Mikä on oikea määrä

kuivanappuloita? Olen antanut 50-60grammaa noita nappuloita ja mitannut ne 2 eri mitalla.Toisessa mitassa on asteikko 90g saakka toiseen olen laittanut teipin n.50garmman kohdalle.Aika hankalaa mitata kun toiseen tulee luultavasti liikaa ja toiseen liian vähän.Onkohan nappuloiden koolla merkitystä?Miten te mitaatte?
376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oikea määrä on se, millä kissa on sopivassa lihassa. Ei laiha eikä lihava. Energian kulutus on yksilöllistä. Ei ihmisellekään voi sanoa montako perunaa on oikea määrä päivässä.

Äänestä

Nappuloita kippo täyteen ja lisää, kun tyhjentyy, Siis jos kissa ei ole toivoton ahmatti vaan osaa säännöstellä itse ruokansa. Turha tressata grammojen kanssa

Äänestä
  • Meillä on kanssa kipossa koko ajan ruokaa tarjolla, mutta en uskaltaisi jaella kyseistä neuvoa sellaiselle, joka on ihan hoomoilasena ruokinnan suhteen. Jos tällä tapaa syöttää, niin omistajan pitää tietää, että kissa taatusti säännöstelee itse syömisensä. Jos kissa alkaa paisumaan, niin ruokaa on alettava omistajan puolelta säännöstelemään. Petoeläimelle ei muutenkaan ole terveellistä napostella koko ajan, eiväthän kissaeläimet luonnossakaan syö vähän väliä. Ruoansulatukselle on parempi, jos kissa ymmärtää itse pitää välillä taukoa, ja jos ei ymmärrä, niin sitten omistajan on ymmärrettävä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mittari kirjoitti:

kuivanappuloita? Olen antanut 50-60grammaa noita nappuloita ja mitannut ne 2 eri mitalla.Toisessa mitassa on asteikko 90g saakka toiseen olen laittanut teipin n.50garmman kohdalle.Aika hankalaa mitata kun toiseen tulee luultavasti liikaa ja toiseen liian vähän.Onkohan nappuloiden koolla merkitystä?Miten te mitaatte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu