..Jeesus armahda meitä,suo meille lapsonen!

Enkelinimun

Hei! olen 32 vuotias nainen, joka toivoo saavansa tulla äidiksi ja kokea sen.

En voi sanoa kärsiväni hedelmättömyydestä, mutta osittain lapsettomuudesta kyllä. Ehkä nyt alkuun voisin vähän avata tätäkin asiaa.
Olen ollut raskaana useammankin kerran, mutta valitettavasti ne eivät ole päätyneet hyvin.

Ensimmäisen kerran tulin raskaaksi ollessani 15vuotias, elämä viellä rakentamatta ja en kokenut olevani valmis äidiksi jne, joten pääsyin aborttiin jota nykyään kadun todella pahasti!

Seuraava raskaus tapahtuikin vähän vanhempana kun olin 21v ja tässä samassa avioliitossa. Raskaus olikin vain lyhytaikaista,sillä sain keskenmenon (RV9 3). Muistan todellakin sen,miten hirveää oli kun ultrassa ei näkynytkään omaa lasta.

Keskenmeno oli mulle tosi isoasia, joten vasta kun olin 23v, huomasin olevani jälleen raskaana. Olin todella iloinen asiasta vaikka pelko olikin suuri. Tämäkin raskaus päättyi keskenmenoon ja mun mailma romahti jälleen (Rv 8 1) nyt.

Kuiteskaan ei heti luovuttu toivosta ja yritettiin noin vuosi uudelleen, jonka aikana tapahtui kaksi keskenmenoa.

Lopulta kuitenkin hakeuduttiin tutkimuksiin ja koitettiin etsiä syytä jatkuville keskenmenoille, muttei syitä oikein löytynyt. Sanottiin että raskaudenkeskeyttäminen on voinut vaikuttaa sekä vain hormoonallisesta toiminnasta.

Siitä sitten meille ehdotettiin keinohedelmöitystä, jota kokeilimme ja sillä tosiaankin oli jokin ihmeellinen vaikutus.

Huomasin olevani jälleen raskaana hoitojen jälkeen ja tälläkertaan keskenmenoa ei tullut.
Meille syntyi hätäsektiolla (napanuora kaulanympärillä)pieni poika ja sain nauttia äitiydestä, mutta vain hetken.

Meidän poika ei pystynyt hengittämään itse, joten se oli happikaapissa. Yölläkuiteskin meidän poika oli kuollut yllättäen. Ruumiinavauksessa kuitenkin löytyi keuhkoista pientä ongelmaa, mikä vaikeutti hengittämistä vaikka lopulta syyksi sanottiin kätkykuolema.

Nyt tapahtuneesta on kulunut Kuiteskin vuosia ja koen olevani valmis yrittämään viellä. Ongelmana on se, että miehelleni menettämisen pelko on kova eikä hän ole halukas yrittämään enään kanssani johtuen jatkuvista keskenmenoista. Vaikka hän lapsia haluaakin.
Mulle asia on kuitenkin tärkeä, enkä halua luopua toivosta kun yksi lapsi on mailmaan saatu, vaikka rakas poikamme nukkuikin pois.

Mies on myös syyttänyt mua kaikista tapahtuneista, kuten keskenmenoista miten itse olen aiheuttanut ne.
Myös poikamme kuolemasta sain syyt niskoilleni, koska minussa oli jokin vialla mikä vaikutti poikaan.

En ikinä ajatellut järkevästi jatkuvan pettymysten ja suruajan keskellä. Ajattelin miehen vain sanoneen noin,koska hänellä olisi pahaolla ja hän ei tarkottaisi asiaa. Jokakerta kuiteskin miehen kommentit sai minut entistä surullisemmaksi, eikä hän ikinä pyytänyt anteeksi. Kyllä mustakin tuntuu , että vika on mussa. Ja pahemmalta se kuulostaa oman miehen suusta.

Nyt oon aivan toivoton kaikkeen. Mies miettii avioeroa,koska hän haluaa lapsia mitä minä en näköjään voi tarjota. Eikä hän ole innokas yrittämään kanssani.
Mikä nyt avuksi?

8

156

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AuttavaLeena-täti

      Rukoile tarpeeksi, niin Jeesus ja Jumala kuulee sinut <3

      • Enkelinimun

        Kiitos ihanista sanoistasi! Niitä kaipaillaan...


    • siitosta

      Tulee vaan mieleen ettette sovi geneettisesti yhteen. Jos kerta noin moni on mennyt kesken ja syntynyt lapsikin kuoli, niin kannattaa molempien yrittää jonkun muun kanssa lapsen tekoa.
      Tuhlaatte vaan aikaanne..

      • Enkelinimun

        Jo näin alkuun.. En kaipaa tämän tyyppisiä kommentteja ollenkaan. "Geneettisesti" yhteen, Syntyneen poikamme kuolemaan ei vaikuttanut mitenkään kyseinen asia. En nyt ymmärrä pointtiasi. Poikakuoli kätkykuolemaan, hapenpuutteen takia. Kommenttisi on tavallaan loukkaavan sävyinen, enkä todellakaan hyväksy tarjoustasi. Naurettavaa!


    • siitosta
    • johantoki

      Voin auttaa 040-3631755 ota rohkeasti yhteyttä

    • vastaustavailla

      Olisiko miehen spermassa jotain, jos sinut on tutkittu ja kaikki on sinun osalta normaalisti? Kannattaisiko lempata tuollainen syyttelevä mies ja tilata sperma vaikka Tanskasta?

    • sirtsu42

      Voipa ihmisiltä tulla ilkeitä kommentteja.

      Mutta tuo on ihan totta että että jotkut ihmiset ei vaan saa yhdessä lapsia. Vaikka muutoin voisikin saada jonkun toisen kanssa.

      ystäväpariskuntani (jotka jo nyttemmin eronneet) yrittivät saada lasta 8 vuotta. Tutkimuksissa kävivät ja mitään vikaa ei kummaltakaan löydetty. Mutta heille ei siunaantunut yhteistä lasta. Kaikista kokeiluista huolimatta. Ystäväni erosivat. En tiedä oliko syynä lapsettomuus vai mikä. Ainaki ehkä yksi osa syy eroon. Nyttemmin molemmilla jo uudet kumppanit ja tämä nais ystäväni naimisissa. Molemmilla tällä hetkellä lapsia. Miehellä tyttö ja poika ja naisella 3 poikaa. Uusien kumppaneidensa kanssa.

      Ovat edelleen väleissä ja molemmat onnellisesti uudessa elämässä.

      Se on aivan totta että jotkut ihmiset eivä sovi geneettisesti yhteen eli eivät voi saada lasta keskenään.

      Ymmärrän myöskin että haluat jatkaa yrittämistä. Mitäpä jos "lakkaatte yrittämistä" ja katsotte mitä sitten tapahtuu ;) u never know that..

      Mutta kirjoittaja olisi voinut kirjoittaa asian ystävällisemminkin.

      Kaikkea hyvää, onnea ja siunausta teille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe