Ei riitä mikään

Märkä-vain

Kyltymätön nainen

Seksiklinikka

Pakonomainen seksin tarve

seksuaalisesti kyltymätön nainen, nymfomaani

Seksuaalinen kiihotus ja laukeaminen vapauttavat aivoissa hermojen välittäjäainetta, dopamiinia, joka aiheuttaa mielihyvän tuntemuksen. Mielihyvän kokemuksen aiheuttavat myös monet muut tekijät kuten ihmissuhteissa koettu rakkaus ja turvallisuus, onnistuminen työssä, harrastukset ja fyysinen rasitus. Elämään kuuluu myös paljon mielipahaa aiheuttavia tekijöitä. Epäonnistuminen ja pettymys ovat monelle täysin sietämättömiä tunnetiloja, joita on päästävä pakoon keinolla millä hyvänsä. Joillekin ihmisille seksi voi olla eräs keino paeta mielipahantunteita. Tällöin voi syntyä tilanne, jossa seksi saa ylikorostuneen osan ihmisen elämässä. Seksuaalisen tunteen ja kiihotuksen saaminen voi muodostua koko elämää ja olemassaoloa ylläpitäväksi tekijäksi. Tällöin seksin toteuttamisen tieltä joutuvat väistymään kumppanin, perheen ja työelämän tarpeet: ihmisen kaikki toiminnot liittyvät jollakin tavalla seksuaalisten halujen ja mielihyvän saamiseen.

Pakonomaisesta seksintarpeesta eli erotomaniasta voidaan puhua silloin, kun ihminen ei esim. enää pysty kontrolloimaan sitä milloin, missä ja kenen kanssa toteuttaa seksuaalisuuttaan, vaan seksuaalisten halujen tyydyttäminen pakottaa häntä seksuaalisiin ajatuksiin ja toimintaan lähes jatkuvasti ja monin eri tavoin. Kyse on samasta ilmiöstä kuin päihde- tai peliriippuvuudessa, jossa päihdyttävien aineiden saanti tai pelaaminen on pakonomaista toimintaa. Seksiriippuvuudessa seksuaalinen tyydytys voi olla pakko saada keinolla millä hyvänsä.



Seksiriippuvuuden yleisin muoto on pakonomainen itsetyydytys. Pikkulasten päivittäinen ja pakonomainen masturbointi on oire psyykkisestä taakasta, johon lapsi hakee hetken helpotusta seksuaalisesta mielihyvästä. Myös aikuisella masturbointi voi myös olla keino hakea helpotusta ahdistukseen tai muihin sietämättömiin tunteisiin. Jos itsetyydytys on kuitenkin aikuisella ainoa keino esim. ratkaista ahdistava olotila, voi siitä tulla hallitseva ja orjuuttava pakkotoiminto. Ajan myötä seksuaalisen kiihotuksen saamiseen eivät välttämättä tutut keinot enää toimi, vaan on saatava uusia ja entistä kiihottavimpia tapoja, joilla saadaan riittävä mielihyvä. Itse asiassa kyse on ahdistavan olon ja sietämättömän pahan olon poistamisesta seksuaalisen tyydytyksen avulla, josta seuraa hetkellinen mielihyväntunne.

Pakonomaista seksintarvetta naisella nimitetään nymfomaniaksi. Parisuhteessa tällainen ominaisuus on hyvin vaikea suhteen molemmille osapuolille. Kumppanin kyky ja halu vastata naisen loputtomaan seksuaalisen toiminnan nälkään uuvuttaa ja lopulta seksi voi alkaa tuntua vastenmieliseltä pakkopullalta.

Vastaavasti miehen pakonomainen seksintarve on nimeltään satyriasis, mikä nimitys juontuu kreikkalaisesta mytologiasta. Ylikorostunut miehen seksuaalinen halukkuus voi johtaa lukuisiin kumppaneihin, joita voi olla yhtä aikaa useita, mikäli myös toinen osapuoli ei pysty tai halua kyltymättömästi seksiä. Joskus miehen yliaktiivisen seksuaalisen käyttäytymisen taustalla voi olla sukupuolihormonien liiallinen tuotanto.

Pakonomaisessa seksintarpeessa fyysinen seksiakti korvaa tunteiden kokemisen. Seksiriippuvuuden taustalla on usein lapsuudessa koettuja hylkäämisen ja yksinjäämisen kokemuksia. Seksuaalisesta mielihyvästä on kenties löytynyt lohtu ja turva, jota esim. vanhemmat eivät syystä tai toisesta ole voineet tarjota. Monet riippuvuussairaudet kuten seksiriippuvuuskin ovat itse asiassa masennuksen ilmenemismuotoja. Useimmiten pakonomaisen seksin tarpeen hoitamiseksi tarvitaankin ammattiapua esim. terapiaa ja mahdollisesti myös lääkitystä.

Seksiklinikka

Kyltymätön nainen

Seksiklinikka

Pakonomainen seksin tarve

seksuaalisesti kyltymätön nainen, nymfomaani

0

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        188
        5101
      2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        18
        1792
      3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        63
        1636
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        127
        1517
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        10
        1497
      6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        51
        1175
      7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        96
        1084
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        307
        980
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        196
        945
      10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

        Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
        Suomalaiset julkkikset
        7
        840
      Aihe