Käyn yksin. Eelläkö muista? Vai jälemmäksikö jäin?
En tiedä. On kauan siitä, kun ihmisen toisen näin.
Ehk’en minä koskaan nähnyt. Se on häipynyt muistostain.
Kenties se on syntymässä oma äitini ollut vain.
Vai lienenkö unessa nähnyt, sun, toisen ihmisen.
Kenties sinut kerran löydän, kenties sua löydä en.
Mikä viestisi lie: ilo? tuska? Sitä en minä tiedä lain.
Mut, varma on: itseni löytää minä voin sinun kauttas vain.
(U. Kailas)
En tiedä. On kauan siitä, kun ihmisen toisen näin.
Ehk’en minä koskaan nähnyt. Se on häipynyt muistostain.
Kenties se on syntymässä oma äitini ollut vain.
Vai lienenkö unessa nähnyt, sun, toisen ihmisen.
Kenties sinut kerran löydän, kenties sua löydä en.
Mikä viestisi lie: ilo? tuska? Sitä en minä tiedä lain.
Mut, varma on: itseni löytää minä voin sinun kauttas vain.
(U. Kailas)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Katteleppas tuota eläkeläis-alennus-aloitusta.
Siellä kerrotaan kaikki.
Siilillä on sit lohtu-musa-aloitus.
H.
Mussukka.
Niin sinä olet minun,
Sinä olet minun.
Ole sinä minun,
Lohtuni.
Missä lienet, en nimeäs muista, sinun katseesi muistan vaan.
Miksi maailma meidät heitti niin kauaksi toisistaan?
En ikävöi ketään muuta, en tunne, ei kiinnostakaan
mutta sinut jos vielä löydän olen onnekkain päällä maan.
Monet ihmiset pelkäävät yksinäisyyttä, koska aavistavat joutuvansa huonoon seuraan.
MELARTIN
minusta vanhuuden yksinäisyydentunne johtuu siitä kun alkaa olla enempi ja enempi kun kuolee tuttuja ja läheisiä, eli ikävä heitä ei niinkään halua koko ajan jutella kaikkea muiden kanssa...
Eipä ole ollut niitä läheisiä paitsi kaksi kissaa, joita en osannut aikanaan arvostaa...
Entisiä tuttuja kuolee jatkuvasti. Ei vaikuta minun yksinäisyyteeni mitenkään. Pohjois-Pohjanmaalla kaikkien elämä on niin vittumaista, ettei kukaan halua olla toisille lisätaakkana vaan kärsii itse yksin kaiken. Siksi yksinäistä.
Kamala ympäristö onkin sinulla! Minä taas nautin saadessani kerrankin ajatella vain omaa hyvinvointiani. Koko aikuiselämäni olen ottanut muut huomioon, tehnyt todella parhaani kodikkuuden luomisessa, enkä sitä voi katua.
Nyt on oma vuoroni, elää niinkuin parhaakseni näen, ja kiitollinen olen tästä mahdollisuudesta, kun ei suuremmin ole taloudellisia huoliakaan.
Auttelen kyllä jälkipolvia jos ovat pulassa, ja jos kykenen annan joskus anteeksi velankin. Hyvä on elämäni sen ehtoolla, siitä kiitos.
Jos on perhe niin ei yksinäiseksi ehdi tulla. Vaatii tietysti sen että henkilösuhteet perheen ja/tai suvun sisällä eivät ole vuosikymmenten tuoksinassa menneet riekaleiksi.
Luulen että jos tosivanhaksi elän niin tuskin kovin montaa ihmistä lähelleni enää edes kaipaan. En joka päivä yhtään ketään? Ainakaan tämän hetken hyvänpäiväntuttuja en silloin enää kaipaa kotiini hölpöttämään omia turhia juttujaan...
Mutta tietysti toivon että jälkipolvet pitävät yhteyttä hamaan loppuun asti.
Yksinäisyyskin taitaa olla aika yksilöllinen käsite.