Millaiset oireet eturaussyövässä?

Lääkärijulkaisuissa puhutaan teoreettisesti eturauhassyövästä. Mutta millaisia kokemuksia on sairauden kynsiin joutuneilla. Mikä oli se ensimmäinen havainto tai tuntemus, jonka perusteella tiedät potilaan hakeutuneen lääkäriin? Miten jatko lähti käyntiin. Mikäli keskustelu etenee asiallisesti, niin siitä voi jollekin olla ratkaiseva hyöty
15823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onko liian kipeä aihe? ??? Hiljaisuus vallitsee ???

Äänestä
  • Sama ajatus on hiipinyt mieleen. Kokemuksista voisi olla apua veljille

    Äänestä

Minulla ensimmäiset oireet oli pitempään jatkunut jomotus tai paineen tunne välilihassa. Erektiot heikkeni tai vaikeutuivat ja lopulta olivat heikkoja. Virsaaminen aamulla oli paljon vaikeampaa kuin normaalisti eikä rakko tyhjentynyt kunnolla. Virtsakaari heikkeni aamulla ensimmäisenä ja noin vuoden päästä oli jo heikko päivälläkin. Yleiskunto kuitenkin pysyi hyvänä koko ajan. Menin lääkäriin siinä vaiheessa kun istuminen teki kipeää, se oikeastaan herätti et pitää varmaan mennä.
Se että otettiin ensiksi verikoe josta paljastui PSA:n olevan suuri oli aika ahdistavaa.
Itselläni on ollu kondylooma elämän aikana ainakin 5 kertaa ja pari klamydiaakin. Klamydiat hoidettu, mutta voiko kondylooma sitten aikaistaa syövän esiintymistä eturauhasessa, minulla oli kuitenkin virtsaputkessa muutoksia joita urologi epäili kondylooman aiheuttamaksi. Voi olla että kondylooma aiheuttaa miehellekkin syöpää, ainakin penissyöpää. Omasta kokemuksesta voin puhuu vaikka kuinka paljon
se ei ole kipeä aihe.

Äänestä
  • Olipa hyvä kirjoitus. Kaikilla oireet eivät ole täsmälleen samat, mutta valotit monia tuntemuksia joiden perusteella kannattaa mennä tutkimuksiin. Liian usein me miehet emme osaa yhdistää kipuja sun muita oireita vakavampaan sairauteen. Miten hoitosi etenivät?

    Äänestä

  • Eturauhasen poistoleikkaus, koska olen vielä "kohtuullisen nuori". Epäilivät että HPV, HSV ja retrovirus yhdessä ovat aiheuttaneet tai edes auttaneet nopeasti edenneen syövän kehittymisessä. Tunnistin oireet, en syöpää. Uskon että moni mies olisi jäänyt kotiin miettimään ja odottamaan että ohi se varmaan menee. Oireet oli kuitenkin niin pieniä. Syöpä oli minulla vielä kapselin sisäinen, en tiedä olisiko ollut enään muutamien kuukausien päästä. Sain hoidon, mutta
    virtsanpidätys ei ole mitä parhain ja erektiokyky meni.
    Ennen noita oireita mitä rauhasessa oli, niin kärsin välillä balaniitista jota oli terskalla, siitä kävin lääkärissä aikoinaan ja sille ei löytynyt mitään selitystä, mikään testi ei näyttänyt poikkeavaa. Nyt kuitenkin eturauhasen kudoksissa oli viruksien aiheuttamia vaurioita jotka ehkä ovat aiheuttaneet solumutaatioita ja sitä kautta syövän alun. Varmasti moni muukin aiheuttaa mutaatioita, mutta minulta nuo virukset ainakin löytyi. Jos on muilla eturauhasen oireita niin kirjoitelkaa tänne myös. Jos suvussa on eturauhasen syöpää niin kannattaa käydä PSA testeissä kun ikää alkaa olemaan 40V, ihan varmuuden vuoksi.

    Äänestä

Ei ollut mitään oireita. Kävin vosittaisessa lääkärin tarkastuksessa ja otettiin verikokeet. PSA arvo oli 5,4, kun se saisi olla korkeintaan lääkärini mukaan 4,5 ja siitä lähdettiin tutkimaan lisää ja löytyi hyvin aktiivinen syöpä. Leikattiin kiireellisenä ja nyt ei ole eturauhasta eikä syöpääkään, Virtsan karkailuihin sain pienet kunto ohjeet ja niin olen välttänyt vaippojen käytön, alkuun piti niitä pitää. Yli 6 vuotta on kulunut ja mitään jälkihoitoa ei annettu enkä niitä pyytänytkään. Vuosittain nyt seurataan PSA arvoa ja se on ollut alle 0, 01.

Äänestä
  • Mahtavaa että löytyi ajoissa, paljon sinulla on ikää nyt?

    Äänestä

  • omahaittarauhanen kirjoitti:

    Mahtavaa että löytyi ajoissa, paljon sinulla on ikää nyt?

    Nyt olen 69 v

    Äänestä

Hienoa että kerroitte. Epäilykseni alkoivat kun jouduin käymään yöllä vessassa ja erektio rupesi hieman heikkenemään. Menin lääkäriin terveyskeskukseen, jossa oli vanha kokenut lääkäri, joka osasi kokeilla eturauhasta. Kertoi sen olevan toiselta puoleltaan suuremman ja jonkin verran kovan. (Urologi kertoi samaa jo 15 v sitten). Hän määräsi verikokeisiin, jotka ovat normaalit. PSA 1,0. kolesterolit, sokerit ja muutkin kohdallaan. Viikon kuluttua on vielä ultraäänikuvaus.

