Jos viljelijät saisivat jotenkin erikoiskohtelun verotuksessa muihin kansalaisiin nähden, olen sata varma, että joku olisi jo aikaa sitten tehnyt asiasta kantelun oikeuskanslerille kansalaisten yhdenvertaisuuden nimissä. - gotlerrr
niihä te aina puhutte mut "normijamppa" on maksumies aina
- homesweethomet
niin, ne ei vissii ilimoottele ihan niiku oikein ois:D
vähä niiku "kottiin päin" meininkii:D - JOPPETIERÄÄNÄÄ
rainerr kirjoitti:
siis mitä? saako jussi esim auton ja konehallin käyttöönsä jos on ns viljelijä?. huhuhuh. ruoka-apukortti mikä se on?
sähköt vedet ja puhelimet? eikö ne maksa niist sit mitään?
helepolla pääsöövät jos tuo totta onNOOR, JOPPE ALOOTRUKSES KUVAALIHIN SOSRUHUN TYÖTRÖMYYS/HARKINNAAN VARAASTRA APU-OHJELMAAHAN,,,:))))))
- Aaatos
Minä halausin myös pesasta likaantuneet pressut isossa koneessa, yms. isompaa pestävää ja paksut haalarit.
- perusjamppaeimaksele
gotlerrr kirjoitti:
niihä te aina puhutte mut "normijamppa" on maksumies aina
Miten niin "normijamppa" on muka maksumies aina? Vähemmän tienaava "normijamppa" ei ole juuri maksumies tässä yhteiskunnassa, nimittäin "normijamppa" ei juuri maksele valtionveroa, vaan käytännössä kunnallisveroa. Jos "normijamppa" sattuu olemaan perheellinen ja perheessä vaikkapa kaksi peruskoulua käyvää lasta, niin jo pelkästään lasten koulunkäyntiin nuo "normijamppan" muksut saa n. 13000€ valtiolta apua (siis kunta saa valtionapua näiden lasten osalta . 6500€/muksu). Ja tämä on vaan yksi, mitä "normijamppa" kuittaa valtiolta, sitten on muutakin.
- Mikäestäänormijamppaa
gotlerrr kirjoitti:
niihä te aina puhutte mut "normijamppa" on maksumies aina
"normijamppa" voi tehdä yhtälailla verotuksessaan vähennyksiä ja verosuunnittelua, kuin y-tunnuksen omaavakin. "normijamppa" voi ryhtyä itse yrittäjäksi ja myydä oman työpanoksensa yhtiönsä kautta, yhtiö maksaa "normijamppan" palkan, jolloin "normijamppa" voi ottaa vain vähän ansiotuloja ja loput pääomatuloina, km- ja päivärahoina, sekä pesettää työvaatepyykkinsä yhtiön koneella ym. "normijamppa" vaan joutuu sen jälkeen yhtiönsa kanssa tekemään kirjanpidot ja hoitamaan itse kaiken paperityön, että sille työhuoneellekin tulee käyttöä ja saa sen täyden työhuonevähennyksen... "normijamppa" voi myös rakentaa yhtiönsä Mersulle vaikka millaisen hallin yhtiönsä piikkiin. "normijamppa" voi myös hakea erilaisia yritystukia tuolle yritykselleen, vaikkapa siihen Mersun ostoon. "normijamppa" voi myös matkustaa tuon yrityksen piikkiin ja saa siitä vielä päivärahat, ulkomaanmatkoihin on hyvä suorittaa joku ulkomaakauppakurssi, sekin tietty "firman piikkiin", niin homma on uskottavampi. Leader-rahoitusta voi "normijamppa" hakea siinä missä toisetkin hankkeilleen, erityisesti suunnitelmakartoitukset on hyviä hankkeita, niissä pääsee matkustamaan ja muitakin kuluja saa ainakin paperille, että homma menee läpi.
- TarkastiOttaen
homesweethomet kirjoitti:
niin, ne ei vissii ilimoottele ihan niiku oikein ois:D
vähä niiku "kottiin päin" meininkii:DOletko kuullut sellaisesta kuin yhtenäistämisohje? Tarkoittaa sitä, että maatalous- ja yksityiskäytön erottelussa on minimisummat, jotka ainakin täytyy laittaa yksityistalouteen, joko henkilölukumäärän perusteella tai suoraan prosenttiosuudella. Esim . puhelinkuluista puolet, mutta aina vähintään 250 euroa on yksityistalouden osuus. Että tähäntyyliin 'kotiinpäin' vedettynä.
- VieläTarkemmin
TarkastiOttaen kirjoitti:
Oletko kuullut sellaisesta kuin yhtenäistämisohje? Tarkoittaa sitä, että maatalous- ja yksityiskäytön erottelussa on minimisummat, jotka ainakin täytyy laittaa yksityistalouteen, joko henkilölukumäärän perusteella tai suoraan prosenttiosuudella. Esim . puhelinkuluista puolet, mutta aina vähintään 250 euroa on yksityistalouden osuus. Että tähäntyyliin 'kotiinpäin' vedettynä.
Korjaus: puhelinkuluista puolet 500 € asti ja sen jälkeen vähintään 250€ yksityistalouteen. Ja vain niille henkilöille, joita verotetaan maatalouden tulosta, ei siis lapsien puhelinkuluja lasketa mukaan vaikka olisivatkin samalla laskulla kuten meilläkin ovat.
- normijamppa
ai ai ai....
- normijamppa
Mikäestäänormijamppaa kirjoitti:
"normijamppa" voi tehdä yhtälailla verotuksessaan vähennyksiä ja verosuunnittelua, kuin y-tunnuksen omaavakin. "normijamppa" voi ryhtyä itse yrittäjäksi ja myydä oman työpanoksensa yhtiönsä kautta, yhtiö maksaa "normijamppan" palkan, jolloin "normijamppa" voi ottaa vain vähän ansiotuloja ja loput pääomatuloina, km- ja päivärahoina, sekä pesettää työvaatepyykkinsä yhtiön koneella ym. "normijamppa" vaan joutuu sen jälkeen yhtiönsa kanssa tekemään kirjanpidot ja hoitamaan itse kaiken paperityön, että sille työhuoneellekin tulee käyttöä ja saa sen täyden työhuonevähennyksen... "normijamppa" voi myös rakentaa yhtiönsä Mersulle vaikka millaisen hallin yhtiönsä piikkiin. "normijamppa" voi myös hakea erilaisia yritystukia tuolle yritykselleen, vaikkapa siihen Mersun ostoon. "normijamppa" voi myös matkustaa tuon yrityksen piikkiin ja saa siitä vielä päivärahat, ulkomaanmatkoihin on hyvä suorittaa joku ulkomaakauppakurssi, sekin tietty "firman piikkiin", niin homma on uskottavampi. Leader-rahoitusta voi "normijamppa" hakea siinä missä toisetkin hankkeilleen, erityisesti suunnitelmakartoitukset on hyviä hankkeita, niissä pääsee matkustamaan ja muitakin kuluja saa ainakin paperille, että homma menee läpi.
ni muta gun se ei vaan ni mee.tieräks et huijaamisel ei pitkäl pötritähä?
ainakki nuapuris jo tietee touhrus ja monet muuttii, häppee olla tyhymä huijari.jokaine ittesä tuntee mik o oikkein ja mik viärin - normijamppa
JOPPETIERÄÄNÄÄ kirjoitti:
NOOR, JOPPE ALOOTRUKSES KUVAALIHIN SOSRUHUN TYÖTRÖMYYS/HARKINNAAN VARAASTRA APU-OHJELMAAHAN,,,:))))))
anna ruoka-apukortti?
- hohjaa
normijamppa kirjoitti:
ni muta gun se ei vaan ni mee.tieräks et huijaamisel ei pitkäl pötritähä?
ainakki nuapuris jo tietee touhrus ja monet muuttii, häppee olla tyhymä huijari.jokaine ittesä tuntee mik o oikkein ja mik viärinNiin mikä ei mee? Verovähennykset kuten työhuonevähennys, kodin ja työpaikan välisten matkakulujen vähennys, yms. menee läpi heti kun sinulla on niihin perusteet, eikä tarvitse huijata mitään.
Leader-hankerahoituksen saat heti, kun sinulla on hyvä hankeidea ja hyvä toteuttajaporukka. Eikä tarvitse huijata.
Ja yrityksenkin voit perustaa ihan huijaamatta.
- IHA-SÄÄLIKSI-KÄY
NO HEI "NORMIJAMPPA" KERROHAN MITÄ NORMAALIA ON JOPASSA
JOPPE ON AIVOILTAAN KU TALITIAINE LIVERTELEE SAMAA SIRITYSTÄ
JA SYÖ SAKSALAISIA TALIPALLOJA AINOO MITÄ MUISTAA ON LENTÄÄ TAKAS TALIPALLONSALUOKSE
SE ON SILLE NORMAALIA- normijampppa
ah ah ah daidaa jussia gaivella ku textii rupeaa suoltamahan, antakke tulla ni gatotan guka keksii parraimmat seliitykset:DT
t.normijamppa - herraheinähattu
olen maatilalta ja periaattees saan kaik lähes puolta halvemmalla kuin esim tehdastyöläinen, esim talouden ruoat,rakennukset sekä koneet...vaikkapa se mönkkäri.
rupea sinäkin viljelijäksi - JOPPENOLOON
herraheinähattu kirjoitti:
olen maatilalta ja periaattees saan kaik lähes puolta halvemmalla kuin esim tehdastyöläinen, esim talouden ruoat,rakennukset sekä koneet...vaikkapa se mönkkäri.
rupea sinäkin viljelijäksiEI JOPPE TAIVU ETES PASKALLE SE VETÄSEE HOUSUUNSA JA HOITOTÄTI PESEEE...
SE SYÖ VAA SAKSALAISIA TALIPALLOJA JA JUO FAIRIA - hempppavvn
herraheinähattu kirjoitti:
olen maatilalta ja periaattees saan kaik lähes puolta halvemmalla kuin esim tehdastyöläinen, esim talouden ruoat,rakennukset sekä koneet...vaikkapa se mönkkäri.
rupea sinäkin viljelijäksiei niihin ruoka kuulu.
- viinakovierahat
Ai, kyllä pitää ollo köyhä rotta, jos ei ole varaa edes mönkijään, duunarillehan kaikki muu on ilmaista ja menee työn-antajan laskuun.
- goldspoon
no mitensää 1500e nettopalkasta maksat mönkijöitä ku pankille 800e menee asuntovelekaa ku ei oo perinnöks saatu asuntoakaan ja syyväkkin pitäis jottain.
ei kaik oo syntyny kultalusikka persiis
- verotarkastettu
On muuten sitten tosi tarkkaa, jos sattuu tulemaan verotarkastus ja käydään läpi kirjanpito, sekä tositteet.
Tämä mahdollisuus on nimittäin aina olemassa ja koska kyseessä on maatiloilla aika monenlaisesta toiminnasta vie verotarkastus aikaakin. Tarkastus on aika tarkka, käydään läpi pankkitilit, ja kaikki veroilmoitukset (joita annetaan maa ja metsätaloudesta erikseen, arvonlisäverotus ja energiaveronpalautukset).
Tarkastuksen tarkkuutta kuvaa hyvin, kun omalle kohdalleni oli sattunut kirjausvirhe, oli vahingossa mennyt maatalouden kirjanpitoon yksityistalouteemme kuuluvaan wc-laitteeseen asennettu varaosa 18,90€. Toinen epäselvyys liittyi kaivinkoneen telojen hankintaan, joiden kirjaus ei ollut mennyt oikein. Muuten ei ollut huomauttamista, mutta näistäkin tuli sanktiota ihan riittävästi.
Suosittelen, että yksityistalouden erottaa mahdollisimman tarkasti ammattiin liittyvistä hankinnoista mm. erillisellä sähkönmittauksella ja erillisellä pesukoneella työvaatepyykille. Tuolla jo aiemmin mainitut korjauserät kannattaa tehdä huolella mahdollisen tarkastuksen vuoksi, että pystyy heti selventämään verottajalle, jos joku kateellinen naapuri tekee ilmiantoja vaikkapa traktorin käytöstä nuorison ajeluissa, eli säilyttää maksetut päiväverokuitit ja kirjaa korjauseriin traktorin yksityiskäytön niidenkin ajeluiden osalta.
Verotarkastuksiahan tehdään nykyään tosi harvoin, mutta sopivasti v##tumainen naapuri voi sellaisen järjestää. Minulle tälläinen naapuri järjesti tämän tästä vaikka mitä vilkkaalla mielikuvituksellaan, milloin sain täydellisen kotietsinnän muka varastetun tavaran vuoksi (kaksi niitäkin ehti olemaan, kunnes virkavalta uskoi, etti minulla ole mitään laitonta täällä farmilla), ulkomaanmatkoiltani palattuani (jos vain naapuri tiesi matkustaneeni) sain olla tullin täydellisessä tarkastuksessa joka kerta, siis perse kaivettiin ja auto purettiin/kuvattiin. Vuosi sitäkin riesaa riitti, mutta v##tutti olla aina siellä tarkastuksessa.
Naapuri muutti pois ja on saannut olla rauhassa monta vuotta. Hyvää tässä oli, että tuli tutuksi eri virkamiesten tarkastustavat ja oppi asioimaan mm. poliisin, tullin ja verottajan kanssa, sekä tekemään vastineita lukuisiin valituksiin. Naapuri tarjosi tietämättään hyvän koulutuksen monelle alalle, myös verotukseen. - ukkolann
onko se hyväksyttävää et työhaalareille yms. likaiselle oma pyykkikone?
- JUU-ETET-SILLAHIL
MUL O 5 PYYKKÄRIÄ KU VEROTUKSES EI OO SITÄ MÄÄRÄHÄÄ RAJATTU ERIKSENSÄ
O HIANOPYYKIL OMANSA SITE ON LIKASEL OMANSA PYHÄ VAATTEHIL OMANSA
JA SITTE VIÄ KENGHIEN PESUKONE ERIKSENSÄ - dukiasuann
kunnon tuet ja pyykkikonneet kaupanpiälle, kyllä kelepoo!
- YRITTÄJÄKSI.PÄÄSISIKÄÄN
dukiasuann kirjoitti:
kunnon tuet ja pyykkikonneet kaupanpiälle, kyllä kelepoo!
SINÄHÄN ET OLE YRITTÄJÄ MINÄ OLEN JA TIEDÄN MITÄ TARVITAAN
SIINÄ MEILLÄ ERO
EI KUKA TAHANSA PÄÄSE YRITTÄJÄKSI - kovaonn
YRITTÄJÄKSI.PÄÄSISIKÄÄN kirjoitti:
SINÄHÄN ET OLE YRITTÄJÄ MINÄ OLEN JA TIEDÄN MITÄ TARVITAAN
SIINÄ MEILLÄ ERO
EI KUKA TAHANSA PÄÄSE YRITTÄJÄKSIvähä niiku se siivousjuttu iltasanomissa, eli vetelen välistä:DDDauhhkovaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Rasismia kaikkialla näkevät ovat Suomen tyhmimpiä ihmisiä
ja monillahan kuluu myös mielialalääkkeitä, eli päässä on ongelmia. Mutta he eivät tajua kuinka paljon ja ihan todellis3476939Ei kahta sanaa etteikö Petteri Orpo hyväksy rasismia
Koska jatkaa hallituksessa rasistisen perussuomalaisiksi itseään kutsuvan puolueen kanssa. Se on Petteri Orpon arvomaai735981Mitkäs nuorisoporukat ovat toisia nuoria ryöstelleet (selvää rassismia)
No poliisi kertoo, että maahanmuuttajataustaisia ovat, ja isot porukat sillä yhden suomalaisen uhrin kimpussa on ollut j1955453Pitkän linjan yritysjohtaja: Suomen tapahtumat eivät ole Aasian kärkiuutinen
Viimeaikaista kohua on käytetty sisäpoliittisena lyömäaseena, Thomas Zilliacus sanoo. – Koska asiaa kuitenkin kommentoi834258Demarit ovat oikeasti törppöjä eli heikkoälyisiä
ja todistavat sitä päivittäin täällä lapsellisilla jutuillaan. Kauheasti on hehkuttaneet kuinka demarien kannatus vaan503451HS 12/25 kysely: persut romahti, demarit raketoi
Kyyti on kylmää persuleirissä, saattaa vetää siellä silmätkin viirulleen. Sen sijaan SDP:n puoluetoimistolla voidaan pok663405Perussuomalaiset eivät harrasta maalittamista kuten vasemmisto
Huomaa tässä keinotekoisessa "rasismi"-kohussakin kuinka vasemmistolaiset maalittavat Perussuomalaisia. Me emme vastaava63393Juuri Suomen valtamedian toimittajat teki "silmävääntelystä" sen kohun
ja ilmeisesti ottivat yhteyttä myös ulkomaisiin medioihin, että katsokaas tätä. Mutta Japanin medioissa on asiaan suhta533322Töppö-persut ovat todella tyhmiä
sen kertoo tämäkin avaus: "Persujen suosio vain laskee" Töppö-persu vaan unohtaa, että ennen tätä galluppia persujen kan373074Maataloustuet voi poistaa, naudan tuottajahinta pompsahtanut 25 %
Enää ei tarvitse veronmaksajien tukea, koska maajussi saa lihasta nyt hyvää hintaa. https://yle.fi/a/74-20198739122307