Tinnitus ja kuulonalenema, lääkäriin?

andrromeda

Minulla on lapsena todettu sensorineuraalinen kuulonalenema. Kuulokojetta tarjottiin, mutta häpeän vuoksi en ottanut. Olen nyt 18-vuotias ja viimeisimmästä lääkärikäynnistä kuuloon liittyen on ehkä n. 6 vuotta.

Tinnitus alkoi myöhemmin, n. 3 vuotta sitten. En hakeutunut lääkäriin, kun en uskaltanut edes vanhemmille kertoa. Etsin itse tietoa netistä ja ajan myötä totuin siihen.

Nyt olen miettinyt pitäisikö käydä tarkistuttamassa kuulo uudelleen. Tuntuu että kuulo on pikkuhiljaa vähän huonontunut ja kuulokojeesta voisi olla apua. Olisiko siinä järkeä ja jos, niin mihin pitäisi lähteä varaamaan aikaa?

3

674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niska

      Ei kaikki tinnitus johdu korvista vaan on myös muita syitä kuten lihasperäinen tinnitus. Kannattaa tsekata myös tuo mahdollisuus varsinkin kun nuoret kulkevat älykännykän kanssa kadulla pää eteenpäin kumartuneena katsellen kännykkää.

      Ihmisen pää on aika isokokoinen ja todella painava ja jos se ei ole suorassa asennossa niin niska- ja hartialihakset rasittuvat melkoisesti. Luonnollisesti, jos tinnitus ei ole lihasperäinen niin kannattaa tarkistaa lääkärillä johtuuko tinnitus kuulosta.

      ""Yksi keino saada selville onko sinun tinnituksesi lihasperäinen tinnitus on tällainen.

      Katso suoraan eteenpäin ja paina kämmenellä leukaasi. Jos tinnituksen ääni muuttuu niin luultavasti tinnitus johtuu niskan ja hartioiden lihaksista.""

      Minulla tämä keino ainakin toimii.

      Tässä lisää keskusteluista :

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13496912/vol2--voiko-tinnitus-viela-kadota

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13685681/voiko-korvien-soiminen-johtua-niskojen-kireydesta

    • phonak

      paikkallinen pkl kuulo keskus.... tai( yksityinen) kuulo asema!! auttaa ainakin kuulo kojeen sovituksessa!!

    • Sensorineuraalinen

      Ota ihmeessä kuulokoje, ettei niska rasitu ja ajan myötä ala todella vaimaamaan. Sanon tämän kokemuksesta, minulla on sama vika ja 2 herz.kuulo romahtaa niin ettei ole enää mitattavissa. Olen aina ollut oikea korva äänen suuntaan ja tämä on osittain syynä siihen, että kärsin ikävistä/kivuliaista niskavaivoista mitkä osittain lihasperäisiä. Kuulokojeen olen saanut vasta 2 vuotta sitten ja kiljuen ilosta sen vastaanotin. Ajattelin, että valitsen punaiset kuoret niin kaikki näkevät ja ymmärtävät, jos pyydän toistamaan ja näytän kojetta, koska todellakaan en saa selvää läheskään aina. Ole yhteydessä sinne mistä kuulokojeen alun alkaen olisit saanut tai tk lääkäriltä lähete keskussairaalan tai yliopistosairaalan kuulokeskukseen. Siellä tarkistetaan kuulokäyrä ja sanojen erottelukyky jne. Näiden jälk.mietitään minkälainen koje parhaiten sopii juuri sinun kuulolle. Sellainen vielä, että kojeet monetkin ovat lähes huomaamattomia ja niitä on monen värisiä. Ne ovat älyttömästi yleistyyneet ikää katsomatta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      138
      3159
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      2992
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      108
      1408
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      138
      1129
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1077
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      997
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      969
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      797
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      783
    Aihe