Humanistiliitto ja Vapaa-ajattelijain liitto esittävät yhdessä perusopetus- ja lukiolain pikaista uudistamista niin, että elämänkatsomustieto avataan kaikille oppilaille mahdolliseksi, vaihtoehtoiseksi katsomusaineeksi.
Esitystä perustellaan ihmisten yhdenvertaisella kohtelulla, lasten ja nuorten oikeuksilla sekä oppiaineen myönteiselä kehityksellä. Järjestöt vetoavat myös lapsiasiavaltuutetun toimiston lausuntoon, jonka mukaan sääntely ei nyt täytä yhdenvertaisuudelle asetettuja vaatimuksia.
Järjestöjen esityksessä huomautetaan, että yhteiskunnan lisäksi myös perheet ovat usein monimuotoisia ja muuttuvia. Vauvaiässä tehtyjen lapsen uskonnollista asemaa koskevan päätöksen ei ole perusteltua enää rajata tiukasti oppijoille mahdollisia oppiaineita peruskoulussa ja lukiossa.
Lukio on oppi velvollisuuden jälkeistä II asteen opiskelua...
Elokuussa 2016 voimaan tulevat uudet opetussuunnitelmat ovat järjestöjen mukaan hyvä virike lakiteknisesti helppoon uudistukseen eduskunnassa. Esityksessä halutaan poistaa peruskoulu-/lukiolaista seuraava virke: ”Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat/opiskelijat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen.”
Suomen Humanistiliitto ry ja Vapaa-ajattelijain Liitto ry ovat jättäneet tämän esityksensä Opetus- ja kulttuuriministerille sekä eduskuntaryhmille.
Koko aloite löytyy täältä:
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/10/08/humanistit-ja-vapaa-ajattelijat-esittavat-elamankatsomustieto-mahdolliseksi-kaikille/
Siinä mm.:
"Viittaamme myös Lapsiasiavaltuutetun toimiston lausuntoon 5.11.2015 Eduskunnan
sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi perusopetuslain 13 §:n ja lukiolain 9 §:n muuttamisesta: ”Lapsiasiavaltuutettu toteaa lopuksi, että myöskään elämänkatsomustiedon opetukseen osallistumista koskeva sääntely ei täytä yhdenvertaisuudelle asetettuja vaatimuksia. Evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen uskontokuntaan kuuluva oppilas, jolle on tarjolla oman uskontokuntansa mukaista uskonnonopetusta, ei voi osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen. Tämä valinnainen mahdollisuus on vain muihin uskontokuntiin kuuluvilla tai uskontokuntiin kuulumattomilla oppilailla.”

Vastaukset 1
Vanhimmat
Yksikin kirjoitusvirhe tiputtaa 90 % pois tekstin uskottavuudesta.