Mä oon hamasta nuoruudesta ollu sen saman kanssa. Eikä siinä välissä ole ollut ketään muuta. Siksi olen ollut sinusta sekaisin. Höpsönä, pöhkönä.
Toista ei välttämättä tunne, vaikka yhdessä asuisi vuosikymmenet. Ei koskaan kohtaa sellaista sielujen yhteyttä, jos sen nyt niin voi sanoa. Vuosien kuluessa huomaa, että toinen osapuoli ei kaipaa puhtaita sukkia kummempaa sanailua. Ja herää ajatus, tunnettiinko koskaan kunnolla oikeastaan. Eikä toista voi muuttaa, entäs jos itse muuttuu niin paljon, ettei näe sen toisen kanssa oikein yhteistä, muuta kuin sen vakion, lainan ja lapset. Entäs sitten kun laina on maksettu, lapset maailmalla?
Näinkin voisi elää, mutta kun on herännyt siitä satavuotisesta unesta, niin noin ei oikeasti halua elää. Korvien väli, sielujen yhteys, kemia ja vetovoima.
Toista ei välttämättä tunne, vaikka yhdessä asuisi vuosikymmenet. Ei koskaan kohtaa sellaista sielujen yhteyttä, jos sen nyt niin voi sanoa. Vuosien kuluessa huomaa, että toinen osapuoli ei kaipaa puhtaita sukkia kummempaa sanailua. Ja herää ajatus, tunnettiinko koskaan kunnolla oikeastaan. Eikä toista voi muuttaa, entäs jos itse muuttuu niin paljon, ettei näe sen toisen kanssa oikein yhteistä, muuta kuin sen vakion, lainan ja lapset. Entäs sitten kun laina on maksettu, lapset maailmalla?
Näinkin voisi elää, mutta kun on herännyt siitä satavuotisesta unesta, niin noin ei oikeasti halua elää. Korvien väli, sielujen yhteys, kemia ja vetovoima.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Just noin se menee...huoh..
Pinnistä pinnistä
Puhu kumppanisi kanssa elämästäne
Muistele mihin rakastuit häneen kun tapasit
Ei se ihminen mihinkään ole kadonnut
Löydä uudestaan
Tehkää kahdestaan kivoja asioita
Leikkikää
Seksi seksi.....
Erot helvettiä en suosittele
Ikäviä totuuksia..pinnistellä elämän loppuun asti, yksin yhdessä? Puhu yksin, kuuroille korville? Tai tyhjille seinille. Ihmiset muuttuvat ja se mihin aikoinaan rakastui, sitä ei löydy enää, jotain uutta pitäisi toisesta löytää, mutta ei löydy etsimisestä huolimatta. Kahdestaan kivoja asioita - kun se mikä on omasta mielestä kivaa, ei ole toisen mielestä. Kun korvien väli ei toimi, ei toimi muutkaan asiat..Erot eivät aina ole helvettiä vaan askel parempaan elämään, johonkin muuhun kuin tottumuksen voimalla samassa pysymiseen..
Juuri noin se on. Elämä menee hukkaan tympeässä liitossa, jossa ei sielut kohtaa.
Parempi yksinkin tai paras jos löytää todellisen sielunkumppanin...
SORIKUNKÄRJIISTÄN
OIKEESTAN säälin sua
Uus suhde
Samoilla kaavoilla meet
Loppu tulos sama
ELÄMÄ.....
Sitä kun ei voi tietää koskaan. Toiset oppii kokemastaan, ottaa opikseen eikä toista samaa. Lopputulosta ei voi tietää kuin elämällä sen. Jos niin onnekkaasti kävisi, että hänet elämääni saisin. Ja hän minut. Tiedän, vaikka niitä vanhoja kaavoja olisi molemmilla, että ymmärtäisimme toisen tärkeyden ja merkityksen. Osaisimme arvostaa, pitää kiinni.
Tämähän oli suora lainaus minun elämänkerrastani.
Minä myös voin kompata tota
Parisuhteessa on aina kaksi. Harvoin toinen on pelkästään syyllinen huonoon suhteeseen jollei ole alkoholisti tai muuten mt-ongelmainen.
Raivoa. Riitele. Vaadi puhumista. Pariterapia on hyvä keino avata solmut ja päästä selvyyteen onko tämä sitä mitä molemmat haluavat ja voiko se kehittyä paremmaksi vai erotaanko.
onneksi raivoamiset, riitelyt ja vaatimiset on menneet jo vuosia sitten :) eivät tuottaneet tulosta. Ei sitä kuule jaksa vuosia yrittää, jossain vaiheessa tulee se vastaan, että elämä menee hukkaan. Pariterapiaan toinen ei halunnut, en minä yksinkään sinne viitsinyt mennä. Tämä yksin yhdessä on nyt sitten ilmeisesti sitä mitä se toinen osapuoli halusi. Ja jossain vaiheessa lakkasin yrittämästä, toivomasta ja aloin elää omaa elämää yhdessä yksin, eroamatta. Ei ole ideaali tilanne.
Kyllä parisuhteessa voi todellakin olla vain yksi pääasiallinen syypää ongelmiin ja eroon!! Tietysti toinen voisi vielä voimakkaammin tukea toista, jolla ongelmia on eli toisessakin siinä mielessä syytä. Niin ja suomessa on alkohlisteja, erilaisia mielenterveys-tai tunneongelmaisia. Puolison syyllistäminen tästä ei mitään auta. Avioero ontodellakin raastavaa, mutta tällöin paikallaan. Monet myös vaikenee asioista ja kyllä todellakin pelottaa, että uusi kumppani sitten joskus osoittautuisi samanmoiseksi pipipääksi ja silloin suhde päättyisi nopeaan. Oli niin kannustava tuo alaosan kommentti.
samassa tilanteessa ja samoilla tuntemuksilla.
Liitot pitäisi solmia kerrallaan vain muutamiksi vuosiksi ja käydä uusimassa ne, niinkuin auton katsastus. ja nimet alle. Tulisi samalla mietittyä kummankin osapuolen, kannattaako jatkaa, vai ei.
3kk ja se menee noin sen uudenkin kanssa.
Varmaan voi muutakin etsiä elämään uusia virikkeitä ..harrastuksia sisältöä yms jottei..tietyt ikäkriisit tekee tuon tunteen ja saattaa kääntyä turhaan kumppaniin
Noo..ei sitä oikein voi korvata parisuhdetta harrastuksilla ja virikkeillä, jos suhteen vastakkaiseen sukupuoleen haluaa. Harrastukset ja virikkeet on ihan kivoja, mutta niillä toisen ihmisen korvaaminen on kyllä toimimaton juttu, kokemusta on. Vai jos haluat halausta ja kainalossa oloa, korvaako sukan kutominen ja marttapiiri sen? Ei minusta.
Niin myötä kuin vastamäessä. Näinhän sen pitäis mennä. Vaan kun ei se niin mene läheskään aina. Olet ihastunut toiseen. Se on suuri hyppy tuntemattomaan. Tartut tilaisuuteen, jolta ei ole paluuta. Mutta miksi kärsiä suhteessa, joka ei anna enää mitään? Ei sekään ole hyvä vaihtoehto. Uuden sopivan kumppanin löytäminen on
haasteellista, muttei suinkaan mahdotonta. Jos sen kumppanin löytää kohtalotoverista, joka on itsekin eronnut, voi se olla jollain lailla helpompaa. Silloin ainakin molemmat tietää, mitä virheitä tässä uudessa suhteessa kannattaa välttää.
Aina se ei mene niin. Harva myöntää / tietää virheensä. Harva ottaa niistä opikseen. Joitain fiksujakin löytyy tosin.
Täällä kohtalontoveri. Lapset ja laina sekä avioliitto. Yksinäisempi en ole koskaan ollut. Aina uskollinen miehelleni. Kunnes törmäsin häneen. Ruususen unesta olen herännyt. En tiedä mikä minuun iski. Yllättynyt, kun tunnen näinkin suurta ihastusta, kiinnostusta, vetovoimaa toiseen miehen. Aivan uusi tunne, mutta saanko koskaan mennä eteenpäin tunteiteni ja hänen kanssaa. Miltä tuntuisi olla ihastunut ja rakastunut? Mitään ei ole tapahtunut kuin vain mielikuvituksessani enkä tiedä tapahtuuko.
Mikään ei voita rakastumisen tunnetta, intohimoa sitä uutta kumppaniaan kohtaan. Sitä, kun ikävöi toisen iholle koko ajan. Nauttii toisen katseista, nauttii katsella toista esim kodin askareita tehdessään. Janoaa saada tehdä kaikkea toisen kanssa. Vuoteeseen meno on aina yhtä juhlaa. Aamulla on ihana herätä ja kädellä ensimmäiseksi etsiä se toinen, suukottaa, nuuhkuttaa, halia, helliä,,,,,, ilo ja onni sydämessä, hymy koko ajan huulilla ja onnellisuus säteilee ympärille.
Ole onnellinen tunteistasi, jotkut eivät koe niitä koskaan.
Voi kun ne ihmiset, jotka saavat kokea tuon, muistaisivat suhteissaan sen puhtaan rakastumisen tunteen ja hoitaisivat sitä tunnetta tietoisesti ja ohi kaiken muun.
Ootte hassuja ja vähän tyhmiäkin... Mietitte uusi vai vanha. Ja että miten päättää ja milloin päättää ja meneekö pieleen. Muistatteko aikaa nuoruudessa ennen sitä parisuhdeaikaa. Ei ollut miin vakavaa, ei niin tiukkoja sääntöjä miten tiiviisti pitää yhdessä olla, ei aviolittoja. Ja silti pärjäsi. Ihan itsenään ilman mitään parisuhdepakkoa. Ei ollut vain kahta vaihtoehtoa vaan avoin mieli. Uskalsi erota seurustelukumppanistakin kun ei ollut hyvä. Oletteko kaikki läheisriippuvaisia vai miksi noin tiukat rajoitukset omalle onnelle ja tulevaisuudenpelko (sinkkuudesta)?
Ihmettelen myös, se yksin eläminen 10 vuoden parisuhteen jälkeen voi olla yhtä juhlaa :)
Sitä ei edes halua ketään ihmistä saman katon alle, jotain flekmaattista jo nähtyä exää tai korvikkeena kodinkone vaihtoehto B.tä jne.
Kyllä pitkä suhde tekee joskus ihmisistä sokeita masokisteja, jotka jopa mielellään jäävät paskaan mahalleen makaamaan, ettei selkä likaantuisi.
hitsi kun mä nauroin tätä, anteeksi :D kun en viittinyt itkeäkään.
Niin no itse olin 16 vuotias tyttö kun oman puolison löysin ja saman kanssa edelleen elelen toistakymmentä vuotta jo pitkälle..nyt aikuisena omat tarpeet alkaneet tulla enemmän esille kun on alkanut ymmärtää elämää...
Aikansa kun nukkuu huonosti niin voi huomata, että oli melkein unohtanut miltä se hereillä olo levänneenä tuntuu. Elämääkin voi elää tunteilla tai ilman.
Onpa tuskaa.