v/s 40 volvo

Autokuume iskee.Mieleeni on tullut 40:n volvo yhtenä vaihtoehtona.Pidän korimallista on sedan tai farmari,mutta mitä huonoa/hyvää ko autoissa kannattaa huomioida.Korin muotoilu on ainakin onnistunut.
101541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ruotsalainen Vi Bilägare-lehti kertoi jo kolme vuotta sitten, että Hollannissa valmistettavien 40-sarjan Volvojen tehtaalla tehty ruosteenestokäsittely on puutteellinen. Volvo ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään.
- Osoitimme testiautostamme, että ruosteenestokäsittely oli riittämätön. Myöhemmin he tunnustivat, että olimme olleet oikeassa, kertoi lehden toimittaja Boo Wennerberg.

Korjauksiin kutsuttavat autot on valmistettu vuosina 1996-2000. Kaikkiaan korjaukseen otetaan noin 82 000 Pohjoismaissa olevaa autoa. Suurin osa autoista on Ruotsissa, siellä asia koskee noin 62 000 Volvoa. Suomessa oli vuoden 2000 lopussa rekisterissä 40-sarjan Volvoja kaikkiaan 14 740 kappaletta. Kaikki Volvon omistajat eivät tiedä, että 40-sarjan Volvoja ei ole koskaan valmistettu Ruotsissa.

Vi Bilägare -lehden ruosterekisteri arvioi Volvo S40:n ruosteenestoa kovin sanoin:
Auto on käsitelty erittäin säästeliäästi. Takaovien taipeita ei ole tiivistetty, joten ne ovat arkoja ruosteelle. Tämä näkyy kun kumitiiviste taivutetaan sivuun. Pitkittäispalkkien sisäsaumat ovat myös alttiina ruosteelle, samoin etummaisten poikkipalkkien ylä- ja alasaumat. Ruostetta voi muodostua myös ABS-laitteiston kiinnikkeisiin. Konepellin takakulmat on tiivistetty huonosti. Kiveniskusuojausta on aroissa paikoissa, mutta ei riittävässä määrin.

Ruotsissa Volvo aikoo tiettävästi lähettää asiaa käsittelevän kirjeen autojen käyttäjille. Suomen maahantuoja ei ole tiedottanut asiasta julkisuuteen yhtään mitään. Samalla tiedotuslinjalla hoidettiin myös Renault Laguna -autoissa vuonna 2000 havaittu ruosteeneston puutteellisuus. Asia hoidettiin siten, että kun korjattava auto tuli huoltoon, työn ilmoitettiin kestävän seuraavaan päivään. Auto vietiin läheiseen ruosteenestoliikkeeseen, jossa se käsiteltiin nopeasti. Asiaa hoitaneelle ruosteenestokäsittelyketjulle painoitettiin sitä, että asiasta pitää olla aivan hiljaa. Tästä huolimatta tieto jotenkin pääsi vuotamaan meille.

Äänestä

Perheen kakkos autona on -00 S40 ja täytyy sanoa että ihmeen paljon vikoja (lähinnä pieniä) on noinkin uudeksi autoksi ollut. Eniten arveluttaa ko. auton kestävyys kun auto vanhenee. Aikoinaanhan volvot olivat hyvinkin kestäviä koriltaan ja tekniikaltaan mutta tätä nykyä uudet volvot pistää miettimään että miten Bilialle käy muutaman vuoden päästä kun asiakkaat huomaavat Volvon nykyisen erittäinkin puutteellisen laadun. Laatu ongelma ei ole ainostaan pikkuvolvojen asia vaan myös suurempien. Olen jutellut taksin kuljettajien kanssa ja he ovat sanoneet samaa että vikoja on. Esim. S80 alusta kolisee jo tuliterässä autossa.

Äänestä
  • ...joo ja tuttujen s60 on sähkövikoja niin perkeleesti...millon ei keskuslukitus toimi ja millon mittariston valot sekoilee...niitä on kyllä riittänyt...on vähän outoa, jos ajattelee, että auto maksaa komeasti yli 200000 mk.!!!!!!!

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    ...joo ja tuttujen s60 on sähkövikoja niin perkeleesti...millon ei keskuslukitus toimi ja millon mittariston valot sekoilee...niitä on kyllä riittänyt...on vähän outoa, jos ajattelee, että auto maksaa komeasti yli 200000 mk.!!!!!!!

    voin olettaa että sähkövika keskuslukituksessa olikin kaukosäätimen napin jumiutuminen pohjaan.
    vian voi havaita siitä että kun painat nappi niin se ei pidä naps ääntä. pitäisi tyhmemmänkin tajuta.
    iso vika näinkin kalliissa autossa, vai mitä.

    Äänestä

  • seppä kirjoitti:

    voin olettaa että sähkövika keskuslukituksessa olikin kaukosäätimen napin jumiutuminen pohjaan.
    vian voi havaita siitä että kun painat nappi niin se ei pidä naps ääntä. pitäisi tyhmemmänkin tajuta.
    iso vika näinkin kalliissa autossa, vai mitä.

    paitsi, että kun se "minä pyörin" piti viedä pajalle, sieltä otettiin yhteys muistaakseni Frankfurttiin tai johonkin muualle, en muista. jonkun koodien kautta sitten rupesi taas lukot futaamaan...näin siis frendin faija suurin piirtein selitti asian=)
    eli ei johtunut siitä fuckin` napista=)muutenhan auto on erittäin asiallinen! tosin ulkonäkö vähän kusee...

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    ...joo ja tuttujen s60 on sähkövikoja niin perkeleesti...millon ei keskuslukitus toimi ja millon mittariston valot sekoilee...niitä on kyllä riittänyt...on vähän outoa, jos ajattelee, että auto maksaa komeasti yli 200000 mk.!!!!!!!

    laatu voi heiketä,jos sitä ei ole ikinä edes ollut

    Äänestä

V40 (vm. 2000 Tdi, ajettu 50000 km) on antanut hintaansa nähdeen paljon (kyseessä kylläkin varusteltu yksilö). Ajettavuus on lukuisiin omistamiini autoihin verrattuna hyvllä tasolla. Ehdotonta plussaa ovat Volvomaisuudet (esim. turvavyöt tavaratilassa). Joitakin pikkuvikoja on ollut, mutta ei sen enempää kuin muissa omistamissani autoissa. Viimeinen varsinainen malliuudistus oli vuonna 2001, silloin parannettiin mm. ajettavuutta. V40n korvaaja (v50) tulee vuonna 2003 tai 2004. Auton mainetta ilmeisesti lokaavat ne, joilla ei ole kyseisestä menopelistä muuta kokemusta kuin lehdistä luetut jutut. Hintaluokassaan hyvä valinta, sisätiloiltaan sijoittuu golf- ja mondeo-luokan välimaastoon.

Äänestä
  • S/V40 on pienempi kuin VW Golf. Tarkastele sisämittoja tarkemmin. Mondeo reilusti suurempi, itse asiassa taitaa olla suurempi kuin V70.
    S/V40 on pieni auto, joten se siitä!

    Äänestä

S40 T4:n omistajana voin sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen valintaani. Autossa ei ole ollut mitään vikoja (>50 tkm). Volvomaiseen tyyliin auto lämpenee talvella nopeasti. Sanomattakin on selvää, että myös ohitukset sujuvat naatiskellen...

Äänestä

hyvä pirssi ajella , kaunis katella eikä niitä vikoja todellakaan oo sen enempää ku muissakaan autoissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saabisti kirjoitti:

Autokuume iskee.Mieleeni on tullut 40:n volvo yhtenä vaihtoehtona.Pidän korimallista on sedan tai farmari,mutta mitä huonoa/hyvää ko autoissa kannattaa huomioida.Korin muotoilu on ainakin onnistunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu