Anteeksipyyntö!

Rakas, vaimoni!
Kun me tavattiin kaikki oli kuin satua. Rakastuimme, muutimme yhteen ja menimme naimisiin. Sinun lapsesi olivat, kuin omiani ja minun lapseni jumaloi sinua, niin kuin minäkin jumaloin sinua.
Minulla olit todella hyvä olla sinun kanssa ja sinun lähelläsi, vaikka en sitä osannut aina näyttää. Se pelko, mikä minuun iski kun minun menneisyys alkoi ottamaan sinuun yhteyttä. Se tunne oli jotenkin sanoin kuvaamattoman kauhea. En tiedä, mitä minun olisi pitänyt tehdä ja siksi en osannut tehdä mitään muuta kuin luovuttaa, enkä edes yrittänyt pelastaa liittomme.
Sen jälkeen meille tuli todella suuria riitoja ja siihen sekaantui ihan liikaa ihmisiä.
Olisimme saaneet kyllä asiat puhuttua keskenämme halki niin, että kaikki olisivat saaneet rauhassa olla ja asua.
No kuitenkin asiat meni näin ja tiedän, että syy oli meissä molemmissa, mutta halusin julkisesti sanoa sen, että kyllä suurin syy oli minun pelko mikä tuli menneisyydestä.
Siinä meni se aito rakkaus mikä minulla ja sinulla oli, siinä meni haave yhteisestä lapsesta, siinä meni lapseltani se ihminen jota hän rakasti ja ihannoi, eli sinä.
Olen vilpittömästi pahoillani kaikesta ja varsinkin siitä, etten uskaltanut laittaa peloilleni vastaan vaan annoin niiden tuhota kaikki.
Kunhan muistat aina yhden asian, että rakastan sinua yli avaruuden ja sieltä takaisin nyt ja aina.
6104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sydäntäsärkevää, kaunista mutta surullista. Ota yhteys vaimoosi. Kirjoita kirje tai puhu kasvotusten. Kerro kuinka pahoillasi olet ja kerro rakkautesi häneen. Voithan aina yrittää...

Äänestä

HellanDuuteli sentään! Kirjoita sama kirjeellä ex-vaimollesi.Täällä kannata selitellä. Sama paperille ja eiku postiin.

Äänestä

Elä turhaa ihtiäs syytä, näin olis käyny vaikket olis pelännykkää mitään. Jos ei sovi yhteen, niin ei auta vaikka yrittäs puoli kahteen!

Äänestä

Kirjoittaisin, kertoisin sen ihan livenä, mutta minä rakastan häntä sen verran paljon, että kunnioitan hänen haluan olla ja elää rauhassa. No kuitenkin jos hän näkee tämän niin toivon, että hän tietää sen, että olen todella pahoillani kaikesta ja tulen rakastamaan häntä nyt ja aina <3

Äänestä
  • No mitä nää sitte pelekäät (pelekäsit) siinä suhteesa? Uusperheen arkiako? Sitä sietääki pelijätä,se on yhtä helevettiä,verronki jos on omat ja yhteiset mukulat,ex-kaverit jne. Semmonen on hölömöläisen hommaa. Vai onko se sun peleko jottain muuta?

    Äänestä

Voi sentään...unohda jo koko suhde. Ei siitä mitään olisi kuitenkaan tullut...jos olisi, niin et olisi täällä nyt asiaa tuonut esille. Jatka eteenpäin, se parasta kaikille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MjaM111 kirjoitti:

Rakas, vaimoni!
Kun me tavattiin kaikki oli kuin satua. Rakastuimme, muutimme yhteen ja menimme naimisiin. Sinun lapsesi olivat, kuin omiani ja minun lapseni jumaloi sinua, niin kuin minäkin jumaloin sinua.
Minulla olit todella hyvä olla sinun kanssa ja sinun lähelläsi, vaikka en sitä osannut aina näyttää. Se pelko, mikä minuun iski kun minun menneisyys alkoi ottamaan sinuun yhteyttä. Se tunne oli jotenkin sanoin kuvaamattoman kauhea. En tiedä, mitä minun olisi pitänyt tehdä ja siksi en osannut tehdä mitään muuta kuin luovuttaa, enkä edes yrittänyt pelastaa liittomme.
Sen jälkeen meille tuli todella suuria riitoja ja siihen sekaantui ihan liikaa ihmisiä.
Olisimme saaneet kyllä asiat puhuttua keskenämme halki niin, että kaikki olisivat saaneet rauhassa olla ja asua.
No kuitenkin asiat meni näin ja tiedän, että syy oli meissä molemmissa, mutta halusin julkisesti sanoa sen, että kyllä suurin syy oli minun pelko mikä tuli menneisyydestä.
Siinä meni se aito rakkaus mikä minulla ja sinulla oli, siinä meni haave yhteisestä lapsesta, siinä meni lapseltani se ihminen jota hän rakasti ja ihannoi, eli sinä.
Olen vilpittömästi pahoillani kaikesta ja varsinkin siitä, etten uskaltanut laittaa peloilleni vastaan vaan annoin niiden tuhota kaikki.
Kunhan muistat aina yhden asian, että rakastan sinua yli avaruuden ja sieltä takaisin nyt ja aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu