Pikku-Maurihan kirjoitti kirjansa tunnetusti nopeasti: pari-kolme viikkoa riitti Susikoski-dekkariin.
Niinpä on ymmärrettävää, että kirjoihin jäi paljon virheitä, joita oikolukijakaan ei huomannut.
Luen juuri poliisiromaania Pyykki on pantu ja pysyy (Gummerus 1966), jossa sivulla 6 lukee: Asema oli KAUPPALAN laidassa...
Sitten sivulla 28: Auto laskeutui mäen, kulki pienen sivutien ja kääntyi KAUPUNGIN ainoalle --- pääkadulle.
Tilanne oli sellainen, että mies ja nainen olivat koko ajan samassa paikassa juttelemassa ja sieltä he lähtivät samalla autolla eteenpäin pysyen samassa kauppalassa/kaupungissa (kumpi sitten lie ollut).
Niinpä on ymmärrettävää, että kirjoihin jäi paljon virheitä, joita oikolukijakaan ei huomannut.
Luen juuri poliisiromaania Pyykki on pantu ja pysyy (Gummerus 1966), jossa sivulla 6 lukee: Asema oli KAUPPALAN laidassa...
Sitten sivulla 28: Auto laskeutui mäen, kulki pienen sivutien ja kääntyi KAUPUNGIN ainoalle --- pääkadulle.
Tilanne oli sellainen, että mies ja nainen olivat koko ajan samassa paikassa juttelemassa ja sieltä he lähtivät samalla autolla eteenpäin pysyen samassa kauppalassa/kaupungissa (kumpi sitten lie ollut).
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mauri Sariola oli työhullu mies silloin kun ei ryypännyt tai pelannut uhkapelejä. Lisäksi hän puhui mitä sattui. Tuollaiset kahdessa viikossa kerralla valmiiksi, puheet voi jättää omaan arvoonsa. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja ilmeikästä. Siinä on myös joku selittämätön koukuttava tekijä.
Itse asiassa voisin veikata, että Susikoskien kohdalla väite pitää paikkansakin. Etenkin ns. myöhäistuotannossa. Ehkä niissä 50-luvun ja 60-luvun alun romaaneissa oli vielä huolellisempi, mutta myöhemmissä rupeaa jo tosi paljon olemaan hutaisten väsätyn olemusta. Ja aika moneen romaaniin liittyy sellainen hyppäys myöhempään aikaan ja paikkaan, että tuntuu, kuin olisi jäänyt juonenkehittely kesken ja jälkikäteen on pitänyt väsätä kirjaan loppu. Jossain (taisi olla Petroskoin keltainen kissa) panin myös merkille, että isolla fontilla ja harvalla rivivälillä oli teksti venytetty kirjaksi.
Huvittavan paljonhan Susikosken teksteissä on sellaisia pieniä kirjailijan asenteet paljastavia pikkujuttuja, esimerkiksi jossain kirjassa Susikoski jättää autolla ajamisen sikseen juotuaan lounaalla pari drinkkiä ja pari lasia punaviiniä, "vaikka aikuiselle miehellehän se oli kuin kiukaalle sylkisi". Ja siinä jäänsärkijästoorissa (Susikoski ahtojäissä) Susikoski kummastelee konstaapeleiden hiusmuotia, koska ei ainakaan vielä ollut nähnyt "nuorta pitkätukkaista majuria". Niinkuin nuoria majureita nyt yleensäkään olisi enää 70-luvun lopussa eli kauan sodan jälkeen ollut olemassa. Nekin, jotka ylenevät kyllin nopeasti saavuttaakseen ikinä kenraaliluokkaa, saavat majurinnappinsa vasta n. 35-vuotiaina.
Tuli muuten ohimennen mieleen yksi Sariola-juttu lisää. Kirjassa "Kolmen valtakunnan vainaja" (meniköhän nimi oikein, joka tapauksessa ko. kirjassa murhan uhri löytyy kolmen valtakunnan rajapyykiltä Suomen, Norjan ja Ruotsin rajojen yhtymäkohdassa rajapyykin ympärille sidottuna) Sariola panee Susikosken ratkaisemaan toimivaltakysymyksen eli minkä valtion poliisin pitäisi juttu tutkia viittaamalla roomalaiseen sanontaan "ubi bene ibi patria". Vitsi on siinä, että kun tuon oikea käännös on "missä hyvä, siellä isänmaa", niin Sariola kääntää sen "missä jalat, siellä isänmaa" ja panee Susikosken päättämään vainajan jalkojen perusteella, että hän tutkii.
No, voisin kyllä melkein veikata, että tuo on voinut olla jokin yliopisto-opiskelijoiden vitsi.
Mielenkiintoinen juttu tuo.
Sariolahan oli jatkuvasti rahapulassa elämäntapojensa vuoksi. Vaikka hänellä oli ruhtinaan tulot, niin menot olivat suuriruhtinaalliset - kirjailijan omien sanojen mukaan...
Ryyppy- ja hummailukauden jälkeen krapula jyskytti päässä, piti ottaa loiventavia ja sen jälkeen miettiä, mistä saisi rahaa. Taskut oli tyhjät, joten ei auttanut muu, kuin alkaa kehitellä uutta kirjaa.
Ideoita Sariolalla oli loppuun saakka, joten sitten Adler lauloi vimmaisesti pari viikkoa ja niin tuli Gummeruksen Salojärveltä ennakkoa ja taas saattoi hengittää vapaammin.
Suurista tuloistaan huolimatta Sariolalla oli kuollessaan suuret velat. Tuula Sariola kertoo Ampiaispesä-kirjassaan, että hän sai maksella miehensä velkoja vuosikaudet...