Äänestä

Itselläni ei ollut muita oireita kuin se, että yöllä piti käydä entistä useammin virtsaamassa. Koska isäni oli sairastanut eturauhassyövän (mikä merkitsi suurempaa perinnöllistä riskiä myös minulle), osasin jo tämän vaivan takia mennä urologille.

Ruvettiin seuraamaan puolivuosittain PSA:ta. Vuoden kuluttua se alkoi pikku hiljaa nousta. Kun se yhden kesän aikana nousi lähes kaksinkertaiseksi, otettiin koepalat. Niistä löydettiin ärhäkkä syöpä, joka onneksi oli kapselin sisäinen. Leikattiin ja kaikki meni hyvin.

Eli syöpä löydettiin ajoissa ja saatiin pois. Onneksi olin itse aktiivinen alkuvaiheessa - ja vain sen pikkusyyn takia, että yölliset vessakäynnit harmittivat. Muita oireita ei ollut. Olin hyvässä kunnossa, viisikymmentä täyttänyt, mutta alle 60.

Äänestä
  • Kysyisin että montako kertaa piti herätä öisin? Itse käyn korkeintaan kerran. Olen otattanut PSA:n parin vuoden välein. Nyt oli 1,0. Edellinen 2013 0,8. Ikä 66.

    Äänestä

  • Ei kannata noilla arvoilla huolestua, sitten kun PSA arvo tosta nousee mitataan vapaa-arvo joka kertoo kudosten terveydestä. Tuo on ihan hyvä arvo.
    Kuinka paljon on erektio ongelmia?

    Äänestä

  • omahaittarauhanen kirjoitti:

    Ei kannata noilla arvoilla huolestua, sitten kun PSA arvo tosta nousee mitataan vapaa-arvo joka kertoo kudosten terveydestä. Tuo on ihan hyvä arvo.
    Kuinka paljon on erektio ongelmia?

    Kun kerran on ruvettu kertomaan niin kerrotaan lisää. Vaikka sitten joku tunnistaisi sen perusteella. Olemme vielä melko viriili pariskunta. Otin aikoinaan puolenkymmentä vuotta nuoremman vaimon, joka on säilynyt varsin kiihottavassa kunnossa. Kysymäsi tilanne on sikäli kummallinen, että kesällä selän hieman kipeydyttyä aloitin voimakkaamman vatsalihasjumpan, jonka ansiosta selkäkipu hävisi (lihastasapaino), juoksemisesta on tullut entistä helpompaa, mutta silloin tällöin on ilmennyt hienoisia erektiovaikeuksia. Käydessäni lääkärillä kysäisin sildafinol 100 mg (menikö oikein) tapletteja. Otin tapletista kolmasosan ennen aktia vaimoni tietämättä. Ja kyllä sillä oli merkitystä. Muutamien päivien ajan vehje oli aamuisin kovempi kuin ennen. Olikohan niin että jumppa oli kehittänyt lihaksia, jotka jotenkin kummasti estivät paikallista verenkiertoa, jonka sildafinol aukaisi. Tätä kirjoittessani en ole vielä kokeillut uudestaan, koska tapaus on niin nuori. Kuluneena viikonloppuna en ole vielä ehtinyt testata ilman lääkettä.

    Äänestä

  • Joko.pitää.huolestua kirjoitti:

    Kysyisin että montako kertaa piti herätä öisin? Itse käyn korkeintaan kerran. Olen otattanut PSA:n parin vuoden välein. Nyt oli 1,0. Edellinen 2013 0,8. Ikä 66.

    Yöllisiä heräämisiä alkoi olla 2-3 kertaa yössä, kun aikaisemmin heräsin vain kerran yössä vessakäyntiin. Huomasin selvän muutoksen entiseen.

    Muutaman kuukauden tilannetta seurattuani varasin ajan urologille. Oletin syyksi eturauhasen liikakasvua, jota oli ollut suvun miehillä.

    Äänestä

minulta leikattiin eturauhassyöpä robotti avusteisesti Kuopiossa. Se oli kokonaisuutta ajatelen puoskarointia. EN SUOSITTELE SINNE LEIKATTAVAKSI MENEMISTÄ EDES PAHIMMALLE VIHAMIEHELLENIKÄÄN. ENSINNÄKIN SYÖPÄÄ JÄI, VAIKKA SE OLISI OLLUT HELPPO POISTAA KOKONAAN. JA KAIKKEA MUUTA HELVETIN HÄIJYÄ SAIN KOKEA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Monesti.liian.myöhään kirjoitti:

Lääkärijulkaisuissa puhutaan teoreettisesti eturauhassyövästä. Mutta millaisia kokemuksia on sairauden kynsiin joutuneilla. Mikä oli se ensimmäinen havainto tai tuntemus, jonka perusteella tiedät potilaan hakeutuneen lääkäriin? Miten jatko lähti käyntiin. Mikäli keskustelu etenee asiallisesti, niin siitä voi jollekin olla ratkaiseva hyöty

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu