Tshehov kuvasi motivoitunutta kirjoittamista näin: "Jos ensimmäisessä näytöksessä seinällä roikkuu ase, kolmanteen mennessä sillä tulee ampua jotakin – jos asetta ei aiota käyttää, sitä ei tarvita seinällä."
Kuinka motivoituneesti kirjoitatte? Lankeatteko rönsyilyn syntiin kerronnassanne: tuotteko kerrontaan elementtejä, joilla ei ole tarinan kannalta mitään virkaa?
Ovatko turhat henkilöhahmot, luonteenpiirteet, miljööt, esineet ja tapahtumat oikeasti niin paha asia?
Itse ihailen motivoitunutta kerrontaa, josta kaikki tarinan kannalta turha on siivottu pois. Lukijana nautin sellaisesta eniten.
Kirjoitan novelleja. Tutkittuani syvällisesti kirjoitusprosessiani olen vihdoin alkanut ymmärtää, miksi novelleihini toisinaan jää epäolennaisia elementtejä. Se johtuu siitä, että saatan kesken kaiken muuttaa tarinaa hienoisesti, jolloin jokin alkuosan tapahtuma / hahmo / miljöö tms. jää elämään omaa irrallista elämäänsä, vailla tarkoitusta muuntuneessa tarinassa. Niin yksinkertainen ongelma, ja tajusin sen vasta nyt, vuosien kirjoittamisen jälkeen!
Olen yksinkertaisesti liian intuitiivinen ja hajamielinen kertoja. Tarinan osittainen hajoaminen voi tapahtua, vaikka tietäisin tismalleen, mitä haluan kertoa. Jännä ilmiö. Se tapahtuu ns. kaltevan pinnan logiikalla: uuden idean saatuani muutan yhtä pikku asiaa, sen seurauksena joudun muuntamaan toista asiaa vähäisen jne.
Kuinka oppisin keskittymään ja pitäytymään alkuperäisessä suunnitelmassani? Auttaisiko motivoituneessa kerronnassa jonkinlainen edeltä käsin laadittu tarinarunko?
Kuinka "motivoituneesti" kirjoitatte?
2
164
Vastaukset
Tarinarunko, esimerkiksi synopsis, auttaa, mutta hyvääkään suunnitelmaa ei kannata noudattaa orjallisesti. Kirjoittaessa syntyy lähes aina uusia oivalluksia, jotka voivat olla parempi kuin alkuperäinen suunnitelma. Tarinarungoissa voi myös syntyä se vaara, että tarina seuraa liian tiukasti juonta, eikä enää tunnu luontevalta.
Paras lääke rönsyilevään tekstiin ei välttämättä ole työtavan muuttaminen, vaan huolellinen jälkieditointi. Tarinoissa saa olla rönsyjä (vähemmän jos kyseessä on novelli) ja ne voivat jopa tukea tarinan teemaa olematta suoraan yhteydessä juoneen. Monesti rönsyilevät kirjoittajat eivät vielä kirjoittaessaan tiedä, mitkä rönsyistä tulevat olemaan merkittäviä tarinan kannalta. Kun tarinan on kerran kirjoittanut loppuun, sen voi kaikessa rauhassa lukea läpi ja leikata pois ne osat, jotka eivät tue kokonaisuutta. Tämä on täysin normaali osa kirjoittamisprosessia eikä mikään virhe, vaan nimenomaan asia joka joka tapauksessa tulee tehtyä.
Siinä mielessä "motivoitunut kerronta" onkin tietyssä määrin illuusio. Kun lukija näkee vain lopputuotteen, tämä näkee vain sen, minkä kirjoittaja on tarkoituksella jättänyt jäljelle.- haaveilijapersoona
Hyvä näkökulma, kiitos siitä! Moni hyvä idea on minulla syntynyt nimenomaan kirjoitusprosessin aikana – en haluaisi kahlita tätä luovaa prosessia. Se on mielestäni myös kaikkein nautinnollisinta kertomusten kirjoittamisessa: täydellinen uppoutuminen tarinan maailmaan, joka on alkanut elää.
Toisaalta jälkieditointi tuntuu kauhean suuritöiseltä, vaikka se on varmasti paras ratkaisu. Usein tulee mieleen, että keskittymiskykyni ei yksinkertaisesti riitä siihen savottaan. Olen kokenut melkein paniikkimaisia tunteita jälkieditoinnin edessä. Uskon sen kuitenkin muuttuvan kerta kerralta helpommaksi, kunhan vain rohkeasti käärii hihat ylös...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774672- 1801987
- 1321702
- 1481275
Miten minusta tuntuu että kaikki tietää sun tunteista mua kohtaan
Paitsi suoraan minä itse, vai mitä hlvettiä täällä tapahtuu ja miksi ihmiset susta kyselee minulta 🤔❤️161181- 351066
- 78963
- 52936
Hyvää huomenta!
Mietin miten suhtaudut minuun, jos kerron tunteista. Voinko enää sen jälkeen olla samassa paikassa kanssasi, jos koet as78892- 4868