Kuukausi sitten tapasin aivan ihanan naisen jota en ollut koskaan aikaisemmin tavannut. Tuolloin kun olimme esittäytyneet toisillemme ja kysyneet hieman toisiltamme erillaisia asioita, kävi myös ilmi, hänen olevan lesbo.
Itse en vielä tiennyt mikä tai kuka olen seksuallisuudessani, vaikkakin minulla on ollut mies 6v ja lapsikin hänen kanssaan.
Välillä kuitenkin olen katsellut naisia ja huomannut jopa ihastuneeni muutamiin, mutta aina olen työntänyt nuo tunteet syrjään ja kieltänyt ne tunteet itseltäni kokonaan, kaikkien muiden odotusten mukaisesti.
Olemme nyt kuitenkin pari kertaa nähneet tuon naisen kanssa ja olen huomannut ihastuvani häneen todella paljon, jatkuvasti ajattelen häntä ja mietin mitä hän nyt tekee ym. asioita. Olemme suudelleet pari kertaa ja se on tuntunut taivaalliselta.
Pari viikkoa sitten päätimme erota mieheni kanssa, sillä kumpikaan ei halua kuitenkaan tälläistä kämppis elämää, eli minkään laista rakkauden osoituksia ei ole ollut ainakaan vuoteen, itseäni jopa ällöttää ajatus että joutuisin vielä olemaan hänen kanssaan sängyssä tai peräti pussaamaan suulle..
Enpä tiedä tunteeni ovat vain hieman sekaisin nyt ja toivoin tämän kirjoittelun avaavan solmujani sisälläni jotka sielä nyt on.
Mielessäni pyörii tämä nainen ja samaan aikaan tämä ero, joka pakko myöntää, hieman peloittaa kuitenkin, sillä en tiedä miten pärjään lapsen kanssa yksin ja muutenkin olenhan tottunut, että samassa talossa asuu joku muu, jolle voi kuitenkin puhua aikuisten juttuja. Kuitenkin olen suunnattoman helpoittunut, että vihdoin eroamme, sillä olen miettinyt sitä asiaa jo vuoden.
Välillä olen ihan jumissa kaikkien näiden tunteiden kanssa, en aina tiedä mitä pitäisi tehdä..
Ehkäpä se elämä vie mut vielä jonnekkin ehkäpä nämä asiat vielä joskus mullekkin selkeytyy...
Itse en vielä tiennyt mikä tai kuka olen seksuallisuudessani, vaikkakin minulla on ollut mies 6v ja lapsikin hänen kanssaan.
Välillä kuitenkin olen katsellut naisia ja huomannut jopa ihastuneeni muutamiin, mutta aina olen työntänyt nuo tunteet syrjään ja kieltänyt ne tunteet itseltäni kokonaan, kaikkien muiden odotusten mukaisesti.
Olemme nyt kuitenkin pari kertaa nähneet tuon naisen kanssa ja olen huomannut ihastuvani häneen todella paljon, jatkuvasti ajattelen häntä ja mietin mitä hän nyt tekee ym. asioita. Olemme suudelleet pari kertaa ja se on tuntunut taivaalliselta.
Pari viikkoa sitten päätimme erota mieheni kanssa, sillä kumpikaan ei halua kuitenkaan tälläistä kämppis elämää, eli minkään laista rakkauden osoituksia ei ole ollut ainakaan vuoteen, itseäni jopa ällöttää ajatus että joutuisin vielä olemaan hänen kanssaan sängyssä tai peräti pussaamaan suulle..
Enpä tiedä tunteeni ovat vain hieman sekaisin nyt ja toivoin tämän kirjoittelun avaavan solmujani sisälläni jotka sielä nyt on.
Mielessäni pyörii tämä nainen ja samaan aikaan tämä ero, joka pakko myöntää, hieman peloittaa kuitenkin, sillä en tiedä miten pärjään lapsen kanssa yksin ja muutenkin olenhan tottunut, että samassa talossa asuu joku muu, jolle voi kuitenkin puhua aikuisten juttuja. Kuitenkin olen suunnattoman helpoittunut, että vihdoin eroamme, sillä olen miettinyt sitä asiaa jo vuoden.
Välillä olen ihan jumissa kaikkien näiden tunteiden kanssa, en aina tiedä mitä pitäisi tehdä..
Ehkäpä se elämä vie mut vielä jonnekkin ehkäpä nämä asiat vielä joskus mullekkin selkeytyy...
Vastaukset 2
Vanhimmat
.. asioilla on taipumusta ratketa ..
Mun tilanne oli suurin piirtein sama noin kaksi vuotta sitten. Olin palavasti ihastunut/rakastunut naiseen, jonka kanssa kaikki tuntui niin oikealta, juuri siltä mitä on aina etsinyt. suudeltiin, juteltiin, viestiteltiin ja nähtiin.. inhosin miestäni, en halunnut seksiä yli vuoteen, en halunnut hänen koskevan minuun, en halunnut miellyttää häntä, ainut mistä kiihotuin oli tämä nainen ja unelmani.. lapseni takia olin aivan solmussa ja peloissani, mitä tulisi tehdä.. lopulta puituani asiaa omassa mielessäni pitkän aikaa sain sen eräänä iltana sanottua miehelleni- hullu, sairas, lasta et saa..ja sitä rataa. puhuimme, puhuimme ja puhuimme.. sitten annoimme vain asian olla ja elimme arkea eteenpäin ja tässä olen edelleen samassa suhteessa. Rakkaus muuttuu arjeksi, toveruudeksi, ymmärrykseksi, kaikki ei ole hallittavissa eikä pidäkään olla, mutta ihastuksia tulee aina, tosi rakkaudesta kannattaa taistella.. Nyt ymmärrämme mieheni kanssa toisiamme paremmin miksi käyttäydymme kuin käyttäydymme.. Välillä on vaikeaa kun tapaan tätä kyseistä naista edelleen, sanoisin rakastavani häntä, ja toivon että saan pitää hänet lähelläni edes ystävänäni, tietäen että unelmat ei toteutuessaan ole yhtä hyviä. Toisin sanoen pelkään että ns. hyvä/turvallinen elämäni muuttuisi aivan päälaelleen, enkä saisi sitä enää koskaan takaisin.. ehkä minäkin olen joskus valmis elämään omaa elämää, nyt elän lapsen ehdoilla..