Olin todella hämmästynyt lukiessani aamun lehteä, jossa yli kaksikymppisiltä nuorilta tiedusteltiin pyhäinpäivän merkitystä.
Jäin miettimään, missä sika, että he eivät todella tienneet mikä on päivän tarkoitus.
Varmasti osaltaan muutos välittämisessä, enää ei välitetä oikein mistään, kunhan vain jollakin tapaa voidaan unohtaa kaikki tunteelliset ja juhlia viinan ja huumeiden kanssa.
Jos kuuntelee mistä puhutaan, monissa keskusteluissa ei ole päätä ei häntää, vaan kehuskellaan milloin vaatteilla, milloin esineillä, milloin sillä, että on juhlittu räkä poskella.
Meidän vanhempien tehtävä on kyllä ja koulun tehtävä myös tuoda esiin, että meillä on suku josta olemme. Pyhäinpäivänä muistellaan poisnukkuneita läheisiämme. Kyllä yhdessä voimme elää raskaita asioita, silloin myös kestämme ne paremmin.
Ei sen muistelemisen pidä olla mitään murheen alle kaatumista.
Koululaitosta ihmettelen vieläkin suuremmin, eikä sen tehtävä ole myös tuoda esiin myös näitä asioita opetuksessaan. Katsoisin sen olevan ihan elämään kuuluvaa normaalia elämänkatsomustietoa, ei edes mitään uskontoa. Tosin monissa muissa maissa on edelleen perheyhteys paljon vahvempi kuin Suomessa.
Olen huomannut vahvan perheyhteyden hajoamien johtaa pahoinvointiin, jokainen jää liian yksin elämään. Sillä nuo suhteet kodin ulkopuolella ovat kovin helposti rikkoontuvia ja perheyhteys sitä vastoin varmasti pysyvä jollakin tasolla jokaisella.
Kun kuuntelin päiväkodin pihassa lapsen sanovan, että menen nyt äidille, tätäkö lapsen elämä on, vanhemmat herätkää näkemään mitä välinpitämättömyys ja sanoisin liian heppoisella pohjalla perustettu avioliitto tai avoliitto tekee siinä suhteessa syntyneille lapsille. Lapsella pitäisi aina olla koti, jota tuota lausetta menen nyt äidille ei tarvitsisi lapsen lausua.
Minuun ihan tuntemattomana todella sattui lapsen puolesta, sillä samalla hän kertoi kavereille, että en ole nyt sitten edes samalla paikkakunnalla.
Jäin miettimään, missä sika, että he eivät todella tienneet mikä on päivän tarkoitus.
Varmasti osaltaan muutos välittämisessä, enää ei välitetä oikein mistään, kunhan vain jollakin tapaa voidaan unohtaa kaikki tunteelliset ja juhlia viinan ja huumeiden kanssa.
Jos kuuntelee mistä puhutaan, monissa keskusteluissa ei ole päätä ei häntää, vaan kehuskellaan milloin vaatteilla, milloin esineillä, milloin sillä, että on juhlittu räkä poskella.
Meidän vanhempien tehtävä on kyllä ja koulun tehtävä myös tuoda esiin, että meillä on suku josta olemme. Pyhäinpäivänä muistellaan poisnukkuneita läheisiämme. Kyllä yhdessä voimme elää raskaita asioita, silloin myös kestämme ne paremmin.
Ei sen muistelemisen pidä olla mitään murheen alle kaatumista.
Koululaitosta ihmettelen vieläkin suuremmin, eikä sen tehtävä ole myös tuoda esiin myös näitä asioita opetuksessaan. Katsoisin sen olevan ihan elämään kuuluvaa normaalia elämänkatsomustietoa, ei edes mitään uskontoa. Tosin monissa muissa maissa on edelleen perheyhteys paljon vahvempi kuin Suomessa.
Olen huomannut vahvan perheyhteyden hajoamien johtaa pahoinvointiin, jokainen jää liian yksin elämään. Sillä nuo suhteet kodin ulkopuolella ovat kovin helposti rikkoontuvia ja perheyhteys sitä vastoin varmasti pysyvä jollakin tasolla jokaisella.
Kun kuuntelin päiväkodin pihassa lapsen sanovan, että menen nyt äidille, tätäkö lapsen elämä on, vanhemmat herätkää näkemään mitä välinpitämättömyys ja sanoisin liian heppoisella pohjalla perustettu avioliitto tai avoliitto tekee siinä suhteessa syntyneille lapsille. Lapsella pitäisi aina olla koti, jota tuota lausetta menen nyt äidille ei tarvitsisi lapsen lausua.
Minuun ihan tuntemattomana todella sattui lapsen puolesta, sillä samalla hän kertoi kavereille, että en ole nyt sitten edes samalla paikkakunnalla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.