Mamut ja lestat

Tämän palstan vakituisia aiheita on mamut ja lestat. Kumpikin ryhmä ajelee hienoilla autolla ja elää leveästi esittäen. Molemmat elävät sosiaalietuuksien varassa, mutta lestat lisääntyvät enemmän. Eikä mamut kyllä niin leveästi elä yhteiskunnan tuilla kuin lestat. Onko meillä siis ollut aina veroja kiertävä ja yhteiskuntaa hyväksikäyttävä ryhmä eli lestat, mutta sitä ei ole tajuttu? Onko sotia kokeneen Suomen kansaa kustu silmään esittämällä pyhää uskovaista ja uusia kansalaisia tehtailevat hyväntekijäporukkaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yhdessä järkyttävässä tapauksessa turvapaikanhakija puukotti lääkäriä, kun tämä yritti pelastaa pienen, kahdeksan kuukauden ikäisen vauvan hengen. Vauva kuoli sairaalassa kahden päivän päästä parhaasta mahdollisesta hoidosta huolimatta. Lääkäri joutui puukotuksen takia leikkaukseen, ja kaksi sairaanhoitajaa sinnittelee parhaillaan teho-osastolla.

Ketään ei ole rangaistu tapahtumasta. Paikallinen lehdistö ei saa kertoa tapauksesta. Henkilökunta sai tiedon sähköpostitse.

Mitä olisi tapahtunut jos saksalainen olisi puukottanut lääkäriä ja kahta sairaanhoitajaa, naislääkäri kysyy? Tai jos hän [saksalainen] olisi heiluttanut omaa syfilis-virtsaansa sairaanhoitajan naaman edessä ja uhannut hoitajaa tartunnalla? Vähintäänkin hän olisi joutunut suoraan putkaan ja myöhemmin oikeuteen. Näiden turvapaikanhakijoiden kohdalla mitään ei ole tässä asiassa tapahtunut.

Naislääkäri lähettää myös “Refugees Welcome” -porukalle terveisiä.

Saksa koraani

Lääkäri haluaisi kerätä kaikki nämä juna-asemilla olevat, tervetuloa toivottavat ihmiset kokoon ja tuoda heidät sairaaloiden ensiapuklinikoille avustajiksi.

Tämän jälkeen hän haluaisi sulkea samat ihmiset yhteen rakennukseen yhdessä turvapaikanhakijoiden kanssa, jossa he saisivat huolehtia turvapaikanhakijoista ilman poliisin ja poliisikoirien avustusta.

Lähteet:
http://hommaforum.org/index.php/topic,105338.30.html
http://www.express.co.uk/news/world/614793/German-hospital-refugees-asylum-seekers-migrants-demand-breaking-point

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Silmään-kustu kirjoitti:

Tämän palstan vakituisia aiheita on mamut ja lestat. Kumpikin ryhmä ajelee hienoilla autolla ja elää leveästi esittäen. Molemmat elävät sosiaalietuuksien varassa, mutta lestat lisääntyvät enemmän. Eikä mamut kyllä niin leveästi elä yhteiskunnan tuilla kuin lestat. Onko meillä siis ollut aina veroja kiertävä ja yhteiskuntaa hyväksikäyttävä ryhmä eli lestat, mutta sitä ei ole tajuttu? Onko sotia kokeneen Suomen kansaa kustu silmään esittämällä pyhää uskovaista ja uusia kansalaisia tehtailevat hyväntekijäporukkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu